keskiviikko 24. elokuuta 2016

Patrik Hagman: Vastarintausko


Sisälläni asuva pieni maailmanparantaja malttoi tuskin odottaa, kun tiesin, että tämä kirja oli ilmestymässä suomeksi. Tuo nimi Vastarintausko kuulosti nimittäin niin houkuttelevalta. Sainkin kirjan heti sen ilmestyttyä keväällä ja luin sen silloin, mutta luin sen nyt uudestaan, koska halusin kirjoittaa siitä tähän blogiin.

Kyllä sain kirjalta juuri sitä mitä odotin, aimo annoksen kristillistä vastarinta-ajattelua ja pureskeltavaa omaan arkeeni - miten elää uskoaan arjessa todeksi niin, ettei mukaudu tämän yhteiskunnan ja kulttuurin ei-kristillisiin arvoihin. Hagman ei anna mitään valmista kaavaa siitä, miten olisi toimittava, mutta hän antaa hyvää ajattelemisen aihetta.

Kirjan takakansi tuo jotain osviittaa siihen, mistä kirjassa on kysymys. Siinä etsitään vapautumista kulutusyhteiskunnan painolastista - vaihtoehtoa tehokkuuden, kilpailun, ahneuden ja kuluttamisen kulttuurille. Nykyisen liberaalin yhteiskunnan uskonto kun on kapitalismi ja kuluttaminen. Jos yhteiskunta olisi kristillinen, vaikeina aikoina johtajat kehottaisivat meitä rukoilemaan, mutta nyt he kehottavat meitä kuluttamaan enemmän, että kilpailukyky säilyisi ja kasvaisi. Jopa identiteettiämme pönkitämme kuluttamisella - ajattelemme, että se millainen auto tai millaiset vaatteet minulla on, kertoo jotain minuudestani. Ja näin uhraamme tälle kuluttamisen jumalalle.

Meihin vaikuttavat huomaamattamme monet asiat, kuten media, viihde ja mainonta. Näitä vastaan kapinoimisesta tässä kirjassa muun muassa kerrotaan. Hagmanin mukaan nyky-yhteiskunnassamme vapaus nähdään vapautena valita erilaisten nautinnon muotojen välillä, ruoan, seksin, itsensä toteuttamisen jne. Mutta sinulla ei ole oikeutta kyseenalaistaa perustavaa vaatimusta - nauti. Nautinto on se ratkaiseva tekijä, jolla järjestelmä - maailma - pitää meidät koukussa. Keskeinen osa tämän päivän kristillistä vastarintaa on siis nautinnon hallitseminen, Hagman kirjoittaa. Hän ei kuitenkaan aja takaa kaikesta nautinnosta kieltäytymistä - joskin kirjan yksi teema on asketismi - vaan sen erottamista, mikä on hyvää ja mikä huonoa nautintoa.

Asketismista kirjassa todetaan, ettei fyysinen yhteiskunnan jättäminen ja erämaahan pakeneminen riitä, koska maailma on meissä sisällä ja olemme sen muokkaamia. Niinpä kaupungista pois lähtevän on jätettävä taakseen myös kaupungin tapa elää, ajatella ja rakastaa.

Hagman kirjoittaa myös paheista, joista tänä päivänä ovat keskeisiä kunnianhimo, status, tehokkuus, individualismi ja penseys. Näistä tulisi pyrkiä eroon ja pyrkiä kristillisiin hyveisiin, joista hän kuvaa vieraanvaraisuutta, kärsivällisyyttä ja nöyryyttä.

Kaikessa tässä hän peräänkuuluttaa kristinuskon yhteisöllistä luonnetta. Keskeisintä hänestä ei ole yksilön sielun pelastus tai hyvä olo, vaan se, miten toimimme tässä maailmassa kristittyinä lähimmäistemme hyväksi. Hän omistaakin kokonaan oman luvun kirkolle ja Kristuksen ruumiin yhteydelle siellä. Ehtoollinen on hänelle tärkeä yhteyden ja kristillisen vastarinnan muoto. Myös Jumalan kuvan mukaiseksi muuttuminen on kirkon yhteinen tehtävä, ei yksittäisen kristityn. Samoin juuri Hagmanin kuvaamassa vieraanvaraisuuden hyveessä on kyse yhteisöllisyydestä ja lähimmäisyydestä.

Kirjoittajan mukaan kristillinen elämä on yritystä vapautua perisynnistä, joskaan siitä ei voi vapautua kuin osittain tai vähitellen. Itse en näe aivan näin, mielestäni perisynti on ja pysyy ihmisessä, vaikka yksittäisistä pahoista tavoista on mahdollista päästä eroon.

Joka tapauksessa kirjassa oli niin paljon hyviä kohtia, että taittelin sivuja sieltä täältä merkiksi myöhempää palaamista varten. Otetaan tähän loppuun yksi sellainen kohta, joka kolahti.

Iisak Niiniveläinen sanoo, että lukiessamme hengellistä kirjallisuutta mielemme kastetaan. Tällä hän tarkoittaa, että täytämme päämme kristillisillä ajatuksilla niin, että alamme silloinkin, kun emme enää lue, ajatella sen mukaisesti. Niin Raamatun kuin muun hyvän kristillisen kirjallisuuden lukemisella vaikutetaan siis siihen, miten ajattelemme, ja tätä kautta siihen, keitä me olemme. Jos kristillisen vastarinnan tavoitteena on tulla toisenlaiseksi ihmiseksi, jota ei kerta kaikkiaan voida ohjailla ja kontrolloida, on tällainen lukeminen välttämätöntä. Se on vastamyrkkyä sille ajattelutavalle, jota kaupalliset ja poliittiset intressit pakottavat meihin.

Patrik Hagman opettaa ja tutkii Åbo Akademissa poliittista teologiaa ja kristillistä asketismia ja on käsitellyt näitä aiheita muissakin kirjoissaan, jotka ovat ilmestyneet Ruotsissa.

Jos tämä kirja kiinnostaa, sitä on arvioitu toisessakin blogissa, nimittäin http://www.reformaatio2017.fi/kirjablogi-patrik-hagman-vastarintausko/

Kirjapaja 2016, 144 sivua.

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa kiinnostavalle kirjalle. Itse kylläkin ajattelen, että tehtävämme kristittyinä on olla suolana tässä maailmassa eikä pelkästään pyrkiä irrottautumaan kaikesta tämän ajan touhusta. Jos nyt käsitin oikein mitä kirjoittaja tarkoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hänkin minusta tarkoittaa sitä suolana olemista eikä tarkoita, että maailmasta täytyisi lähteä pois. Mutta tuollaisesta lyhyestä blogipostauksesta ei varmaankaan saa ihan tarkkaa kuvaa siitä, mitä kaikkea kirjassa on.

      Poista