tiistai 2. toukokuuta 2017

Anna-Maija Raittila (toim.): Raota ovea Herra

Tämän runokokoelman tammikuussa 1986 kirjoitetussa esipuheessa kerrotaan, että SLEY-Kirjat Oy oli saanut lyhyen ajan sisällä suuren määrän runokokoelmia, yhteensä tuhansia runoja. Eihän sellaista määrää runoja ollut mahdollista julkaista, mutta sen sijaan julkaistiin tämä antologia, johon on valittu yhdentoista eri kirjoittajan runoja. Kirjan on toimittanut Anna-Maija Raittila; mutta hänen omia runojaan ei tässä kirjassa ole.

Kokoelman runojen kirjoittajat ovat Marjaleena Havonen, Hilkka Laakkonen, Lea Lignell, Martta Luostarinen, Aila Makkonen, Kyllikki Markkanen, Kylli Pietarinen, Sisko Pihlajaharju, Uuno Poikonen, Paavo Suojanen ja Aune Vähäkangas. Eli enemmistö on naisia, mutta onpa joukossa kaksi miestäkin.

Ainoa nimi, jonka näistä tunnistin, oli Aune Vähäkangas. Kun katsoin wikipediasta, häneltä onkin julkaistu koko joukko omiakin teoksia. Löysinkin (yllättäen) omasta kirjahyllystäni hänen hartauskirjansa Jumalan lintuset, jonka olen joskus löytänyt kirpputorilta, mutta se odottaa vielä lukemistaan, kuten niin moni muukin kirja... (Minulla on niin paljon kirjoja, etten näköjään edes muista, mitä kaikkea hyllystäni löytyy!)

Jokainen näistä runoilijoista ansaitsisi tietysti aivan henkilökohtaisen esittelyn, mutta teen kuitenkin nyt aivan yleisesittelyn tästä kirjasta. Monet runoista ovat hengellisiä, mutta kirjassa on myös paljon tekstejä elämästä yleensä. Niissä käsitellään ihmissuhteita, äitiyttä, lapsuuden evakkotaivalta, väsymystä, masennusta, terveyttä, sairautta. Uskonasioita käsittelevissä runoissa on Raamatun henkilöitä, uskon tunnustamisen vaikeutta, ehtoollisella käymistä, papinvaalia, vaivaisukon tapaamista, kärsimyksen kestämistä Jumalan avulla, Kristuksen kirjeenä olemista ja huonoa uskovaisuutta.

Otan joitain esimerkkejä. Lea Lignell kirjoittaa:

Jumala on koko ajan läsnä
niin kuin minä
pikkuiseni perässä,
kun tämä juoksee, kiipeilee
ja touhuaa itsekseen.
Olen lähellä vain,
ettei hän saattaisi itseään vaaraan.
Ja hänestä on 
   paljon iloa minulle....

Martta Luostarinen kirjoittaa eräässä runossaan nuoren ihmisen rakkauden ikävästä:

.... Laitoin hakaneulan poskeeni toivoen,
että minutkin nähtäisiin,
mutta se ei auttanut,
nähtiin vain se - hakaneula.

Kyllikki Markkanen kirjoittaa kirkkoreissusta:

Menomatkalla
saan polkea pyörää kaikin voimin
synninpäästön kuultuani
tulen lennossa takaisin...

Toisessa runossa hän toteaa: "Ei minusta ole uskovaiseksi...." ja päättää sen runonsa näin:

Mutta eikö juuri tämä ole lepoa
tyytyä hiljaisuuteen
niinä päivinä kun ei jaksa laulaa
makuuasentoon
silloin kun ei pysy pystyssä
miksi uskovan pitäisi olla
aina voimissaan?

Kylli Pietarisella on muun muassa hieno aforisminomainen teksti:

Jumala voi viisaudessaan
antaa joillekin elämäntehtäväksi
                       - kärsimyksen

Koskettavimpia tekstejä (tai jopa kaikkein koskettavin) koko kirjassa on Aune Vähäkankaan koko sivun mittainen runo, jossa puoliso on sairastunut eikä pysty edes puhumaan, ja toinen hoitaa häntä; onhan hän naimisiin mennessään luvannut jakaa puolisonsa kanssa ilot ja vastoinkäymiset. Siinä runossa on surusta huolimatta niin paljon onnea, läheisyyttä ja rakkautta. Se päättyy sanoihin:

... Tahdon olla lähelläsi
mitään pyytämättä,
sillä olen jo saanut kaiken.

Vähäkankaan Martta on myös yksi lempirunoistani. Siinä Martta on väsynyt vaatimusten painon alla ja kysyy: "Herra, odotatko Sinäkin minulta vain palvelemista?" Runon Martta kaipaa saada painautua samalla tavalla Herransa lähelle kuin Maria.

Tässä vain joitain esimerkkejä kirjan monista puhuttelevista runoista. Jos kristilliset runot kiinnostavat, tämäkin kirja kannattaa kyllä lukea.

Kirjan ulkoasu eli kansi on kauniin kesäinen; sen on toteuttanut Jouko Jäntti.

SLEY-Kirjat Oy 1986, 139 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttavat ja ovat tervetulleita! Ne julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sellaisia kommentteja, joissa yritetään käännyttää minua opillisissa kysymyksissä, kuten kasteasiassa, en kuitenkaan enää julkaise.