perjantai 23. syyskuuta 2016

Tunnustuskirjat pähkinänkuoressa

Tästä kirjasta on olemassa uusikin painos, mutta itse löysin kirpputorilta tällaisen 1970-luvulla painetun kirjasen, jota oli luettava hyvin varovasti, etteivät sivut irtoaisi. Kirjan edellinen omistaja oli lisäksi tehnyt siihen alleviivauksia ja muita merkintöjä, mikä aina antaa oman makunsa kirpputorilta ostettuihin kirjoihin. Tämän kirjan edellinen omistaja oli ainakin pitänyt liberaalina sitä ajatusta, että kristityt ovat vapaita juhlapäivien viettämisessään ja että nykyään ei vietetä juutalaista sapattia, vaan lepopäivä on sunnuntaina... Sellaisen kommentin hän oli sinne laittanut...

Tunnustuskirjat pähkinänkuoressa on tunnustuskirjojen miniversio, joka on tehty, että aivan tavallinenkin kristitty, joka ei syystä tai toisesta pysty perehtymään tunnustuskirjoihin kokonaisuudessaan, voisi tutustua hiukan siihen, mitä ne sisältävät. Olisiko tässä siis niiden keskeisin sisältö. Tämä miniversio sisältää ekumeeniset uskontunnustukset, joita on kolme kappaletta, Augsburgin tunnustuksen ja Lutherin Vähän Katekismuksen.

Kirjan esipuheessa avataan hienosti sitä, miksi tunnustuskirjat yleensä ovat olemassa. Ne auttavat yksityismielipiteistä kirkon uskoon. Ne eivät sisällä yksittäisten teologien mielipiteitä eivätkä erilaisten teologisten koulukuntien käsityksiä, vaan kirkon yksimielisen opin. Näin ne sulkevat pois vapauden opettaa mitä hyvänsä ja varjelevat kirkkoa säilymään Raamattuun pohjautuvana kirkkona. Pelastusta koskevissa kysymyksissä eivät riitä eivätkä auta yksityismielipiteet, vaan se mitä Raamattu eli Jumalan sana sanoo. Tunnustuskirjat puolestaan auttavat meitä oikealla tavalla ymmärtämään Raamatun sanaa.

Itselleni uskontunnustukset ja Vähä Katekismus olivat ennestään tuttuja - uutta sen sijaan oli Augsburgin tunnustus, jota pidetään luterilaisen kirkon päätunnustuskirjana. Siinä kerrotaan lyhyesti uskomme pääkohdat ja peruskäsitteet, kuten Jumala, Jumalan Poika, perisynti, vanhurskaus, kirkko, kaste, ehtoollinen ja niin edelleen. Augsburgin tunnustuksen loppupuolella puolestaan kerrotaan pitemmästi kiistanalaisista uskonkohdista, kuten pappien avioliitto, luostarilupaukset ja piispojen valta. Näissä asioissa tulevat selvästi esiin keskiajan katolisen kirkon ongelmakohdat, mutta onpa niillä aika paljon nykypäivän kristityllekin annettavaa.

Nimittäin esimerkiksi piispoista kirjoitettiin ajankohtaisen tuntuisesti... että piispoja ei saa totella, jos he määräävät tai panevat toimeen jotain evankeliumin vastaista. Jo Augustinus on aikanaan kirjoittanut, ettei saa suostua edes säännönmukaisesti valittuihin piispoihin, jos he käyvät harhaan...

Myös luostarilupausten kohdalla minusta kuulostaa ajankohtaiselta, kun sanotaan, että lupauksen antajat ovat joutuneet pois Kristuksesta ja ovat langenneet pois Jumalan armosta, he näet ryöstävät Kristukselta, ainoalta vanhurskauttajalta kunnian ja omistavat sen omille lupauksilleen ja luostarielämälle... Uskonvanhurskaus... pimentyy, kun ihmisten silmät rävähdytetään selko selälleen moisella kummallisella enkelimäisellä hengellisyydellä ja näennäistä köyhyyttä, nöyryyttä ja puhtautta tähdentämällä.

Mikä siinä sitten tuntui niin tutulta... Nykyään ainakaan Suomessa ei ole ongelmana, että kukaan haluaisi tulla vanhurskaaksi menemällä luostariin, mutta sen sijaan voidaan joissain piireissä korostaa ns. täydellistä antautumista, hengellistä suorittamista ja muuta superuskovaisuutta, joka vie huomion pois siitä, että oikeasti me olemme Jumalan edessä kaikki syntisiä, huonoja, köyhiä ja aina armon tarpeessa.

Kirjassa korostuukin armo ja uskonvanhurskaus monessa kohdassa. Vähässä Katekismuksessa puolestaan on hyvät selitykset esimerkiksi kymmenestä käskystä ja Isä meidän -rukouksesta, ja tietysti sielläkin puhutaan myös kasteesta, ripistä ja ehtoollisesta.

Kirja on hyvä eväspaketti jokaiselle, joka haluaa pureutua siihen, mihin me luterilaiset uskomme, ja joka haluaa kaivaa opilliset juurensa syvemmälle. Olen nähnyt, mitä kaikkea se voi saada aikaan, jos ajatellaan, ettei opilla ole niin väliä. Siitä ei synny hyvää jälkeä. Joten kannattaa ottaa oppi vakavasti.

Tämä kyseinen SLEYn kustantama kirjanen oli siis painettu vuonna 1974, mutta uusikin painos on olemassa. Tässä lukemassani painoksessa oli 81 sivua.

2 kommenttia:

  1. Minulle nuo tunnustuskirjat ovat vieraita. VAnhoissa kirjoissa on kyllä oma viehätyksensä. Olen käynyt mökillä läpi vanhoja kirjoja ja osan olen myynyt (osa on nyt myynnissä) Huutonetissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen vasta nyt vähän vanhempana kiinnostunut noista opillisista kirjoista ja luen kyllä niitä enemmmänkin. Vanhoista kirjoista puheen ollen juuri sain postissa Luther-divarista aivan ihanan Lutherin Roomalaiskirjeen selityksen, joka on 1800-luvulta ja fraktuurakirjaimilla kirjoitettu...

      Poista

Kommentit ilahduttavat ja ovat tervetulleita! Ne julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sellaisia kommentteja, joissa yritetään käännyttää minua opillisissa kysymyksissä, kuten kasteasiassa, en kuitenkaan enää julkaise.