lauantai 22. heinäkuuta 2017

Terho Miettinen & Raija Pelli: Harhaanjohtajat - Vahvassa uskossa

Olin kuullut tästä kirjasta paljon kritiikkiä, ja toisaalta taas joku itsekin karismaattisissa piireissä kasvanut kirjabloggaaja oli pitänyt tästä kirjasta. Niinpä olin utelias tietämään, mitä itse ajattelisin kirjasta, ja senhän saa selville vain lukemalla sen itse. Sainkin kirjasta arvostelukappaleen kustantajalta, mistä lämmin kiitos!

Terho Miettinen on käsittääkseni (kirjan loppusanojen perusteella) ollut itse helluntaipiireissä lapsesta asti, mutta jo lapsena hänellä oli epäilyksiä. Aikuisiällä hän on päässyt irti ahtaana lahkona kokemastaan helluntailaisuudesta, ja tämän taustansa takia hän päätyi tutkimaan perusteellisesti karismaattisia liikkeitä. Toinen kirjoittaja Raija Pelli puolestaan on rikosjournalismiin erikoistunut toimittaja.

Kirjassa kerrotaan sekä mitä pöyristyttävimmistä lahkoista (kuten koivuniemeläisyys ja kartanolaisuus) ja sitten aivan tavallisista Suomessa jo ajat sitten vakiintuneista vapaitten suuntien seurakunnista. Hämmentävää on se, että vaikka näillä useimmiten on yhtä paljon eroa kuin yöllä ja päivällä, niitä käsitellään lähes samana asiana.

Itsekin nimittäin olin parikymmentä vuotta vapaissa suunnissa, minä aikana asuin useilla paikkakunnilla ja näin sisältäpäin hyvin monenlaisia seurakuntia, joten voin kai sanoa jotain tietäväni. (Lisäksi oma mieheni on ollut niissä piireissä lapsesta asti ja on edelleen.) Vaikka minulla olikin oli omat syyni lähteä sieltä, en ole itse koskaan törmännyt niin sairaisiin ja äärimmäisiin asioihin kuin mistä tässä kirjassa kerrotaan. En toki väitä, ettei sellaisia voisi jossain olla. Varmasti aina on poikkeustapauksia. Varsinkin kun vapaissa suunnissa vedotaan paljon tunteisiin, ne vetävät puoleensa tunneihmisiä, jotka voivat joskus olla hyvinkin rikkinäisiä ja tasapainottomia. Johtoasemiinkin voi päätyä narsisteja, kuten kirjassa kerrotaan.

Mutta ongelmineenkin vapaakirkolliset ja helluntailaiset ovat minusta valovuosien päässä kartanolaisuudesta ja koivuniemeläisyydestä. Näitä kaikkia liikkeitä käsiteltiin kuitenkin kirjassa yhtenä suloisena sekamelskana. Ehkä niitä vähän olisi voinut rajata edes eri lukuihin. Monet tuntemani vapaakirkolliset ja helluntailaiset ovat aivan tavallisia, täysjärkisiä ihmisiä, jotka elävät tavallista, tasapainoista elämää, mitä taas ei voida sanoa äsken mainitsemieni lahkojen jäsenistä.

Joka tapauksessa kirjassa käydään läpi ns. "vahvauskoisuutta" ja ennen kaikkea karismaattisuutta lieveilmiöineen ja ongelmineen. Asioita käsitellään yleisellä tasolla ja lisäksi kerrotaan paljon karmeita tapauksia eri liikkeiden piiristä.

Kyllä minullekin tuttuja asioita tuli vastaan, esimerkiksi se, miten jotkut "vahvauskoiset" korostavat, että aina pitää olla iloinen, ja jos joku erehtyy puhumaan vaikka surusta tai masennuksesta, häntä "lyödään Raamatulla päähän" ja tunteet kielletään. Tämä vain yhtenä esimerkkinä, jonka nyt muistan (kun se tuli vastaan tuossa kirjan loppupuolella).

Se minulle oli kuitenkin yllätys tässä kirjassa, ettei se tyrmää pelkästään epätervettä uskoa, vaan myös aivan terveen kristillisen uskon. Vaikka kirjassa parissa sivulauseessa todetaankin, että parhaimmillaan usko voi olla ihmiselle myönteinen asia, ja vaikka takakannessa jopa väitetään tämän olevan "uskoa kunnioittava" kirja, niin Miettinen tuntuu hyökkäävän melkein kaikkea vastaan, mitä Raamattu opettaa. Kun hän riisuu kristinuskosta taivaan ja helvetin, paholaisen (ihme ettei Jumalaakin), johdatuksen ja monta muuta asiaa, mitä jää jäljelle? Synnistäkään ei kuulemma saa puhua, koska se aiheuttaa syyllisyyttä. Kristillinen seksuaalietiikka tyrmätään; sekin aiheuttaa pelkkiä traumoja ihmiselle. Usko siihen, että kaikkivaltias Jumala olisi kiinnostunut juuri minun asioistani, on puolestaan narsismia. Opetus siitä, ettei meillä ole Jumalan edessä mitään omia ansioita, on oman itsen epätervettä mitätöimistä. Yleensäkin itsensä syntisenä pitäminen on itsevihaa.

