lauantai 22. lokakuuta 2016

Eeva Mesiäinen: Maria Kajavan pitkä taival

Tässä vaihteeksi uusintapostaus vanhasta, pian sulkeutuvasta blogistani.

Tämä inkerinsuomalaisen Maria Kajavan elämäkerta on yksi vaikuttavimmista ja mieleenpainuvimmista kristillisistä kirjoista, mitä olen koskaan lukenut. Olinkin lukenut sen aikaisemmin jo kahdesti, ja kun löysin sen kirpputorilta, ostin sen omakseni ja luin kolmannen kerran. Nähtävästi edellinen omistaja oli ollut samaa mieltä kirjasta, koska se oli hyvin käytössä kulunut, oli irtolehtiä ja osa aukeamista oli teipattu, että ne lehdet pysyisivät paikallaan.

Kirjan päähenkilön virallinen nimi oli Maria, mutta häntä sanottiin lapsesta asti Mariksi, ja niin sanotaan myös kirjassa. Hänellä oli onnellinen lapsuus kotonaan Inkerinmaalla, mutta kun hän myöhemmin oli jo naimisissa Simonsa kanssa, ajat muuttuivat huonommiksi. Talonpoikia alettiin julistaa kulakeiksi eli yhteiskunnan vihollisiksi, heidän talonsa ja omaisuutensa otettiin heiltä pois, joitain vietiin vankeuteen ja lopulta inkeriläisiäkin karkotettiin suurin joukoin Siperiaan.

Siperiassa Mari perheineen joutui olemaan vuosikaudet ja joutui käymään läpi niin monet raskaat kokemukset, että voi vain ihmetellä, miksi yhden ihmisen osalle tuntui tulevan kaikki. Monesti hän olikin kestokykynsä rajoilla. Mutta kirjan vaikuttavuus tulee esiin juuri siinä, miten Jumala kuitenkin toimi hänen elämässään, lohdutti, rohkaisi, johdatti ja piti huolta. Monesti kun kaikki oli pimeimmillään, aina tavalla tai toisella Jumala vahvisti Maria jatkamaan eteenpäin ja antoi hänen kokea hyvyyttään.

Kirjan kirjoittanut Eeva Mesiäinen sanookin kansilehdellä: "Toivon, että joku vaikeuksissa oleva ihminen saisi uutta elämänrohkeutta nähdessään, kuinka ahdistukset saattavat muuttua voimaksi ja tulevaisuuden rakennusaineiksi." Ja varmasti kirjoittajan toive on monen lukijan kohdalla toteutunutkin.

Vuosien kärsimyksen jälkeen lopulta koitti se päivä, että Mari ja hänen läheisensä saivat palata Siperiasta. Mari asettui asumaan Petroskoihin, sai töitä ja elämä jatkui. Hänen elämäntehtäväkseen tuli luterilaisen seurakunnan perustaminen Petroskoihin. Siihen liittyen hän ja muut luterilaiset joutuivat vuosikaudet taistelemaan vastahakoisten viranomaisten ja käsittämättömän byrokratian kanssa, mutta lopulta heillä oli oma seurakunta, kirkkorakennus ja lupa kokoontua, vaikkakin vainojen ja häirinnän keskellä - kunnes perestroikan myötä nekin loppuivat.

Petroskoissa Mari sai nähdä, miten hänen aikaisemmat kovat kokemuksensa Siperiassa muuttuivat siunaukseksi ja olivat olleet hänelle Jumalan koulua tuleviin tehtäviin. Hän oppi lopulta antamaan anteeksi niille, jotka olivat hänelle kärsimystä aiheuttaneet, ja oli valoisa kristitty. Tietysti myös hänellä oli huonot puolensa ja syntinsä, joiden kanssa hän joutui taistelemaan, mutta hän sai kokea sen Jumalan armon, että sellaisenaan puutteineenkin hän sai olla Jumalan käytössä.

Tämä kirja on ehdoton must jokaiselle, joka kaipaa lohdutusta, rohkaisua ja muistutusta siitä, että Jumala pitää meistä huolta tuli mitä tuli.

Karas-Sana 1990, 334 sivua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttavat ja ovat tervetulleita! Ne julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sellaisia kommentteja, joissa yritetään käännyttää minua opillisissa kysymyksissä, kuten kasteasiassa, en kuitenkaan enää julkaise.