perjantai 2. syyskuuta 2016

Ann Voskamp: Tuhat lahjaa

Tämän kirjan kirjoittaja Ann Voskamp koki jo lapsena raskaan menetyksen, kun hänen pieni siskonsa jäi auton alle ja kuoli. Tapaus musersi Annin ja hänen vanhempansa. Raskaan nuoruuden jälkeen Ann on nyt aikuinen sikatilan emäntä ja kuuden lapsen äiti, joka monesti niin harmaassa arjessaan kyselee, onko Jumala todella hyvä. Eräs ystävä haastaa hänet kirjoittamaan ylös tuhat lahjaa, ja siitä tämä kirja lähtee liikkeelle - Annin matkasta kohti kiitollisuutta. Tai itse asiassa koko kirja on juuri sitä  matkaa.

Kirjan alussa hän toteaa viisaasti, että jo paratiisissa ensimmäinen synti oli kiittämättömyys, koska Aatami ja Eeva eivät olleet tyytyväisiä siihen, mitä heillä oli, vaan halusivat enemmän - sen, mitä käärme lupasi heidän muka saavan hedelmää maistettuaan. Kiitollisuus on sitä, että tyydymme siihen, mitä meillä on, ja kiitämme siitä.

Ann tajuaa myös, ettei hän ole koskaan oppinut kiittämään, koska ei ole harjoitellut. Sellaiset asiat ovat harjoituksen tulosta. Hän lainaa C. S. Lewisia, joka on sanonut - Jos ajattelet, että maailma on tarkoitettu vain paikaksi, jossa voimme olla onnellisia, huomaat elämän olevan varsin sietämätöntä. Ajattele sen sijaan, että maailma on paikka, jossa harjoitellaan ja opitaan virheistä, ja silloin elämä ei ole lainkaan hullumpaa.

Askel askeleelta harjoittelemalla Ann oppiikin kiitollisuutta, vaikka arjen harmit, koettelemukset, vastoinkäymiset ja toimeentulon huolet monesti koettelevat opittua taitoa. 

Kirjoittaja avaa silloin tällöin kiitosaihelistaansa lukijallekin, ja hän totisesti osaa olla kiitollinen pienestä - jopa auton turvavyön napsahduksesta ja juustoraastekeosta auringonvalossa. Hän on selvästi tunneihminen, ja vaikka itsekin olen sitä ainakin puoliksi, hänen tunteellinen ja maalaileva kirjoitustyylinsä vähän rassasi minua. Hänellä on kyky haltioitua ja hurmioitua pienistä asioista, ja näitä hurmion kokemuksiaan hän kuvaa välillä sivukaupalla - kuinka hän ottaa valokuvaa siitä ihmeellisestä juustoraastekasasta ja kuinka hän juoksee kesken arkiaskareitten ulos kuutamon perään ja jää niitylle palvomaan Jumalaa. Ehkäpä tämä kirja sopii parhaiten vähän tunteellisemmille ihmisille kuin minä. Itse kirjoitin yhtä pateettista tekstiä nuorena, kun pidin päiväkirjaa, mutta se oli silloin nuorena... Mutta eräänlainen päiväkirjahan tämä teos onkin, joten tekijällä on oikeus kirjoittaa näin eikä sitä asiatekstiä, jota itse odotin...

Kirja sopii luonnollisesti myös maatilan emännille ja lapsiperheitten äideille, koska näiden arkea tässä kirjassa myös kuvataan uudestaan ja uudestaan. Lasten riitoja, ruuanlaittoa, vessan siivousta, kuraeteisessä kohoavaa pyykkivuorta.

Tässä esimerkki arjen kuvauksesta. Elämäni on meluista ja töhryistä, vessat tukkiutuvat, saan nopeussakot, koira oksentaa takaportaalle, unohtelen asioita, ja nämä kuusi lasta nojautuvat minuun koko painollaan kaiken aikaa, jotta opettaisin ja kasvattaisin ja ohjaisin heitä. Ja epäonnistun syvästi, ja lasten sieluista on kyse, ja kuinka kauan minulla on edes aikaa oppia elämään täynnä armoa ja iloa ennen kuin nämä kuusi kaunista lastani lentävät pesästä ja ympärilläni hiljenee ja äitiyden päivät ovat ohi...

Ja esimerkki siitä hurmiosta. Ilo, joka täyttää minut täydenkuun alla, on iloa, jota Jumala tuntee aina. Olen juossut saavuttaakseni kuun, täyttääkseni sillä kumisevan tyhjyyteni, ja olen päässyt armon veden lähteille. Veden, joka virtaa Hänestä loputtomasti, vuotaa yli. Tähtiviuhkat pyörivät mustassa avaruudessa, vesiputoukset syöksyvät jyrkänteiden yli, villihevosten harjat hulmuavat, yksinäinen sieni kasvaa vinossa äänettömän metsän varjoissa, ja Jumala näkee kaiken. Tätä Hän kokee lakkaamatta, koska tätä Hän on, ylitsevuotavaa kauneutta. Vaellukseni kuun alla on vain välähdys, esimakua siitä, mitä Jumala näkee ja kokee aina. Hän ei ole tyranni eikä despootti. Hymyilen kuun alla.

