lauantai 30. joulukuuta 2017

Chr. Möller: MITÄ EVANKELIUMI ON olemukseltaan ja sisällöltään ja ketä se tarkoittaa?

Tiedoksi heti alkuun! Tämän ihanan evankelisen kirjasen voi myös kuunnella netistä, ellei tällaista vanhaa vihkoa saa mistään käsiinsä. Tämä ja paljon muutakin ihanaa evankelista sanomaa löytyy seuraavasta linkistä: http://eero1927.mbnet.fi/mikael.htm.

Toiseksi: kirjasen vaatimaton ulkoasu pettää, koska se sisältää todellisia hengellisiä aarteita. Jos olet väsynyt ehtoihin ja suoritusvaatimuksiin, lue tämä kirjoitukseni ja tutustu tähän kirjaan! Itselleni kirjasen lukeminen oli kuin lähde erämaassa ja lääkitys hengelliseen puutostautiin, aivan liioittelematta!

Kirjoittaja Möller on ilmeisesti ollut tanskalainen pastori. Tämä lukemani viides painos on vuodelta 1942, mutta esipuheen on kirjoittanut Julius Engström Helsingissä vuonna 1896. (Lienee sama Engström, joka oli apulaispappina omassa kotipitäjässäni 1880-luvun lopulla ja tilasi isoäitini isoisälle Sanansaattajan, mutta tämä oli innokas körttiläinen ja hakkasi puuladossa lehden kirveellä palasiksi! Hänen pojastaan eteenpäin suvussamme on kuitenkin oltu evankelisia. Tuon hauskan tarinan kertoo mummoni veli Esa Santakarin kirjassa Armosta autuaat. Tuli vain Engströmistä mieleen...)

Kirjan aiheesta voi helposti tulla mieleen, kuten Möllerkin kirjoituksensa aloittaa, että nämähän ovat itsestäänselviä asioita ja ketä enää kiinnostaa pohtia tällaisia. Mutta kuten jo Luther on sanonut, vain kokemattomat luulevat evankeliumin käsittämisen olevan helppoa. Kokeneimmat kristityt tunnustavat yhdessä Lutherin kanssa ymmärtävänsä evankeliumista hyvin vähän ja saavansa aina olla vasta-alkavina oppilaina.

Möllerin mukaan puhdas evankeliumin julistus on "yksinomaan itse armon eli sen olemuksen ja sisällön julistamista ilman, että siihen sekoitetaan armon vastaanottamista tahi sen vaikutuksia. Tämä on tarpeellista huomata."

Minua kiinnosti erityisesti kirjan jälkimmäinen (ja pitempi) osa, jossa kysytään, kenelle evankeliumin aarteet kuuluvat. Lahjoitetaanko ne meille, kun me käännymme ja uskomme, vai onko ne lahjoitettu meille jo ovatko ne olleet meidän jo ennen, ja onko kääntyminen kääntymistä uskomaan sitä? Tässä osassa kirjaa Möller jakaa todellisia helmiä ja aarteita!

Hän lainaa Raamattua, joka sanoo selvästi, että mehän tulimme sovitetuiksi Jumalan kanssa hänen Poikansa kuoleman kautta, kun vielä olimme hänen vihollisiaan. Siis "tulimme", ei "tulemme" sitten kun uskomme ja otamme armon vastaan. Lahja on jo annettu meille ja se on meidän, vaikkakaan siitä ei ole meille hyötyä, jos emme ota sitä käyttöön ja nautintaamme.

Hieno vertaus tästä Möllerillä oli seuraava: voihan henkilö olla vaikka kuinka rikas, hänellä voi olla rahaa ja omaisuutta, mutta jos hän ei käytä niitä, hän voi vaikka nähdä nälkää ja kuolla viluun rikkauksiensa äärellä. "Ja silloin sanovat kaikki, jotka kuulevat puhuttavan jostakin semmoisesta: 'Mikä hullu, vaikka hänellä kuitenkin oli niin paljo!' Ja me voisimme melkein sanoa perkeleellä olevan syytä väittää sitä samaa ihmisistä, jotka joutuvat iankaikkiseen kadotukseen, vaikka heillä on tahi voisi olla Kristuksen evankeliumi."

