keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Mailis Janatuinen: 10 matkaa Mongoliaan

Tässä kirjassa Japanissa lähetystyössä toiminut Mailis Janatuinen kertoo päiväkirjan muodossa kymmenestä matkastaan Mongoliaan. Hän sai vierailla siellä useita kertoja opettamassa mongolialaisille kristityille ilosanomapiirin pitämistä sekä luennoimassa Raamatusta ja luterilaisesta opista.

Kirja onkin antoisa sekä matkakirjana että kristillisen sanomansa kannalta. Siinä sivussa nimittäin lukijakin saa ammentaa oppia Janatuisen Mongoliassa pitämistä opetuksista. Mongolia maana tulee tutuksi: on puutonta aroa, jolla hevos-, lammas- ja jakkilaumat kuljeskelevat, kameleitakin tavataan sekä muita eksoottisia eläimiä, kyläpaikoissa juodaan aina suolaista maitoteetä, hotelleissa ja asunnoissa olosuhteet ovat alkeelliset (varsinkin kylmä on erittäin usein) - ja kerran kirjoittaja pääsi myös kokemaan ikimuistoisen yön jurtassa mongoliperheen vieraana. Hän ei väsy ihastelemaan Mongolian upeaa, villiä luontoa. Kerran Janatuiselle tarjottiin peräti murmelia ruuaksi. Se on ilmeisesti mongolialaisten suurta herkkua, mutta sillä kertaa se jäi syömättä syystä, joka selviää kirjasta...

Kirjassa kerrotaan myös Mongolian katulapsista ja päästään monet kerrat vierailemaan naisvankilassa kertomassa evankeliumia ja viemässä vangeille avustusta. Vankeja tulee uskoonkin. Janatuisella on maassa myös Orgil-niminen kummilapsi, josta hän huolehtii.

Tämä kirjahan ei Janatuisen omien sanojen mukaan ole historiikki Mongolian lähetystyöstä, vaan kertoo vain hänen omista matkoistaan siellä, mutta paljon niidenkin kautta selviää lukijalle maan tilanteesta. Kommunismin sorruttua maa on vapautunut ja siellä alkaa olla kristittyjä, mutta seurakuntatyö sisältää voittojen lisäksi myös tappioita. Sekä lähetystyöntekijöillä että mongolikristityillä on omat ongelmansa. Esimerkkinä kerrottakoon vaikka että hyvin kirjavat kristilliset ryhmät ovat rantautuneet myös Mongoliaan; kaikki eivät kuulu mihinkään tunnustuskuntaan.

Mutta ihanaa on nähdä, miten Mongoliassa Jumala toimii, ihmisiä tulee uskoon ja jopa ihmeitäkin tapahtuu - kuten usein siellä, mihin evankeliumi on vasta ensi kertaa tulossa. Kristityt ottavat myös innolla vastaan Janatuisen opetukset ja monet ovat kiinnostuneita luterilaisesta opista. Joskin silloin tällöin kirjoittaja huomaa kuulijoidensa ajattelevan kovin lakihenkisesti. 

Kirjaa lukiessa saa myös nähdä, miten kristinusko etenee Mongoliassa 1990-luvulta vuoteen 2013 asti, jolloin Janatuinen teki viimeisen matkansa.

Minusta kirja oli hieno ja antoisa sekä hengellisesti että nojatuolimatkana.

Loppuun lainaus, joka kertoo joistain traagisista ihmiskohtaloista Mongoliassa:

Aase näytti minulle valokuvaa 20-vuotiaasta tytöstä, jolla oli parkuva poika sylissään. Sain kuulla, että lapsen isä on myös lapsen äidin isä; siksi tuota pientä ihmistainta vihataan kuin ruttoa suvun parissa... 
 Nyt kuvan tytöllä on jo toinenkin lapsi. Ei enää isän, vaan jonkun muun sukulaisen kanssa. Ahtaissa jurtissa tapahtuu siis tuollaisiakin tragedioita... Eniten minua järkyttää se, että Mongoliassa lapsia pidetään jollakin tavalla syyllisinä omiin onnettomuuksiinsa. Minkä tuo pieni ihmistaimi sille mahtaa, että hän syntyi tähän maailmaan insestisuhteesta? Jumala on hänet silti luonut ja Jeesus on hänet lunastanut.
 Mongolit halveksivat katulapsia ja pitävät heitä syypäinä kurjaan kohtaloonsa. Buddhalaisen karman lain mukaan ihminen joutuu sovittamaan kärsimyksellä entisen elämänsä syntejä. Siksi kärsivää katsotaan kieroon. Oikea ihmisarvo on tullut tähän maailmaan kristinuskon myötä, ja Mongoliaan se tekee vasta tuloaan.

Onneksi nykyään Mongoliassakin evankeliumia saa julistaa ja se leviää.

Perussanoma 2016, 267 sivua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttavat ja ovat tervetulleita! Ne julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sellaisia kommentteja, joissa yritetään käännyttää minua opillisissa kysymyksissä, kuten kasteasiassa, en kuitenkaan enää julkaise.