keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Mika Waltari: Valtakunnan salaisuus

Joudun tunnustamaan, että olen huono lukemaan kovin paksuja romaaneja. Niin huikean hyvä kirjoittaja kuin Mika Waltari onkin, väsähdin noin sivulla 320, kun olisi ollut enää sata sivua luettavaa jäljellä tässä 421 sivun romaanissa. Siispä tästä tulee tämän blogin ensimmäinen kesken jäänyt kirja, josta kuitenkin kirjoitan. En toki kirjoita kaikista kesken jääneistä, mutta tämä kirja ansaitsee tulla kehutuksi.

Tarina sijoittuu Jeesuksen kuoleman, ylösnousemuksen ja helluntain aikaan ja on sekoitus Raamatusta otettua faktaa sekä kirjailijan omaa mielikuvitusta. Varakas roomalainen Markus Mezentius Manilianus on viettänyt aikaa Aleksandriassa ja on muun muassa tutkinut ennustuksia tulevasta kuninkaasta. Sitten hän juuri ennen juutalaisten pääsiäistä saa päähänsä lähteä Jerusalemiin nähdäkseen kerran tuon juutalaisten pyhän kaupungin.

Hän osuu paikalle juuri, kun Jeesus ja kaksi ryöväriä roikkuvat ristillä Golgatalla ja jää seuraamaan tapahtumia. Hän tajuaa, että tämä se juutalaisten kuningas oli ja nyt hänet onkin ristiinnaulittu. Tämän jälkeen hän ei saa rauhaa, vaan hänen on pakko lähteä tutkimaan asioita ja etsimään henkilöitä, jotka voisivat kertoa hänelle, kuka ja millainen tuo Jeesus oli ja mikä oli hänen valtakuntansa ja sen salaisuus.

Kirjassa hän tapaa sekä todellisia Raamatun henkilöitä että täysin fiktiivisiä hahmoja. Paljon ja monenlaista tapahtuu hänen etsiessään totuutta.

Waltari on todella hyvä kirjoittaja ja lukeminen oli nautintoa niin kauan kuin jaksoin lukea. Harmi etten jaksanut lukea loppuun asti, mutta minulle sopivat vähän lyhyemmät tarinat... Waltari kuvaa tapahtumia, paikkoja ja henkilöitä niin todentuntuisesti, että tuntuu kuin hän itse olisi ollut paikan päällä seuraamassa tilanteen kehitystä. Tuntuu myös kuin hänellä olisi paljon tietoa tuon ajan elämästä, niin yksityiskohtaisesti hän kuvaa kaikkea mahdollista.

Itse en olisi tehnyt kaikista Raamatun todellisista henkilöistä sellaisia luonteita kuin he kirjassa ovat, mutta lopulta Waltarin tavassa kuvata heitä on järkeä. Nimittäin hän tekee henkilöistä monesti ristiriitaisia, hankalia ja riidanhaluisia. Lopulta sellaisiahan me ihmiset monesti olemme, miksi eivät siis myös Jeesuksen opetuslapset ja muut, joita hän aikoinaan kohtasi: häntä seuranneet naiset, Lasarus ja muut. Waltarin kuvauksessa on siten realismia, niin fiktiivisiä kuin hahmot ovatkin. Eihän heidän luonteistaan oikeasti ole tietoa. Mutta jotainhan romaanikirjailija joutuu keksimäänkin.

Vaikka itse en ainakaan tällä tietoa jaksanut lukea tätä kirjaa loppuun asti, minusta se on todella upea teos ja ansaitsee tulla luetuksi. Romaanimuodossa käsiteltynä nämä Raamatun tapahtumat myös näyttäytyvät uudesta näkökulmasta. Kun Raamatusta lukee samat asiat aina samoin sanoin, niihin joskus turtuu ja tulee tunne, että johan tämän osaa ulkoa. Mutta näin roomalaisen Markuksen silmin nähtynä näihin tapahtumiin tuli uutta eloa ja tuli tunne kuin melkein olisi ollut itsekin siellä mukana etsimässä ja selvittämässä valtakunnan salaisuutta. Alkoi ajatella, että nämä asiat ovat todella tapahtuneet ja kun kerran tämä kaikki on totta, niin kuinka paljon enemmän Jeesusta pitäisi rakastaa eikä jättää häntä elämänsä sivuhenkilöksi.

Tässä näytteeksi pieni ote kirjasta:

... ratkaisevaa on, onko Jeesus nasaretilainen todella Jumalan poika ja noussut haudasta. Jos niin on, miksipä hän ei elämänsä aikana olisi voinut herättää Lasarustakin. Näin ajattelin ja ajatellessani ihmettelin, olenko tosiaan sama Markus, joka opiskeli Rhodoksen koulussa, pitkin öitä elämöi Rooman kuumilla kaduilla, Baiaen ruusulehdossa lohduttomasti rakasteli toisen miehen vaimoa ja Aleksandriassa vuoroin tutki ennustuksia, vuoroin juopotteli huonossa seurassa päivänkoittoon asti.
  Mikä minua riivasi ja mikä juutalainen noituus minut oli vallannut, kun kävelin viitta pölyisenä ja hieltä haisten juutalaisessa maalaiskylässä, keskellä kanojen kaakatusta, hakemassa todistuksia kuolleista heräämisestä, ihmeteoista ja Jumalasta, joka syntyi ihmiseksi maan päälle, kuoli ja nousi ylös, jotta maailma muuttuisi. Sillä jos niin on tapahtunut, ei maailma enää voi pysyä samana kuin ennen.

Toivotan sinullekin nautinnollisia lukuhetkiä Waltarin seurassa!

WSOY 1995, yhdeksäs painos, 421 sivua.
Ensimmäinen painos 1959.
Waltaria lukemassa.

2 kommenttia:

  1. Siitä on aikaa kun luin kirjan, mutta muistan, että se teki minuun suuren vaikutuksen. HArmi, kun et jaksanut lukea kirjaa loppuun, sillä minulle on jäänyt sellainen mielikuva, että loppu oli jotenkin erityinen. En kyllä muista miksi, mutta sellainen mielikuva jäi. Oliaiko lopussa ollut ylösnoussut Kristus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, onhan kirjalla vielä laina-aikaa jäljellä, joten eihän sitä tiedä, jos vaikka vielä luen sen loppuun joskus kun tulen sille tuulelle. Uskon, että varmasti loppu voi olla vaikuttava. Ehkäpä siitä saan uutta virtaa lukemiseen. Itse asiassa väsähdin sellaisessa kohdassa, jossa oli monen sivun verran kuvattu jotain hevoskilpailua... mutta toki se sitten loppuikin...

      Poista

Kommentit ilahduttavat ja ovat tervetulleita! Ne julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sellaisia kommentteja, joissa yritetään käännyttää minua opillisissa kysymyksissä, kuten kasteasiassa, en kuitenkaan enää julkaise.