Autuuden aarteet ovat meidän, ei tarvitse kuin alkaa nauttia niistä! Mutta meidän oma uskossa vastaanottamisemme, kääntymisemme, maailmasta luopumisemme ja itsensä kieltämisemme eivät ole mitään pelastuksen ja syntien anteeksiantamuksen perusteita eikä niillä muuteta Jumalan sydäntä, joka on jo antanut meille anteeksi. Muutosta tarvitsee vain oma sydämemme, että se näkisi Jumalan lahjan Jeesuksessa Kristuksessa ja suostuisi ottamaan valmiin sovituksen vastaan.

Tätä Möller ei väsy korostamasta:

"Ei yksikään sielu tule uskovaiseksi raamatullisessa mielessä, jollei hänelle selvästi ja ilman mitään ehtoja julisteta, että hänellä uskottomana, jumalattomana, kuolleena ja kadotettuna jo ennen on Kristuksessa anteeksiantamus ja vanhurskaus. Sentähden on sielun murhaa saarnata ihmisille, että jos he uskovat, niin antaa Jumala heidän syntinsä anteeksi, tahi että itsensäkieltäminen ja usko ovat ehtoina Jumalan armon saamiselle."

Möller julistaa siis armoa ehdoitta ja romuttaa kaikki vaatimukset, jotka pitäisi täyttää armon saadakseen. Hän lainaa myös Lutheria ja Roseniusta, jotka ovat kirjoittaneet aivan samassa hengessä. Kirja huokuu suorastaan sitä vanhan ajan evankelisten "koko maailman autuutta", josta ei enää taideta paljon puhua ainakaan ihan tuota termiä käyttäen. Ja jos lukijaa alkaa epäilyttää näin vapaa armo, ne epäilykset kyllä kumotaan.

Kyllä kääntymys ja uskokin ovat tarpeen, mutta ne eivät ole pelastuksen perustus. Eli kuten nykyään sanottaisiin: ne ovat vain tyhjä käsi, joka ottaa lahjan vastaan.

Kirjoittaja toteaa myös, että vaikka jotkut käyttävätkin evankeliumin julistusta väärin hyväkseen ja saavat siitä mielestään luvan tehdä syntiä mielin määrin, armon evankeliumia on silti julistettava juuri niin kirkkaana kuin se on. Siitä ei saa tinkiä yhtään.

Myös pyhityksestä Möller kirjoittaa ja toteaa: "Valheellinen ja petollinen on kaikki se pyhyys, joka ei tule siitä, että omatunto on tullut vapautetuksi laista sekä iloiseksi ja onnelliseksi tuon suuren, vapaasti lahjoitetun armon kautta." Kristus on myös meidän pyhityksemme, ja "mitä enemmän syntisen sydän juo siitä siunatusta (evankeliumin) lähteestä, sitä enemmän totista pyhyyttä on syntisellä."

Kristitystä, joka ei usko omaan uskoonsa, vaan on nähnyt, että Kristuksessa hänellä on täysi anteeksiantamus ja vanhurskaus, Möller kirjoittaa:

"Semmoinen kristitty uskoo joka päivä jumalattomana Jumalan sanan ja sakramenttien perustuksella, että hänellä, hän kun on osa maailmasta, on Kristuksessa lahjoitettu armo, eikä kukaan ole totinen kristitty hetkeäkään kauemmin kuin hänen sydämensä niin uskoo, vaikka usko usein voi olla heikko, ja sen katseleminen ei anna mitään lohdutusta. Mutta se usko ei katso itseänsä eikä kerskaa itsestänsä, vaan katsoo lakkaamatta ulkopuolella itseään olevaan aarteeseen."

SLEY 1942 (5. painos), 39 sivua

torstai 28. joulukuuta 2017

Pia ja Mikko Pyhtilä: Chapu chapu - Kotona maailmalla

Pia ja Mikko Pyhtilä kertovat tässä kirjassaan siitä, kuinka he lähtivät ensin kielikouluun Englantiin ja sen jälkeen lähetystyöhön Pohjois-Tansaniaan. Millaista on lähetin elämä Afrikassa? Ainakaan siellä ei voi hoitaa kaikkea "chapu chapu" eli nopeasti, niin kuin me suomalaiset olemme yleensä tottuneet toimimaan. Paljon muutakin uutta tulee vastaan.

