keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Bo Giertz: Kalliopohja

Uusintapostaukset osa 2...

Bo Giertzin (1905-1998) Kalliopohja on hengellisen kaunokirjallisuuden klassikko, jonka olen itse lukenut varmaan jo 1980-luvulla. Kun luin sen uudestaan, en enää muistanut siitä paljoa, joten oli mielenkiintoista tutustua siihen uudestaan.

Usein en lue kristillisiä romaaneja, koska niissä monesti sanoma on niin tärkeä, että kirjallisella ilmaisulla ei ole mitään väliä - ja lisäksi monesti se sanoma on: ensin ihmisellä on hirveästi ongelmia, sitten hän tulee uskoon ja kaikki ongelmat katoavat. Jospa vain kerrottaisiin ongelmaisesta uskovaisesta - eli uskovaisesta, joka on uskostaan huolimatta aivan tavallinen kuolevainen - niin jo lukisin suurella hartaudella.

No, tässäkin romaanissa kriisien kautta kyllä päästään selville vesille, mutta silti tämä kirja onnistuu olemaan melko uskottava ja maanläheinen. Niitä kriisejä nimittäin on uskovaisilla. Ja kirjasta käy ilmi moneen kertaan, ettei uskovaisen elämä ole mitään pilvien päällä liihottelua sädekehä loistaen.

Giertz kertoo pienestä ruotsalaisesta paikkakunnasta 1800-luvun alusta kevääseen 1940 ja siellä eri aikoina vaikuttaneista kolmesta papista. Kirjoittaja oli itsekin pappi, mutta sen lisäksi hänellä on myös kirjoittajan lahjoja; niin hyvin hän osaa sekä viedä tarinaa eteenpäin että kuvata henkilöhahmojaan, luontoa ja vuodenaikojen vaihtelua.

Erityisesti hän kuvaa kirjassaan näiden kolmen papin kasvukipuja heidän tullessaan opiskelukaupungistaan pieneen maalaiskylään ja ryhtyessään teologian opiskelun jälkeen käytännön työhön. Heistä jokainen joutuu kamppailemaan itsensä, uskonsa ja Jumalansa kanssa - ja vielä monesti seurakuntalaistenkin.

Siinä Giertz vähän toistaa itseään, että vaikka jokaisella papilla toki on hiukan omanlaisensa tarina, niin heidän jokaisen tiensä kulkee myös vähän samoja latuja lakihenkisestä suorittamisesta Jumalan armon löytämiseen.

Erityisesti kirja sopiikin juuri sitä armoa kaipaaville. Kokeneen sielunhoitajan ottein Giertz nimittäin tekee kysymyksen synnistä, Jumalan laista ja armosta niin selväksi, ettei pitäisi jäädä sijaa epäilyille. Suoritusvaatimuksiin väsyneelle tämä onkin hoitava kirja. Vapaiden suuntien uskovat eivät tästä romaanista välttämättä pidä, koska kirjassa baptistit ja "hurmahenkiset" saavat kyytiä, mutta luterilaisille se on tervetullutta luettavaa.

Kuten kirjan takakannessa todetaan: "Moni lukija on saanut Kalliopohjasta apua, selvyyttä ja iloa uskonelämäänsä."

Lukemani kirja on ties kuinka mones painos: Aurinko Kustannus 2012, 415 sivua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttavat ja ovat tervetulleita! Ne julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sellaisia kommentteja, joissa yritetään käännyttää minua opillisissa kysymyksissä, kuten kasteasiassa, en kuitenkaan enää julkaise.