maanantai 4. syyskuuta 2017

Liisa Lilja: Äiti, kuulin ukkosen äänen! - Arkea Afganistanissa

 Olipa huikea ja antoisa nojatuolimatka Afganistaniin tämä syksyn uutuuskirja! Liisa Lilja perheineen oli avustustyössä Afganistanissa muistaakseni vuosina 2008-2013. Kirjoittaja itse oli kotiäitinä, koska heillä oli pieniä lapsia, ja hän kertoo kirjassaan siitä, millaista oli lapsiperheen elämä tuossa monen niin kammoamassa maassa.

Kotiäitinä Liisa Lilja pääsi lisäksi tutustumaan moniin paikallisiin, varsinkin naisiin, ja sai ainutlaatuisen tilaisuuden nähdä afganistanilaisen naisen elämää lähietäisyydeltä. Lisäksi kun monet muut ulkomaalaiset viettivät paljon vapaa-aikaa keskenään, Liljat halusivat pitää yllä suhteita paikallisiin ja kutsuivat heitä kotiinsa kyläilemään.

Kirja kertoo värikkäästi sekä afgaanien että Liljan perheen elämästä tuossa yllätyksiä täynnä olevassa maassa, jossa suunnitelmat voivat aina muuttua viime hetkellä ja koska tahansa voi sattua mitä tahansa. Välillä Liisa Liljakin joutui nipistämään itseään todetakseen, että hän oikeasti oli siinä tilanteessa eikä jossain (tuhannen ja yhden yön) sadussa. Yllättäen häntä saatettiin vaikka tulla pyytämään imettämään vastasyntynyttä vauvaa, joka uhattiin tappaa. Vähän erilaista arkipäivää kuin meillä Suomessa tosiaan! Kyseisen vauvan äiti taas oli vasta 13-vuotias tyttö, jonka uskonnollinen johtaja oli raiskannut, ja tyttö oli tullut siitä raskaaksi. Mutta ei puhettakaan, että raiskaajaa olisi syytetty; sen sijaan tyttö joutui lähtemään pakolaiseksi, koska hänen omat veljensä uhkasivat tappaa hänet kunniansa tähden...

Myös esimerkiksi moniavioisuudesta kirja kertoo tarinoita. Sekä tietenkin sodasta, joka on Afganistanissa jatkunut jo 40 vuotta. Mutta kuitenkin Liljat rakastivat tuota maata ja näkivät myös sen kauniin puolen, kuten lämpimät ja vieraanvaraiset ihmiset, jotka tarjosivat vierailleen paljon enemmän kuin mihin heillä olisi ollut varaa. Ihmiset olivat myös vahvoja ja opettivat omalla elämällään Liljoille sen, että mitä traagisimmista elämänkohtaloista voi selvitä. Kirjassa pohditaankin sitä, miten me suomalaiset helposti valitamme pikkuasioista, mutta Afganistanissa asuminen opetti sen, miten hyvin meillä on asiat afgaaneihin verrattuna.

Hauskojakin tarinoita kirjasta löytyy. Ulkomaalainen nainen edusti Afganistanissa tavallaan "kolmatta sukupuolta". Toisaalta naisena hänen piti esimerkiksi pukeutua peittävästi, mutta hänellä oli kuitenkin enemmän vapauksia kuin musliminaisilla. Liisa Lilja joutui joskus hyvinkin yllättäviin tilanteisiin myös tässä kolmannen sukupuolen ominaisuudessa. Eräs paikallinen mies tuli kyselemään häneltä neuvoa ehkäisyasioista, ja eihän Liisan kielitaitokaan tuossa vaiheessa riittänyt aivan kaikkeen. Tilanne päättyi molempien nauruun, kun Liisa yritti selittää "muovisesta jutusta, jonka mies laittaa tuonne alas"...!

Ihmiset Suomessa kauhistelivat sitä, miten Liljat lähtivät lapsiperheenä Afganistaniin. Kuitenkin juuri tuona aikana Kabulissa oli suhteellisen turvallista, vaikka varotoimet olivatkin ulkomaalaisilla tiukat eivätkä he voineet liikkua kaupungilla vapaasti ilman turvajärjestelyjä. Liljat saivat kokea rohkaisua siinä, että Suomessa ollessa sattui tapaturmia ja Afganistanissa taas ei - eli turvallisuus ei ole kiinni pelkästään paikasta. Jos jotain on tapahtuakseen, se voi tapahtua yhtä hyvin Suomessa.

Toki Kabulissa ollessa oli myös joitain pelottavia tilanteita, ja loppuaikana turvallisuustilanne muuttui huonoksi, minkä takia Liljat lopulta lähtivät maasta.

Kirjan nimi tulee siitä, kun perheen lapsi luuli kuulleensa ukkosen äänen, kun naapurustoon oli tehty pommihyökkäys. Lasten leikit jatkuivat huolettomina tämän jälkeenkin. Kirja kertookin paljon myös siitä, miten tavallista lapsiperheen elämää myös elämä Kabulissa oli suuren osan ajasta.

Kirja on todella jännittävää ja mielenkiintoista luettavaa kaikille muslimimaailmasta kiinnostuneille ja niille, jotka haluavat tietää, millaista oli elää suomalaisena perheenä Afganistanissa. Lopussa on vielä liite, jossa Lilja kertoo siitä, millaisten vaiheiden kautta Jumala johdatti heidät löytämään kutsumuksensa ja lähtemään Afganistaniin. Toiseen liitteeseen on koottu hauskoja sanontoja perheen lasten suusta vuosien varrelta. Sainkin niistä hyvät naurut vähän kuin jälkiruuaksi antoisan nojatuolimatkan päätteeksi.

Tämä kirja kannattaa siis ehdottomasti lukea!

Lämmin kiitos arvostelukappaleesta kustantajalle!

Loppuun vielä tällainen puhutteleva ajatus kirjasta:

"Turvallisuusasioita pohtiessani tiesin, että elämämme olisi joka tapauksessa korkeammissa käsissä. En eläisi päivääkään vähempää tai enempää Jumalan sitä sallimatta. Toki tiedostin, että tietyt riskit olisivat Kabulissa kotimaata suuremmat, eikä verta kannattanut tahallaan lähteä nenästään kaivamaan. Minua viisaammat pohtivat näitä asioita ammatikseen ja olivat edelleen sitä mieltä, että lapsiperheidenkin oli tuolloin riittävän turvallista toimia alueella. Se riitti meille.

Mietin joskus sitä, kun Raamatun Joona pakeni poispäin tehtävästään väkivaltaisena tunnetussa suurkaupungissa, ja silloin hän vasta hengenvaaraan joutuikin. Ulkoiset olosuhteet eivät välttämättä kertoneet mitään siitä, kuinka turvassa minä tai kukaan muukaan lopulta olimme. Tunnetasolla minulla oli itse asiassa paljon epämiellyttävämpi olo Helsingin asematunnelissa kuin Kabulin kadulla, vaikkei turvalliseksi koetun olotilan tietenkään saanut antaa huijata elämään alueella liian vapaasti."

Perussanoma 2017, 236 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti