maanantai 28. marraskuuta 2016

Tommi Koivu & Susanna Sandhu: Elämisen arvoista

Tässä kirjassa lukijaa rohkaistaan miettimään, mikä hänelle on oikeasti tärkeää ja elääkö hän omien arvojensa vai toisten ihmisten odotusten mukaan. Kirjoittajilla on pitkä kokemus kuntoutustyöstä: Susanna Sandhu toimii psykologina ja Tommi Koivu lääkärinä. Työstään mutta myös muista lähteistä he ovat ammentaneet viisautta tähän kirjaan.

Kirjan alkupuolella luvussa "Pysähdy..." kerrotaan australialaisesta saattohoitajasta, joka on kokemuksensa pohjalta kirjoittanut kirjan siitä, mitä asioita ihmiset kuolinvuoteellaan katuvat eniten. Samat aihepiirit olivat kysyttäessä toistuneet yhä uudestaan. Kuolevat ihmiset toivoivat, että heillä olisi ollut rohkeutta elää omien arvojensa mukaan eikä sitä elämää, jota toiset heiltä odottivat. He toivoivat, että olisivat tehneet vähemmän töitä, viettäneet enemmän aikaa läheistensä ja ystäviensä kanssa, ilmaisseet tunteitaan ja sallineet itsensä olla onnellisempia.

Kuolemassa varmasti tiivistyykin se, mikä elämässä todella on tärkeää. Siksi tämän kirjan kirjoittajat kysyvät: "Mikä sinua jäisi kaduttamaan, jos tänään olisi viimeinen elinpäiväsi? Millainen olisi sinun elämäsi tarina? Entä millainen haluaisit sen olevan? Jos kuulisit ne muistopuheet, jotka pohjautuvat tähänastiseen elämääsi, mitä kuulisit? Mitä puolisosi muistaisi sinusta? Jos sinulla on lapsia, millaisen isän tai äidin he muistaisivat? Millaisen jäljen olisit jättänyt työyhteisöösi ja ystäväpiiriisi? Jos taas voisit elää elämäsi niin kuin haluaisit, elää sellaista elämää, jossa arvosi toteutuvat, mitä haluaisit kuulla itsestäsi muistettavan? Mitä toivoisit puolisosi muistavan? Entä lastesi? Mikä lämmittäisi sydäntäsi kaikkein eniten?"

Kirja on helppolukuinen ja käytännönläheinen. Kirjoittajat kertovat monia havainnollistavia käytännön esimerkkejä, sekä tosia että tarinoita. Jokaisen luvun lopussa on harjoituksia, esimerkkinä mainittakoon vaikka kuvitteellisen muistopuheen kirjoittaminen itselleen. Kirjan lopussa on lisäksi tilaa kiitollisuuspäiväkirjan pitämistä varten. Sinne voi  myös kirjata, mitä hyvää on tehnyt itselleen.

Aiheita, joita kirjassa esimerkiksi käsitellään, ovat unelmat, kiltteys, itsensä rakastaminen, lähimmäisensä rakastaminen ja anteeksi antaminen sekä itselleen että toisille. Melko valaiseva on testi, jolla mitataan omien elämänhallintakeinojen tehokkuutta. Siitä sai hyvinkin sulateltavaa hetkeksi.

Jos on tämäntyyppisiä kirjoja lukenut ennenkin, tässä ei välttämättä sanota paljoa uutta. Nykyäänhän joka paikassa hoetaan: "Kuuntele sydäntäsi! Tartu hetkeen! Rakasta itseäsi!" Tällaiset voivat vähän kyllästyttää. Mutta kyllä kirjalla on jotain omaperäistäkin annettavaa eikä sen lukeminen turhaa ole.

Jos pitäisi miettiä, kenelle suositella tätä kirjaa, niin varmaankin ensisijaisesti sellaisille, jotka kärsivät liiallisesta kiltteydestä ja velvollisuudentunnosta, ovat uupuneita toisten odotusten ja omien suorituspaineiden mukaan elämisestä eivätkä ole vielä lukeneet kovin paljon tällaista kirjallisuutta. Itsensä rakastamisen kehotus taas sopii niille, jotka potevat itsevihaa tai -inhoa, mutta keskiverto ihminen monesti kyllä rakastaa itseään. Ehkä meidän pitäisi vain oppia myös pitämään huolta itsestämme: kuuntelemaan omiakin tunteitamme ja tarpeitamme eikä vain toisten. Kirjassa kysytäänkin, mitä läheisemme siinä menettävät, jos me voimme hyvin. Ja kerrotaan, että tyhjästä astiasta on paha ammentaa toisille; siksi on pidettävä huolta, että omakin astia olisi täynnä.

Kristillisyys näkyy kirjassa lähinnä siinä, että se on Päivä Oy:n kustantama ja siellä täällä tekstissä on ohimeneviä viittauksia kristilliseen ajatusmaailmaan, ei kuitenkaan kovin paljoa.

Päivä Oy 2015, 127 sivua.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Martti Luther: Iso Katekismus

Iso Katekismus oli minulle uusi tuttavuus - ja myönteinen sellainen. Tämä kirja oli täyttä asiaa kristinuskon perusasioista ja sopisi hyvin jokaisen kristityn luettavaksi. Eikä vain kerran, vaan uudestaan ja uudestaan. Ovat nämä niin tärkeitä asioita meille.

Kirjassa Luther käy läpi kymmenen käskyä, uskontunnustuksen, Isä meidän -rukouksen ja sakramentit. Hän selittää niitä hyvin valaisevasti.

Kymmenen käskyä kertovat meille, miten kristityn tulee elää suhteessa Jumalaan ja lähimmäiseen. Jumala on pidettävä kaikkein tärkeimpänä ja hänen sanaansa käytettävä ahkerasti. Perkele pyrkii kaikin keinoin kiusaamaan meitä ja siksi meidän on alituisesti pidettävä Jumalan sana sydämessämme, suussamme ja korvissamme. Sanan käytöllä perkele peljätetään ja karkotetaan ja lisäksi lepopäivän pyhittäminen toteutuu näin.

Yksi hyvä huomio oli minusta se, että Jumalan nimen turhaan lausumista on sekin, kun väärät julistajat opettavat Jumalasta valheellisesti.

Lähimmäiseen liittyen käskyt tähtäävät siihen, ettei tehtäisi mitään vahinkoa lähimmäisen omalle persoonalle, hänen läheisilleen, omaisuudelleen jne. Luther selittää nämä käskyt hyvin kaikenkattavasti - esimerkiksi sekin sisältyy käskyyn Älä tapa, että jättää tekemättä lähimmäiselle jotain hyvää, vaikka voisi sen tehdä, esimerkiksi että ei anna nälkäiselle ruokaa, jolloin tämä kuolee. Ja väärän todistuksen sanomisen lisäksi meidän on vältettävä puhumasta toisista pahaa, vaan ennemmin meidänkin on keskenämme kaunistettava sitä, mikä lähimmäisessä on raihnaista ja vailla kunniaa, Luther sanoo kauniisti - siis puhuessamme toisista kääntää kaikki parhain päin.

Kymmenen käskyn ulkopuolella kaikki teot ovat tyhjän arvoisia Lutherin mukaan. Siinä sitten suitsutetaan, siinä vedellään veisua, siinä sytytetään kynttilöitä, suuria ja pieniä, ettei näiltä mitään muuta kuultaisi, ei nähtäisi. Pappi seisoo kultakaavussa, maallikko päivät päästään kirkossa polviansa hankaa - sepä vasta työ oivallinen, jota kukaan ei kylliksi voi kiitellä, mutta tyhjän veroisena pidetään sitä, että joku tyttönen hoitelee pienokaista, tunnollisesti hoitaen hänelle uskottua tehtävää, Luther piikittelee.

Uskontunnustuksen kohdalla käydään läpi Pyhä Kolminaisuus - ja luominen, lunastus sekä pyhitys. Lutherin sanoin Isä antaa kaiken luodun, Kristus kaikki tekonsa, Pyhä Henki kaikki lahjansa.

Isä meidän -rukous osoittautuu hyvin täydelliseksi ja kattavaksi rukoukseksi, eikä ihme, onhan se Jeesuksen itsensä opettama. Luther myös osoittaa, miten tärkeää sitä rukousta on käyttää. Kun perkele häärii jatkuvasti meidän ympärillämme meitä kiusatakseen, on tärkeää esimerkiksi rukoilla äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.