Toisaalta Pyhtilät kertovat afrikkalaisten iloisuudesta ja Tansanian upeasta luonnosta lukuisine eläimineen. Toisaalta sitten pitkin kirjaa eteen nousee kysymys köyhyydestä ja rikkaudesta. Miksi meillä on, mutta heillä ei  ole? On katulapsia, kerjäläisiä ja ilotyttöjä. Elämän traagisuus tulee vastaan, kun aikuiset miehet kivittävät kaupungilla kuoliaaksi pienen pojan - vain koska tämä oli taskuvaras... Köyhyyttään sekin raukka joutui varastamaan.

Eräs tragedia Tansaniassa on albiinojen tappaminen - tai ellei heitä aina tapeta, heidän kimppuunsa saatetaan hyökätä ja katkaista heiltä kädet. Kaikki tämä taikauskon takia, koska uskotaan, että albiinojen ruumiinosien syöminen tuo onnea, terveyttä ja rikkautta. Luterilaisen kirkon nuoret järjestivätkin mielenosoituksia tällaista vastaan yhdessä toisten kristittyjen nuorten kanssa. Kirjassa todetaan, että jos tällaisessa maassa kristillisen kasvatustyön vahvistaminen on "sitä kuuluisaa kulttuurien tuhoamista, josta lähetystyötä yhä edelleen syytellään, uskon että se silti on sen arvoista."

Kirjan alussa kerrotaan, että Pia kirjoittaa lyhyesti ja iskevästi, Mikko puolestaan kuvailee ja tarinoi pitemmän kaavan mukaan. Tästä päätellen kirjan runomuotoisten tekstien täytyy olla Pian käsialaa, ja kyllä se näkyy joskus niiden sisällöstäkin, samoin kuin pitkistä teksteistä paljastuu siellä täällä, että ne ovat miehen kirjoittamia. Näiden erilaisten tekstien vuorottelu rytmittää kirjaa mukavasti.

Juuri monet runot ovat kirjan pysäyttävintä antia. Esimerkiksi eräs runo alkaa näin:

                   "Tuo nuori nainen on Eliza,
tiedän ettei hän oikeasti elätä itseään baariapulaisena.
Hänen pieni toppinsa ja käytettyjen vaatteiden torilta
                    ostamansa lantiofarkut
                     kertovat ihan muusta."

Ja runo loppuu:

"Jollei Eliza kuole kovin nuorena siihen tautiin
   hän ehtii työskennellä vielä monta vuotta.
    Mutta voi että hän on toisinaan väsynyt."

Monen muun ohella kirjassa kerrotaan melko seikkaperäisesti myös joulunvietosta Tansaniassa, piparkakkumausteiden kotimaassa. Siinä mielessä oli hyvä ajoitus lukea kirja näin joulun välipäivinä. Oli mielenkiintoista lukea tansanialaisten joulusta ja toisaalta suomalaisten omasta joulunvietosta Afrikassa. Mwanzan kansainvälisen koulun joulujuhlassa lapset useista eri uskontokunnista esittivät yhdessä joulukuvaelmaa, eikä se ollut muiden uskontojen edustajille mikään ongelma, kuten Suomessa nykyään yritetään väittää. Tansaniassa "oma katsomus ei estä osallistumasta yhteiseen iloiseen juhlaan", Pyhtilät kertovat.

Kirja kertoo myös kortteja myyneestä köyhästä pojasta, joka piirsi joulukortteja muulloinkin kuin joulun aikaan. Ihmettelyyn hän vastasi: "Meillä kadulla elävillä ja vaatimattomissa oloissa tallissa syntyneellä Jeesus-lapsella on niin paljon yhteistä, että uskon hänen ymmärtävän meitä paremmin kuin kukaan muu. Siksi piirrän aina myös joulukortteja."

