tiistai 22. marraskuuta 2016

Martti Luther: Iso Katekismus

Iso Katekismus oli minulle uusi tuttavuus - ja myönteinen sellainen. Tämä kirja oli täyttä asiaa kristinuskon perusasioista ja sopisi hyvin jokaisen kristityn luettavaksi. Eikä vain kerran, vaan uudestaan ja uudestaan. Ovat nämä niin tärkeitä asioita meille.

Kirjassa Luther käy läpi kymmenen käskyä, uskontunnustuksen, Isä meidän -rukouksen ja sakramentit. Hän selittää niitä hyvin valaisevasti.

Kymmenen käskyä kertovat meille, miten kristityn tulee elää suhteessa Jumalaan ja lähimmäiseen. Jumala on pidettävä kaikkein tärkeimpänä ja hänen sanaansa käytettävä ahkerasti. Perkele pyrkii kaikin keinoin kiusaamaan meitä ja siksi meidän on alituisesti pidettävä Jumalan sana sydämessämme, suussamme ja korvissamme. Sanan käytöllä perkele peljätetään ja karkotetaan ja lisäksi lepopäivän pyhittäminen toteutuu näin.

Yksi hyvä huomio oli minusta se, että Jumalan nimen turhaan lausumista on sekin, kun väärät julistajat opettavat Jumalasta valheellisesti.

Lähimmäiseen liittyen käskyt tähtäävät siihen, ettei tehtäisi mitään vahinkoa lähimmäisen omalle persoonalle, hänen läheisilleen, omaisuudelleen jne. Luther selittää nämä käskyt hyvin kaikenkattavasti - esimerkiksi sekin sisältyy käskyyn Älä tapa, että jättää tekemättä lähimmäiselle jotain hyvää, vaikka voisi sen tehdä, esimerkiksi että ei anna nälkäiselle ruokaa, jolloin tämä kuolee. Ja väärän todistuksen sanomisen lisäksi meidän on vältettävä puhumasta toisista pahaa, vaan ennemmin meidänkin on keskenämme kaunistettava sitä, mikä lähimmäisessä on raihnaista ja vailla kunniaa, Luther sanoo kauniisti - siis puhuessamme toisista kääntää kaikki parhain päin.

Kymmenen käskyn ulkopuolella kaikki teot ovat tyhjän arvoisia Lutherin mukaan. Siinä sitten suitsutetaan, siinä vedellään veisua, siinä sytytetään kynttilöitä, suuria ja pieniä, ettei näiltä mitään muuta kuultaisi, ei nähtäisi. Pappi seisoo kultakaavussa, maallikko päivät päästään kirkossa polviansa hankaa - sepä vasta työ oivallinen, jota kukaan ei kylliksi voi kiitellä, mutta tyhjän veroisena pidetään sitä, että joku tyttönen hoitelee pienokaista, tunnollisesti hoitaen hänelle uskottua tehtävää, Luther piikittelee.

Uskontunnustuksen kohdalla käydään läpi Pyhä Kolminaisuus - ja luominen, lunastus sekä pyhitys. Lutherin sanoin Isä antaa kaiken luodun, Kristus kaikki tekonsa, Pyhä Henki kaikki lahjansa.

Isä meidän -rukous osoittautuu hyvin täydelliseksi ja kattavaksi rukoukseksi, eikä ihme, onhan se Jeesuksen itsensä opettama. Luther myös osoittaa, miten tärkeää sitä rukousta on käyttää. Kun perkele häärii jatkuvasti meidän ympärillämme meitä kiusatakseen, on tärkeää esimerkiksi rukoilla äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.

Kasteen ihanuudesta Luther sanoo mm. Jumalan nimeen kastaminen ei olekaan kasteen saamista ihmiseltä, vaan itse Jumalalta. Vaikka siis kaste saadaankin ihmiskäden kautta, se kuitenkin todella on Jumalan oma teko. Eikä meidän uskomme vähyys tai paljous muuta kastetta miksikään, se on ja pysyy kasteena, jossa sana yhdistyy veteen ja näin siitä tulee sakramentti. Samoinhan minä menen sakramentillekin, en oman uskoni, vaan Kristuksen sanan varassa. Jumala yksin tietää, olenko vahva vai heikko, mutta tiedän, että hän käskee minun mennä, syödä ja juoda ja tiedän hänen antavan minulle lahjaksi ruumiinsa ja verensä.

Ehtoollinenkaan ei Lutherin mukaan perustu ihmisten pyhyyteen, vaan Jumalan sanaan, eikä ehtoollista muuta muuksi, vaikka sen nauttisi tai jakaisi kuka tahansa, vaikka heittiökin. Meille ei sanota, että jos olemme kelvollisia, voimme mennä ehtoolliselle, vaan sanotaan - Ottakaa, syökää ja juokaa, tämä on minun ruumiini ja vereni. Tämä on samaa kuin jos me sanoisimme - Ollos kelvoton tai kelvollinen, tästä saat hänen ruumiinsa ja verensä niiden sanojen voimasta, jotka liittyvät leipään ja viiniin. Huomaa ja muista vain tarkasti tämä. Näissä sanoissa näet on koko perustuksemme, suojamme ja turvamme.

Luther huomauttaa, että jos jäämme odottamaan, että olisimme kelvollisia menemään ehtoolliselle, emme koskaan voi mennä. Hän myös muistuttaa, ettei kukaan meistä ole niin vahva, että pärjäisi ilman ehtoollista, ja kehottaa käymään ehtoollisella usein, ei harvoin.

Lopuksi hän kirjoittaa vielä lyhyesti ripistä ja toteaapa jopa niin, että se, joka ei käytä rippiä, ei ole mikään kristitty eikä hänen pidä käydä ehtoollisellakaan. Hmmm.... Meiltä nykykristityiltä vain on tainnut tuo rippi melkeinpä unohtua...

Hyvä kirja, kannatti lukea.

Sley 1964, 172 sivua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttavat ja ovat tervetulleita! Ne julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sellaisia kommentteja, joissa yritetään käännyttää minua opillisissa kysymyksissä, kuten kasteasiassa, en kuitenkaan enää julkaise.