Kasteen ihanuudesta Luther sanoo mm. Jumalan nimeen kastaminen ei olekaan kasteen saamista ihmiseltä, vaan itse Jumalalta. Vaikka siis kaste saadaankin ihmiskäden kautta, se kuitenkin todella on Jumalan oma teko. Eikä meidän uskomme vähyys tai paljous muuta kastetta miksikään, se on ja pysyy kasteena, jossa sana yhdistyy veteen ja näin siitä tulee sakramentti. Samoinhan minä menen sakramentillekin, en oman uskoni, vaan Kristuksen sanan varassa. Jumala yksin tietää, olenko vahva vai heikko, mutta tiedän, että hän käskee minun mennä, syödä ja juoda ja tiedän hänen antavan minulle lahjaksi ruumiinsa ja verensä.

Ehtoollinenkaan ei Lutherin mukaan perustu ihmisten pyhyyteen, vaan Jumalan sanaan, eikä ehtoollista muuta muuksi, vaikka sen nauttisi tai jakaisi kuka tahansa, vaikka heittiökin. Meille ei sanota, että jos olemme kelvollisia, voimme mennä ehtoolliselle, vaan sanotaan - Ottakaa, syökää ja juokaa, tämä on minun ruumiini ja vereni. Tämä on samaa kuin jos me sanoisimme - Ollos kelvoton tai kelvollinen, tästä saat hänen ruumiinsa ja verensä niiden sanojen voimasta, jotka liittyvät leipään ja viiniin. Huomaa ja muista vain tarkasti tämä. Näissä sanoissa näet on koko perustuksemme, suojamme ja turvamme.

Luther huomauttaa, että jos jäämme odottamaan, että olisimme kelvollisia menemään ehtoolliselle, emme koskaan voi mennä. Hän myös muistuttaa, ettei kukaan meistä ole niin vahva, että pärjäisi ilman ehtoollista, ja kehottaa käymään ehtoollisella usein, ei harvoin.

Lopuksi hän kirjoittaa vielä lyhyesti ripistä ja toteaapa jopa niin, että se, joka ei käytä rippiä, ei ole mikään kristitty eikä hänen pidä käydä ehtoollisellakaan. Hmmm.... Meiltä nykykristityiltä vain on tainnut tuo rippi melkeinpä unohtua...

Hyvä kirja, kannatti lukea.

Sley 1964, 172 sivua.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Ann Voskamp: Lahjoista suurin

Tämä kirja on kuin joulukalenteri kristillisen kirjan muodossa. Joulukuun alusta aina joulupäivään asti siinä on joka päivälle päivän teksti, hartauskirjoitus, lahjan avaaminen eli jokin pieni tehtävä sille päivälle ja kysymyksiä pohdittavaksi. Kysymysten perässä on myös kirjoitustilaa omille vastauksille, joten aivan omaksi hankittuna tämä kirja toimii parhaiten. Vaikka voihan vastaukset kirjoittaa muuallekin.

Voskamp avaa kirjan alkulehdillä, mitä tuleman pitää. Niin lahja avataan - ennen joulupuuta on Kristuksen sukupuu... Sillä profeettojen ja kuninkaiden aikana ihmisen merkitys ei riippunut siitä, mitä hän teki työkseen tai mitä hän oli saavuttanut. Ihmisestä kertoi eniten hänen sukupuunsa. Ihmisestä kertoi eniten hänen sukupuunsa. Suvulla oli väliä. Sukusi antaa sinulle kehykset, juuresi auttavat sinua ymmärtämään itseäsi, ja Kristuksen sukupuu tuo sinulle aina toivoa, Voskamp kirjoittaa.

Niinpä hän lähtee hartauskirjoituksissaan etenemään päivä päivältä joulua kohti Kristuksen sukupuun kautta. Hän kertoo monista Vanhan testamentin henkilöistä ja päätyy lopulta Johannes Kastajan syntymään ja Jeesuksen seimen äärelle.