Kirjoittaja viljelee silloin tällöin myös kreikan sanoja, vaikka ei ole tietääkseni opiskellut teologiaa, vaan psykologiaa ja kasvatustiedettä. Hän on erityisen ihastunut kreikan sanaan eucharisteo, joka kuulemma tarkoittaa hän kiitti, ja tätä sanaa hän toistaa kirjassa varmaan kymmeniä kertoja kuin se olisi lähes joku taikasana ja avain kiitollisuuteen. Niin, itse olen kyllä aikoinaan lukenut Uuden testamentin kreikkaa, mutta olen onnellisesti unohtanut nuo loputtomat verbimuodot, joten joudun vain tyytymään siihen, että ehkä eucharisteo todella on kiittää-verbin yksi imperfektimuoto... Minua vähän rassasi tuo jatkuva eucharisteo-sanan hokeminenkin...

Ann Voskampin kirjoitustyyli on hitaan pohdiskeleva ja viipyilevä, mikä koetteli minun joskus vähän huonoa keskittymiskykyäni, mutta kyllä kirjassa toki oli monia hyviä ahaa-elämyksiä ja paljon ajattelemisen aihetta. Jos tästä aiheesta on kiinnostunut, kyllä kannattaa lukea tämä kirja. Kirjoittajan oma elämä muuttui kiitollisuusprojektin myötä. Itsekin olen kiitospäiväkirjaa pitänyt jo jonkin aikaa, mutta tunnustan, etten ole kirjoittanut joka päivä - ja että elämä muuttuisi, olisi tietenkin löydettävä kiitosaiheita myös niinä huonoina päivinä eikä vain hyvinä.

Kustannus Oy Uusi Tie 2014, 213 sivua + kiitokset ja lähteet

7 kommenttia:

  1. Taidan haluta lukea tuon kirjan. :) Erityisesti arkielämän kuvaus kolahti. Kun vessat tukkiutuvat, koira oksentelee ja hän unohtelee asioita herätti kiinnostukseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että kuulosti sinulle sopivalta kirjalta. Ja kyllä se hyvä kirja on, vaikka vähän kritiikkiäkin laitoin.

      Poista
  2. Olen joskus miettinytkin millainenhan tuo kirja on. Sen voisi ehkä kirjastosta saadakin. En vain vielä tiedä haluanko.

    VastaaPoista
  3. En ole lukenut tuota kirjaa, vaikka kuullut olen siitä paljon. Annin blogia luen ja joskus inspiroidun syvästi, joskus jätän lukemisen kesken juuri tuon runollisen, toistavan ja maalailevan kirjoitustyylin vuoksi. Mutta olen itse suurperheen äiti ja elämänmakuiset kirjoitukset ovat siksi elämääni koskettavia. Juustoraastepinoa en ole vielä valokuvannut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti sinä pitäisit tästä kirjasta, kun pidät Annin blogistakin. Ja kun itsekin olet äiti. Kannattaa lukea! Ja kokeilla juustoraastepinon valokuvaamistakin ;)

      Poista
  4. Viimein löysin tämän(kin) blogisi. Terkkuja! Yritän ehtiä taas mailaamaan, juuri nyt selkä jumittaa ja olen aivan romuna näiden kipujen kanssa. Mutta. Luin juuri "kaimani" teoksen ja olen muutaman päivän ajan pitänyt kiitospäiväkirjaa. Tästä on hyvä jatkaa koska wow elämyksiä on todella löytynyt. Kaikki on armoa. Kaikki on lahjaa. En aivan kirjailijan "hehkutus" tyylille lämmennyt mutta otan sen mikä "hyvää on" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tännekin, tervetuloa! :) Kommenttisi onkin näköjään tullut ihan juuri äsken :) Ei mitään kiirettä viestin kanssa. Toivottavasti saat selkäsi kuntoon, selkäkipu on tosi tuskallista...

      Kiva kuulla että olet lukenut tämän kirjan ja alkanut pitää kiitospäiväkirjaa. Oma kiitospäiväkirjani on valitettavasti ajat sitten hautautunut johonkin ja jäänyt käyttämättä... Pitäisi kaivaa se taas esiin! :)

      Poista

Kommentit ilahduttavat ja ovat tervetulleita! Ne julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sellaisia kommentteja, joissa yritetään käännyttää minua opillisissa kysymyksissä, kuten kasteasiassa, en kuitenkaan enää julkaise.