Ote kirjasta:

"Vahvauskoiselle teroitetaan, että hänellä ei ole lainkaan omia ansioita. Hän on mitä on ainoastaan Kristuksen veriuhrin takia. Lahkolaiselle opetetaan, että hänen jokainen hengenvetonsa on Jumalan armoa ja että hiuskarvakaan ei putoa hänen päästään Jumalan tietämättä."

Siis mitä?! Noinhan luterilaisessa kirkossakin opetetaan! Ainakin minun tietääkseni? Ei sillä kuitenkaan sitä tarkoiteta (edes vapaissa suunnissa siellä missä minä olen ollut), ettei ihmisessä olisi mitään hyvää; onhan Jumala luonut meihin monia hyviä ominaisuuksia ja olemme hänen luominaan arvokkaita.

Vaikuttaa siis siltä, ettei Miettinen hylännyt pelkästään helluntailaisuutta, vaan yleensäkin kristillisen uskon.

Siinä mielessä olen pitänyt enemmän aiemmin lukemastani Päivä Oy:n kustantamasta kirjasta Ahtaasta uskosta avarammalle, jonka on kirjoittanut Saara Karppinen. Siinä hylätään äärimmäisyydet, mutta ei koko kristillisyyttä.

Mutta ilman muuta tämä kirja on varmasti terapeuttista luettavaa monelle uskonnon uhrille, ja heillehän se ennen kaikkea lienee kirjoitettukin. Ennen kaikkea jos kaikki kristillisyydeltä haiskahtavakin ahdistaa, niin tässäpä oiva kirja! Tai jos haluaa lukea, mitä kaikkia kauheuksia uskonnon nimissä on tehty, niin tästä kirjasta löytyy.

Mitään kevyttä lukemista tämä ei kuitenkaan ole. Siksipä minullakin vierähti muutama viikko ennen kuin sain kirjan luettua loppuun asti.

Docendo Oy 2017, kolmas korjattu painos
226 sivua

6 kommenttia:

  1. Kun kirja julkaistiin, Miettinen kertoi, että hän päätti lähteä helluntaiherätyksestä tilanteessa, jossa kuollutta yritettiin herättää henkiin. Kirjassa kuitenkin todetaan, että kyse oli Markku Koivistosta. Kirjaa mainostettiin entisen helluntailaisen kirjana, vaikka - kuten toteat - pahimmat kauhuesimerkit kaivetaan yleensä kauempaa historiasta. Epäreilua helluntailaisia kohtaan. En ole lukenut kirjaa vielä kokonaan, mutta se tuntuu nojaavan aika vahvasti Hannu Lauerman kirjoituksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan epäreilua helluntailaisia kohtaan. No, oli siellä jostain helluntaiseurakunnastakin aika karmea juttu; en millään uskoisi että se voisi olla totta, mutta - toki poikkeustapauksiakin varmaan löytyy...

      Poista
  2. Harmi, jos sinänsä tärkeästä asiasta kirjoitettu kirja noin sekoittaa asioita. Mielestäni mm. Tapani Suonto ja Paavo Hiltunen ovat kirjoittaneet asiallisesti ja tarkasti uskon liikkeen ja ylikarismaattisuuden harhaopeista ja ylilyönneistä uskon sisältä käsin, Raamattua kunnioittaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suonto ja Hiltunen ovat tosiaan kirjoittaneet asiallisia kirjoja. Suonnon kirjasta "Kuinka tunnistaa eksytys" kirjoitinkin tässä blogissa elokuussa 2016.

      Poista
  3. Luin jostain juttua tästä kirjasta ja ihmettelin sitä jo silloin. Jutussa sanottiin muistaakseni jotain siitäkin, että Pelli itse ottaa vastaan viestejä vainajahengiltä... No,se juttu löytyikin tästä: https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kohukirja-kirpaisi/
    Varmaan joka uskonsuunnasta löytyy puutteita ja ihmisiä, jotka eivät toimi niin kuin pitäisi. Sen vaikutelman kumminkin kirjasta saa, että siinä on kirjoitettu uskonasioista, vaikka ei oikein ymmärretä asiaa... Tosin Miettisen ainakin pitäisi olla selvillä asioista taustastaan johtuen.
    Tuo koivuniemeläisyys ja kartanolaisuus jotka mainitsit, ovatkin minulle täysin tuntemattomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä on mennyt niin kiireiseksi, että olen aivan unohtanut vastata kommenttiisi... Täytyypä katsoa tuota mainitsemaasi linkkiä joskus kun on aikaa. Yllättävää kyllä, että Miettinen tuntuu olevan aika pihalla uskonasioista. Ne koivuniemeläisyys ja kartanolaisuus ovat molemmat omalla tavallaan karmeita lahkoja; jälkimmäinen ei taida enää toimia, mutta koivuniemeläisyys vaikuttaa vieläkin jossain.

      Poista

Kommentit ilahduttavat ja ovat tervetulleita! Ne julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sellaisia kommentteja, joissa yritetään käännyttää minua opillisissa kysymyksissä, kuten kasteasiassa, en kuitenkaan enää julkaise.