Myönnän, että syksyllä kirjoitin aika kriittisesti Voskampin edellisestä kirjasta Tuhat lahjaa - josta toki varmasti moni muu on pitänyt paljonkin, ja hyvä niin. Mutta tästä kirjasta pidin itsekin ja olisin mielelläni hiljentynyt tämän äärellä päivä päivältä juuri joulukuussa. Halusin vain kirjoittaa tästä blogiin jo hyvissä ajoin ennen joulukuun alkua, jos joku sattuisi kiinnostumaan kirjasta, ja siksi pikaluin sen nopeasti jo marraskuussa. Mutta ehkäpä ensi vuonna sitten voisin lukea tätä kirjaa joulukuussa. Suosittelen kyllä joulunalusajan hiljentymisiin tätä kirjaa.

Pohdittavissa kysymyksissä mietitään esimerkiksi, ketä kiireessä unohtamaani ihmistä varten minun pitäisi tehdä tilaa elämässäni, mistä minun pitäisi luopua voidakseni tehdä elämääni tilaa Kristukselle, mitä murheita minun pitäisi luovuttaa Jumalalle muistaen, että hän on ja pysyy valtaistuimellaan, mitä haluaisin nähdä uusin silmin tänä jouluna, millä tavalla voisin sytyttää toivon kynttilän jonkun toisen elämään tänä jouluna jne. jne.... Joka päivän kohdalla on kolme kysymystä.

Tehtävistä taas muutamana esimerkkinä seuraavat. Tee tänään jotain vain ilahduttaaksesi Jumalaa. Mitä voisit luoda tänään rakkauden tekona - kirjeen, yllätyksen, herkkuja. Kirjoita paperille yksi asia, jonka tähden tunnet tänään katumusta. Ajattele oman elämäsi baaleja, epäjumalia, ja mieti, minkä asian voisit tehdä tänään toisin, että jonkun epäjumalan ote elämästäsi heltyisi.

Kirja on myös ulkoasultaan hyvin kauniisti ja visuaalisesti toteutettu. Ja jos joku haluaa tehdä joulua odottaessa oman Iisain puunsa, josta Voskamp kirjoittaa, hänen verkkosivuiltaan voi ladata puuta varten taidokkaasti suunnitellut paperikoristeet.

Ja loppuun vielä pari lainausta eri päivien teksteistä.

 Sitä, mikä tuntui repivän sinut rikki, Jumala käyttää hyväksesi. 
 Jumala tekee repeämästäsi ohuen paikan, josta voit nähdä Jumalan kunnian.
 Mitä tahansa tapahtuu, mitä tahansa käy ilmi, et ole koskaan hukassa, mennyttä.
 Voit seisoa joulukuusen juurella sellaisena kuin olet, perheesi voi olla kuin Joosefin  pettureita ja pahoinpitelijöitä  tai niin kuin Jaakobin, joka petti isänsä, karkasi ja kuljeskeli. Mutta tästä sotkuisesta sukupuusta Jumala synnytti Messiaan. Minkä oli tarkoitus olla pahaa, Jumala muutti hyväksi, ja mikä tahansa uhkaa haavoittaa sinua, olet turvassa Jumalan sylissä. Olet aina turvassa.

 Jumalasi lepää nyt oljilla.
 Hän lepää saastasi keskellä.
 Hän ilmestyy keskelle häpeäsi löyhkää, elämäsi sotkuun ja mahdottomuuteen, likaisille oljille, joista et haluaisi kenenkään tietävän.
 Majatalon ovelta käännytetty pyhä Jumala saapuu pienenä sinne, missä sinä tunnet itsesi pieneksi ja hyljeksityksi. Jumala on kanssasi nyt. Missä tahansa - äänettömässä itkussasi, salatussa heikkoudessasi, kivussasi - Jumala haluaa olla kanssasi aina. Sinua ei jätetä koskaan yksin. Meitä ei jätetä tänne ikinä yksin. Jumala on kanssamme.


Kustannus Oy Uusi Tie 2015, 283 sivua.

tiistai 8. marraskuuta 2016

Steve Chalke & Cherie Blair: SEIS! Pysäytä ihmiskauppa

Tämä kirja herätti mielenkiintoni nimellään, josta tuli kuva, että tavallinenkin ihminen voisi tehdä jotain ihmiskaupan pysäyttämiseksi. Olisi kurjaa lukea kirja näin synkästä aiheesta, jos ei asialle olisi mahdollista tehdä mitään.

