sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Anna-Maija Raittila: Valvo meissä, satakieli. Runoja ja runosuomennoksia.

Tämä vuonna 1990 ilmestynyt runokirja koostuu Anna-Maija Raittilan omista runoista ja hänen suomentamistaan Transilvanian unkarilaisen Sándor Kányádin runoista. Kányádi oli Transilvanian sen ajan tärkein unkarinkielinen runoilija, ja tähän kirjaan valitut runot on suomennettu hänen teoksestaan Sörény és koponya (Hevosenharja ja pääkallo), joka julkaistiin Unkarin puolella vuonna 1989. Transilvaniasta minulle taas tuli hetken mietittyäni mieleen Romania, ja kun tarkistin asian netistä, niin siellähän se tosiaan sijaitsee, ja unkarilaiset ovat siellä merkittävänä vähemmistönä.

Raittilan omat runot on jaettu viiden eri otsikon alle: Sembramännyille, Kiviset äidit, Valvo meissä, satakieli, Aukko muurissa ja Pyhän Annan järvi.

Ensimmäisen osan runot kuvaavat Siperian taigaa, ja parissa runossa mainitaan "ornitologi Andrei" ja "isoisä Andrei" - lienevätkö sama henkilö? Näissä runoissa luontoa kuvataan väkevin sanoin, esimerkiksi:

... Mutta huhtikuussa aurinko, mutta toukokuussa
pähkinähakkien hurja huuto yötä päivää
ei enää yötä on vain päivää....

Ja toisessa runossa:

... Siperian kullerot, kuumat kekäleet
säteilevät, nauravat, oranssipallot
pomppivat kallioita ylös kuin ikinä ei olisi ollut
yötä, ei kuolemanvaaraa.

Kiviset äidit -otsikon alla on jo kristillistäkin sanastoa. On Suomen keskiajan kirkot, Pietà, Venäjän kirkot, Jumalanäidin ikoni ja Rublevin ikoni, ristinmerkit, Fransiscus, pääsiäinen ja toivo. Näissä runoissa Raittila näkyy sellaisena kuin minä olen hänet tuntenut.

Kolmannen osion runoissa on sitten niitä kirjalle nimenkin antaneita satakieliä. Ne edustavat Raittilalle valvomista, kokonaista antaumusta ja särkyvää toivoa. Hän kirjoittaa:

Edestäpäin selvänä loistava valokiila,
                                          Tulemuksen valo!
Korkea aika on tullut Hän on tulossa
asettamaan kohdalleen sen mikä on hylätty,
kaiken mikä on poissa suhteistaan, eksynyt paikaltaan.
Satakielet eivät pakene, ne huutavat
toisilleen yössä, pysykää hereillä,
                                          valvo kanssamme, alkumetsä!

Toisessa runossa satakielen laulussa on "käheät alkunikotukset täynnä määränpäätä, ilon uskontunnustusta..."

Myös Aukko muurissa -osion runoissa on satakieliä, mutta myös uuttakuuta, ensilunta, avoimuuteen antautumista ja surulle avautumista. Minua puhutteli esimerkiksi Hiljaisuuden kaaos -runo, jossa sanotaan:

... Hiljaisuuden kaaos,
                     Herran yhä uudestaan vaihtuva nimi
jota en ennätä oppia, vain tunnistan
erämaassa malvansilkkinä punertavan tuoksun
                      vastaantulijan eleissä Kristuksen kasvojen
ilahtumisen.
Ja hiekassa jäljet, kun Tuuli pyyhkii
                                                  minua eteenpäin.

Viimeisen osion runot kertovat Transilvaniasta ja sen sorrettujen vähemmistöjen elämästä. Nämä runot ovat pitempiä kuin Raittilan muut runot tässä kirjassa ja niissä kerrotaan tarinoita. Yksi runo kuvaa esimerkiksi juuri Sándór Kányádia, jonka runoja Raittila on kääntänyt. Siinä Kányádi kertoo kääntelevänsä sorrettujen kansanlauluja unkariksi; omien runojen aika ei ole nyt.

Kányádin omat runot kertovat köyhyydestä, sorrosta ja vainosta. Kansalaisia vakoillaan ja kotonakin pitää puhua hiljaa ja laittaa ikkuna kiinni, kun lapsi esittää vaarallisia kysymyksiä. Eräästä runosta tulee mieleen jopa kidutus, kun hän kirjoittaa:

jos hän aavistaisi mikä määrä
sähkövirtaa sähisee
lähes lamaantuneeksi katsottavassa
oikeassa käsivarressani....
.....
hän yhdellä vihlaisulla sähäyttäisi minusta
katuvalot tälle maaseutukaupungin bahnhofstrasselle....

Ja runo loppuu:

... aamusta iltaan saisin värkätä säkeitä
hänen kunniakseen.

Toinen runo alkaa:

iso haloo nousee
varjostustoimistosta
kun tulee tietoon
että on joku joka ei
vieläkään pelästy edes
omaa varjoaan....

Tuolloin 1980-luvullahan Romaniassa oli vielä Ceausescu vallassa. Itse asiassa hänet teloitettiin juuri sen vuoden jouluna, kun Kányádin kirja oli julkaistu Unkarin puolella. Joten Romaniassa oli varmasti kovat oltavat niin vähemmistöillä kuin koko kansallakin.

Kányádin runot ovatkin pysäyttäviä. Raittila puolestaan osoittautui erittäin hyväksi kirjoittajaksi. Joskus uskovaiset kirjoittavat "sanoma edellä" niin, ettei kirjallisen ilmaisun taitamisella ole niin suurta merkitystä. Mutta Raittila on oikeasti osannut kirjoittaa. (No, tätä älköön kukaan kristitty kirjoittaja ottako liian raskaasti - kyllä moni muukin kuin Raittila silti osaa kirjoittaa!) Itse ihastuin Raittilan teksteihin kovasti.

Toki joku voi kritisoida sitä, että Raittilalla taas se sanoma tulee esiin verhotummin - mutta runoilijat eivät useinkaan selitä kaikkea valmiiksi. Se on muiden tehtävä. Runojen lukija saa itse miettiä, pureskella ja maistella lukemaansa. Mutta jos haluaa runoja, joissa on voimakas pelastussanoma tai muuten asiat väännetty rautalangasta, niin varmasti sellaisiakin runoilijoita löytyy.

Kirjayhtymä 1990, 78 sivua.

2 kommenttia:

  1. Luin viime vuonna Transilvanian runoilijoitten antologian Puulta puulle. Siinä on myös tämän Kányádin runoja, tosin kirja on julkaistu jo 1985. Täytyy todeta, että minuun jotenkin vetosivat enemmän poimimasi näytteet Kányádin runoista. En tiedä miksi Raittilan teksti vaikuttaa minusta jotenkin hymistelyltä, vetten päällä kulkemiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Kányádin runot ovat ilman muuta tosi puhuttelevia. Ja niissä asiat sanotaan suoraan. Raittilan runot ovat enemmän taiderunoutta, siksi ne voivat vaikuttaa hymistelyltä. Itse pidin kyllä molempien runoista.

      Poista

Kommentit ilahduttavat ja ovat tervetulleita! Ne julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sellaisia kommentteja, joissa yritetään käännyttää minua opillisissa kysymyksissä, kuten kasteasiassa, en kuitenkaan enää julkaise.