tiistai 5. syyskuuta 2017

Hanna Rauta: Kesä jota odotettiin

Tämä Hanna Raudan romaani oli kauan odottanut lukuvuoroaan hyllyssäni. Kun nyt vihdoin aloin lukea sitä, ilahduin huomatessani, että se kertoo samoista henkilöistä kuin vasta vähän aikaa sitten lukemani Sidotuita-romaani (heidän myöhemmistä vaiheistaan). Hyvä siis, että tuli luettua Sidotuita ensin, vaikka kyllä tämän kirjan pystyisi lukemaan aivan itsenäisenäkin teoksena.

Kirjan aihe on aina ajankohtainen: avioliiton ongelmat. Sekä Eero että Inkeri (sisarukset) puolisoineen huomaavat, ettei avioliitto olekaan pelkkää onnea ja rakkauden tunteita. Puolisoon voi kyllästyä, yhteys häneen voi katketa, suhde voi muuttua etäiseksi ja kylmäksi.

Eikä siinäkään kaikki. Mitä sitten, kun oma liitto on rakkaudeton ja naimisissa olevalla onkin lämpimiä tunteita jotain kolmatta henkilöä kohtaan? Eli kun ruoho tuntuu vihreämmältä aidan toisella puolella. Näiden kipeiden kysymysten kanssa Eero joutuu kamppailemaan - ja pahaksi onneksi sillä kolmannella osapuolella on myös tunteita Eeroa kohtaan. He molemmat käyvät kovia ja kipeitä sisäisiä taisteluita asian kanssa. Mistä löytää voima elää Jumalan tahdon mukaan? Totellako Raamattua vai ei? Kuinka käy kiusauksien helteessä?

Rauta kirjoittaa erittäin todentuntuisesti ja henkilöidensä tunteisiin eläytyen. Huomaa, että hänellä on täytynyt itselläänkin olla jo kokemusta avioliitosta tätä kirjoittaessaan. Hän on osannut eläytyä monen eri henkilön tuntoihin tätä kirjaa kirjoittaessaan. Avioparien lisäksi siinä kuvataan myös muutaman naimattoman henkilön rakkauteen liittyviä tuskia.

Kiinnyin kovasti näihin kirjan henkilöihin, jotka tuntuivat niin eläviltä ja todellisilta. Tarina oli niin jännittävä, että se oli pakko lukea yhdeltä istumalta loppuun asti. Minua myös ilahdutti se, millaiseen päätökseen Rauta kirjansa lopulta vei. Tapahtui hyviä ratkaisuja ihmisten tilanteissa. Eivätkä kaikki ongelmat silti ratkenneet, niin kuin ne eivät oikeassa elämässäkään ratkea. Aina jotain jää avoimeksi ja vajaaksi.

Kirjan loppu oli suorastaan niin koskettava, että itkemättä en pystynyt sitä lukemaan.

Kokonaisuutena tämä Raudan romaani on todella pysäyttävä ja puhutteleva kirjoitus tärkeästä aiheesta, avioliiton pyhyydestä Jumalan edessä. Omalla kohdallani tämä pääsi suosikkieni joukkoon kristillisten romaanien saralla. Kirja teki minuun syvän vaikutuksen. Varmasti sellainen kirja, joka tulee luettua vielä joskus toisenkin kerran!

Loppuun ote kirjasta:

"Voi, Anni! Kyllä tiedän, että sinulla on oikeus vaatia enemmän, ja että minulla olisi velvollisuus antaa enemmän, mutta sydän on sangen kujeileva kapine, se ei aina taivu oikeuden, velvollisuuden ja tahdon mukaan. Surullista se on. Mutta, Anni, onko meidän aina toimittava sydämen oikkujen mukaan, pantava niin suurta merkitystä sen kujeilulle. Se olisi liian uskallettua, liian epävakaista. Jalompi, lujempi ja oikeampi pohja on velvollisuus, se maakamara, jota tuulet eivät huojuta. Sille sopii rakentaa. Anni, olen varmasti vakuutettu siitä, että pyhin side avioliitossa on velvollisuus - velvollisuus kuulua yhteen läpi elämän, tulkoot mitkä tuulet, mitkä vaiheet, mitkä koettelemukset tahansa."

SLEY-Kirjat 1983 (4. painos), 186 sivua
Ensimmäinen painos WSOY 1915

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttavat ja ovat tervetulleita! Ne julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sellaisia kommentteja, joissa yritetään käännyttää minua opillisissa kysymyksissä, kuten kasteasiassa, en kuitenkaan enää julkaise.