Kirjassa on paljon hyvin asiapitoista tekstiä, ja aihekin on sellainen, ettei se ole kevyttä luettavaa. Asiatekstin kuitenkin keskeyttävät monesti kertomukset ihmiskaupan uhrien kokemuksista. Näin ihmiskauppa saa kasvot ja alkaa tuntua todellisemmalta - tällaista tosiaan tapahtuu monille ihmisille... Välillä kyllä kerrotaan niinkin raakoja ja julmia yksityiskohtia, että herkempi lukija voi ahdistua. Kuten viimeksi jouduin sanomaan katulapsista kertoneen kirjan kohdalla... Mutta raakaa ja julmaahan ihmiskauppakin on, ja monet joutuvat elämään vuosikausia sen uhreina.

Kirjassa kerrotaan siitä, miten orjuus kiellettiin maailmassa jo 200 vuotta sitten, mutta kuitenkin tänä päivänä sitä on paljon enemmän kuin koskaan ennen. Siksi on todella syytä tehdä asialle jotain. Yksityisen ihmisen helpoin vaikutuskeino arjessa on miettiä, millaisia tuotteita ostaa. Halvat tuotteet on voitu tehdä orjatyövoimalla epäinhimillisissä oloissa. Esimerkiksi kaakaoviljelmillä työskentelevät lapset kärsivät niin paljon, että aloin tuntea syyllisyyttä syömästäni suklaasta... vaikkakin edes osittain yritän syödä reilun kaupan suklaata... mutta lempisuklaani eivät ole tainneet reilusta kuullakaan...

On muitakin vaikutuskeinoja kuin ostaminen. Niistä kirjassa kerrotaan, ja sieltä löytyy myös linkkejä, joista löytyy lisätietoa asioista. Yksi tärkeimmistä asioista olisi tukea lasten ja naisten koulutusta, että he saisivat mahdollisuuden työllistyä kotiseudullaan eikä heidän tarvitsisi luottaa huijarien lupauksiin muka paremmasta elämästä jossain kaukana, josa he lopulta huomaavatkin olevansa milloin missäkin pakkotyössä ja vankeudessa.

Kirja sopii jokaiselle, joka haluaa saada tietoa ihmiskaupasta ja oikeudenmukaisemmasta elämäntavasta. Se on Suomen Lähetysseuran kustantama, joten lopussa kerrotaan myös heidän ihmiskaupan vastaisesta työstään eri maissa.

Joku on jo voinut lukeakin tämän postaukseni viime syksynä vanhasta blogistani, joka on nyt suljettu. Tässä se nyt vielä kerran. Nyt olen yrittänyt lukea toista vastaavaa kirjaa, Pia Rendicin Ihmiskaupan kasvot, mutta tällä hetkellä pidän taukoa, koska se kirja on varmaankin vielä raskaampaa luettavaa kuin tämä, josta nyt kerroin. Se kun kertoo nimenomaan seksiperäisestä ihmiskaupasta, joka on pahinta mitä näin naisena voi kuvitella... Mutta jos saan jossain vaiheessa sen luettua loppuun asti, kirjoitan sitten siitäkin tänne.

Suomen Lähetysseura 2011, 204 sivua.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Markus Kirla: Kristillinen kaste

Vielä vähän aikaa sitten en ollut kuullutkaan, että kukaan vapaitten suuntien edustaja olisi kirjoittanut opillisesti hyvin luterilaishenkistä kastekirjaa. Mutta sekin on näköjään mahdollista. Tämän kirjan kirjoittaja on nimittäin työskennellyt baptistipastorina, mutta tietääkseni ei enää voi sitä työtä jatkaa, kun meni tällaisen kirjan kirjoittamaan.

Markus Kirla nimittäin joutui kastekriisiin, jota hän pitkän ajan kuluessa kävi läpi ja luki sekä Raamattua että eri suuntien kastekirjoja selvittääkseen itselleen, miten asiat todella ovat.

