sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Jukka Sariola: Ystäväni Seija - Kutsumuksena Afganistan

Tässä taas yksi uusintapostaus vanhasta, pian sulkeutuvasta blogistani.

Kesällä 2014 koko Suomea järkytti uutinen kahden suomalaisen avustustyöntekijän murhasta Afganistanissa. Toinen heistä oli Seija Järvenpää, josta hänen läheinen ja pitkäaikainen ystävänsä Jukka Sariola kertoo tässä kirjassa. Kirjassa, joka valittiin vuoden 2015 kristilliseksi kirjaksi Suomessa.

Itselläni ei ollut iloa tuntea Seijaa millään tavalla, mutta minua on aina kiinnostanut lukea lehdistä muslimimaihin, myös Afganistaniin, liittyviä juttuja. Ja Seijan nimi oli jäänyt mieleen siinä yhteydessä, kun hän työskenteli afgaanipakolaisten parissa kotimaassa ollessaan.

Kun vihdoin luin tämän kirjan, sain edes jollain tavalla tutustua Seijaan, ja kirjan sivuilta hänestä välittyi kuva todella valoisana ja valloittavana persoonana, jonka olisi kyllä mielellään tuntenut. Koska kirjan kirjoittaja oli hänen läheinen ystävänsä eikä kuka tahansa elämäkertakirjailija, hän myös osasi piirtää kuvan ystävästään todella elävänä ja inhimillisenä ihmisenä.

Seija oli tavallinen ihminen, joka vain työskenteli suomalaiselle hyvin epätavallisessa ympäristössä. Hänellä oli monet kipuilunsa sekä työhön että yksityiselämäänsä liittyen. Monesti Afganistanissa käsittämättömältä tuntuva kulttuuri ja monikansalliset työkaverit koettelivat kärsivällisyyttä, mutta kuitenkin Seija tuntui rakastavan sitä maata ja halusi palata sinne takaisin.

Kirja kertoo  nimensä mukaisesti myös Seijan ja Jukan ystävyydestä. Se oli niin syvä ja läheinen ystävyys, etteivät pitkät välimatkatkaan voineet heitä etäännyttää toisistaan. Itse paljon muuttaneena voin vain kadehtia tuollaista ystävyyttä, koska itselläni yhteydenpito on monesti jäänyt satunnaiseksi, kun ystävät ovat jääneet kauas. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla yksi noin hyvä ystävyys kuin Seijalla ja Jukalla oli. Valitettavasti se vain päättyi traagisesti... Osanottoni Jukalle, jos hän joskus tämän lukee. Kirjan loppua ei voinutkaan lukea itkemättä.

Ymmärrän hyvin, miksi tämä kirja valittiin vuoden kristilliseksi kirjaksi. Olin vähän sanaton sen luettuani, joten en silloin - siihen aikaisempaan blogiin tätä tekstiä kirjoittaessani - osannut tämän pitemmin ja kaunopuheisemmin siitä kertoa, mutta voin lämpimästi suositella sen lukemista jokaiselle. Lopussa on myös monen sivun kuvaliite, joka elävöittää kirjan kerrontaa.

Toivon, että arvokas avustustyö Afganistanissa voi jatkua, ja niin varmasti Seijakin toivoisi.

Kustannus Oy Uusi Tie 2015, 160 sivua + kuvat.

2 kommenttia:

  1. Luin tämän kirjan viime vuonna. Oli koskettava ja samalla rehellinen kuvaus Seijan elämästä. Tuo ystävyys oli myös ihanasti tuotu esille, olen oikein herännyt viime aikoina ystävyyssuhteiden puolesta puhumaan ja siitä aion blogissanikin kohta kirjoittaa! Hyvä ystävä on kyllä elämän suola.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä kirja oli tosiaan koskettava, samoin se ystävyyden kuvaus kirjassa.

      Poista