torstai 15. joulukuuta 2016

Mika Waltari: Feliks Onnellinen

Tällä kertaa vähän merkillisempi teos - itsensä Mika Waltarin romaani Feliks onnellinen. Kirjan päähenkilö Feliks on neuroottinen ja ahdistunut pieni mies, joka kokee, että Jumala pakottaa hänet kiertämään kaduilla, jossa hänen on joka päivä kerrottava jollekin Jeesuksesta. Siellä hän sitten ahdistuneena kulkee suoriutuakseen jokapäiväisestä raskaasta taakastaan, minkä jälkeen hänellä on aina helpottunut olo. Tosin hän joutuu matkan varrella mitä eriskummallisimpiin tilanteisiin erilaisia värikkäitä persoonia kohdatessaan.

Feliks ei ole pelkästään neuroottinen, vaan psyykkisesti sairas, mikä käy hyvinkin selväksi kirjaa lukiessa. Sairaus värittää hänen jumalakuvaansa negatiivisesti. Näin Feliks itse kuvaa suhdettaan Jumalaan:

Ja minut, tämän raadon, lähetät ilmoittamaan iloista sanomaa. Säikyttämään viattomia ihmisiä, joille muutenkin olet kasannut murhetta ja huolta tästä heille antamastasi elämästä. Itse en ole viaton, koska ilmestyit minulle ja pakotit minut. Mutta muut ovat viattomia niin kauan kuin eivät sinua tunne. Totta vie, ei ole kauheampaa kohtaloa kuin syntyä kristityksi tähän kuoleman maailmaan. Itse sen vielä jotenkuten kestäisin, mutta en voi, en jaksa, en saa kutsua ja raastaa muita samaan hirveään ahdistukseen. Sillä vain ahdistuksen sinä annat minulle ja vain ahdistuksen läpi pisaroi sinun hirvittävä armosi. Sinun hirveä, nöyryyttävä, kauhea armosi, Herra.

Kuulostaa rankalta, mutta sen verran olen elämää nähnyt, että kaikki se, mitä kirjassa kerrotaan Feliksistä ja hänen uskostaan, on hyvinkin aidon tuntuista ja uskottavaa kuvausta erään psyykkisesti sairaan ihmisen todellisuudesta. Myös tuo ylläoleva sitaatti.

Kuin pahantekijä hiivin kaduilla löytääkseni avuttoman uhrin, hän kuvaa vastentahtoista tehtäväänsä ilosanoman kertojana. Feliks reppana ei ole itse löytänyt ilosanomaa omalle kohdalleen, siksi kaikki on hänelle suorittamista ja Jumala on vaativa tyranni.

Eräänä päivänä taas katuja mittaillessaan hän tapaa vanhan ystävän, jota ei ole nähnyt 30 vuoteen. Mies tulee Feliksin luo kylään ja he päätyvät syvällisiin keskusteluihin. Näitä keskusteluja sitten seuraa kirjassa pitempäänkin ja jossain vaiheessa vielä kolmas mies liittyy seuraan. Siinä usko ja epäusko ottavat mittaa toisistaan. En pysynyt läheskään koko aikaa heidän ajatuksenjuoksunsa perässä ja mietin jo, että onkohan tämä ihan järjetön kirja.

Mutta erinäisten vaiheiden jälkeen päästään loppuratkaisuun, ja sen verran voin paljastaa, että lopussa kiitos seisoo eli kannatti lukea loppuun asti. Jos olisi keskeyttänyt lukemisen siinä turhautumisen kohdalla, olisi menettänyt sen, mitä Waltari lopulta halusi tällä kaikella kertoa. Mutta en tietenkään aio paljastaa loppuratkaisusta enempiä.

Joka tapauksessa kaiken jälkeenkin Feliks pysyy psyykkisesti sairaana, mutta sellaisenaan ja ajoittain sekavanakin hän on Jeesukselle rakas ja arvokas. Minusta Waltari suhtautuu päähenkilöönsä lämmöllä ja myötätunnolla, ja samoin Jumala rakastaa meistä jokaista - heikointakin kulkijaa.

WSOY 1958, 213 sivua.
Loppuun vähän nostalgiaa eli lukemani kirja oli vanha kirjaston kirja, jossa oli vielä tämä lainauslappukin tallella...

2 kommenttia:

  1. Waltari on valtavan hyvä kirjoittaja ja suurimman osan hänen kirjoistaan olen ehkä lukenutkin, mutta tätä en vielä. Sijoittuko tämä tarina Suomeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä sijoittuu Suomeen ja kirjan lopulla vahvistui se mitä arvelinkin, että kaupunki on Helsinki, kuten joissain muissakin Waltarin romaaneissa.

      Poista

Kommentit ilahduttavat ja ovat tervetulleita! Ne julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sellaisia kommentteja, joissa yritetään käännyttää minua opillisissa kysymyksissä, kuten kasteasiassa, en kuitenkaan enää julkaise.