Juuri se onkin tämän kirjan vahvuus - vapaista suunnista tulevan henkilön kamppailu kasteasiaan liittyen. Hän on joutunut käymään kaiken todella perusteellisesti läpi päästäkseen selville vesille asiassa. Se todella näkyy tässä kirjassa. Hänellä on myös tuoreita näkökulmia, sellaisia, joita en muissa lukemissani kastekirjoissa ole nähnyt. Jokaisellahan on tietenkin aina jotain uutta annettavaa keskusteluun, niin myös kasteasiassa.

Yksi virkistävä näkökulma oli lähteä kirjan alussa liikkeelle Vanhan testamentin esikuvista. Sieltä löytyikin paljon uutta ajateltavaa. Esimerkiksi Aabrahamin saadessa ympärileikkauksen uskonvanhurskauden merkiksi ei lakia ollut vielä annettukaan - eli alunperin ympärileikkaus ei liittynyt lakiuskoon. Lisäksi Aabraham kyllä sai ympärileikkauksen aikuisena, mutta hänen poikansa lapsena, samoin tulevat sukupolvet saivat sen jo lapsena. Ja jos jo vanhassa liitossa lapsetkin otettiin armoliittoon mukaan, miksi uusi liitto olisi tässä lasten kannalta huonompi.

Kirjassa on vaikka mitä upeita ahaa-elämyksiä, joita voisi tässä jakaa. Itsekin välillä vapaissa suunnissa olleena pidän Pietarin kirjeen jakeesta, joka oli yksi niistä Raamatun kohdista, jotka pysäyttivät Kirlan ihmettelemään, miten Raamatussa puhutaan aivan muuta kuin vapaissa suunnissa opetetaan. Pietarihan sanoo, että tämän vertauskuvan - Nooan arkin - mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena. Vapaissa suunnissa kun opetetaan, ettei kaste pelasta ja että kastamatonkin voi olla kristitty. Kuten Kirla, myös itse olen jälkeenpäin ihmetellyt, miten en nähnyt, että Raamatun mukaan kasteessa on kaikki. Vasta kasteessa puemme Kristuksen yllemme, tulemme osallisiksi hänen kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan ja niin edelleen. Eli joka ei ole kastettu, ei ole pukenut Kristusta ylleen eikä ole osallinen hänen kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan. Sehän on niin selvää nyt, kun sen tajuaa.

Kirla myös osoittaa, miten lapsikin on syntinen ja toisaalta lapsikin voi uskoa. Ja ennen kaikkea lapsi voi uskoa. Lapsen uskohan asetettiin esikuvaksi meille aikuisille eikä toisinpäin. Lapsiin liittyen kirjassa onkin paljon mielenkiintoisia näkökulmia. Esimerkiksi Matteuksen evankeliumin 18. luku on tässä suhteessa antoisa. Joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun... sanoi Jeesus. Eli pienet voivat uskoa. Ja teidän taivaallisen Isänne tahto ei ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen - eli lapsetkaan eivät pelastu automaattisesti, vain koska ovat lapsia.

Kirjassa käydään paljon läpi Raamattua, löydetään sieltä monia aarteita ja tutustutaan myös ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisien todistukseen, kuinka lapsikaste oli silloin jo käytössä. Ensimmäisen kerran joku kyseenalaisti lapsena kastamista 300-luvulla, ja hänkin oli silti uskovien vanhempien lasten kastamisen kannalla. Hänelläkin taustalla oli vain senaikainen luulo, ettei kasteen jälkeen tehtyjä syntejä voisi saada anteeksi, ja siksi kastetta silloin lykättiin jopa kuolinvuoteelle asti. Eli ei mikään raamatullinen näkemys.

Ainoa kirjoittajan baptistitaustasta muistuttava asia kirjassa on se, että Kirla näkee upotuskasteen kuvaavan parhaiten Roomalaiskirjeen kuudennessa luvussa mainittua kasteen hautaa. Ei hän kuitenkaan tee upotuskasteesta mitään pakkoa kenellekään, vaan esittää sen omana näkemyksenään.

Kasteasiasta kiinnostuneelle tämä kirja on ehdoton valinta. Jopa teologian tohtori, Helsingin yliopiston dogmatiikan dosentti Juha Ahvio suosittelee kirjaa lämpimästi takakannessa. Kirjan lopussa on myös pitkä kirjallisuusluettelo asiasta kiinnostuneille.

Perea Kristilliset Kirjat 2016, 201 sivua.