Kaikki tämä ja paljon muuta siis tässä kirjassa. Jos Afrikka kiinnostaa, Chapu chapu tarjoaa paljon uutta tietoa ja pohdittavaa. Itse evankelisen herätysliikkeen kasvattina tosin huomaan selvän eron SLEY:n ja Suomen Lähetysseuran lähettien kirjoittamien kirjojen välillä. SLEY:n kirjoissa evankeliumi on aina ykkösenä, mutta SLS:n lähetit kertovat enemmän köyhyydestä ja kehitysyhteistyöstä, maailmanparantamisen ollessa keskipisteenä. Maailman köyhien, sorrettujen ja nälkäänäkevien ihmisten auttaminen on kyllä lähellä omaakin sydäntäni, mutta sittenkin tärkeintä lähetystyössä on aina evankeliumi.

Loppuun jaan erään paljon elämää nähneen tansanialaisen naisen sanat, jotka antavat meille suomalaisille ajattelemisen aihetta:

"Teillä eurooppalaisilla on paljon ongelmia, koska teillä on isot talot ja paljon tavaraa. Minulla on vähän ongelmia, koska minulla on pieni talo ja vähän tavaraa."

Suomen Lähetysseura 2010, 168 sivua
Kansi ja taitto DA Graphics Oy / Tanja Varonen

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

John & Betty Drescher: Rakkauden puutarha

Luin loppuun tämän joulun alla aloittamani kirjan, joka on melko ohut, mutta esittää tiivistetyssä muodossa suuria asioita. Tässä siis avioliittokirja sellaiselle, joka ei jaksa lukea pitkiä tekstejä!

Muutenkin minusta kirjan idea on kiehtova, koska sen kirjoittanut aviopari esitti 30 vuoden avioliiton jälkeen toisilleen kysymyksen: Entä jos olisimme taas nuoria ja rakastuneita ja saisimme aloittaa yhteisen taipaleen alusta alkaen uudelleen? Mitä tekisimme samoin kuin silloin, entä mitä tekisimme toisin? Tässä kirjassa on siis kiinnostavalla tavalla erilainen näkökulma avioliittoon. Mitä kyseinen pariskunta sanoo asiasta 30 vuoden kokemuksellaan?

Kirjan yhdentoista luvun otsikot kertovat jo paljon siitä, mitä Drescherit haluavat erityisesti painottaa:


  1. Sitoutuisimme olemaan uskollisia
  2. Jatkaisimme seurusteluajan henkeen
  3. Viettäisimme enemmän aikaa yhdessä
  4. Sopisimme tiiviistä kanssakäymisestä
  5. Korostaisimme hyviä ominaisuuksia - emme heikkouksia
  6. Nauttisimme sukupuolielämästämme
  7. Emme yrittäisi muuttaa toisiamme
  8. Olisimme pienissä asioissa suuria
  9. Tekisimme sopimuksen raha-asioista
  10. Pitäisimme kolmion vahvana
  11. Muistaisimme, ettei koskaan ole liian myöhäistä
Uskollisuusluvussa Drescherit kirjoittavat muun muassa siitä, että jos pitää avioeroa vaihtoehtona, silloin on jo lipumassa kohti eroa. Silloin myös kieltää sen avioliiton pyhän aseman, jonka Raamattu sille antaa. Avioliittoa ei voi rakentaa tunteiden varaan, jotka tunnetusti tulevat ja menevät, vaan sitoumuksen ja tahdon varaan. Silloin eivät sairaudet, taloudelliset murheet tai muutkaan vastoinkäymiset voi kaataa suhdetta. Huom: Tähän viittaamalla en kuitenkaan halua tuomita niitä, jotka ovat jo ehtineet erota.

Kirja kannustaa myös jatkamaan kaikkea sitä, mikä seurusteluaikana oli tärkeää: ystävällisyys, huomaavaisuus, rakastavat sanat ja teot, yhdessä vietetty aika, keskustelut ja yhteinen tekeminen. Avioliittoneuvonnassa Drescherit olivat sanoneet eräälle eron partaalla olevalle parille: "Opitte rakastamaan uudelleen täsmälleen samalla tavalla kuin rakastuitte ensimmäistä kertaa. Eli teette ja sanotte ja harrastatte niitä asioita, jotka saivat teidät alun perin rakastumaan toisiinne. Jatkatte vain kosiskelua."

Eräs nainen oli kirjoittanut näin: "Meidän avioliittomme oli karilla. En rakastanut Robertia. Sitten aloin kysellä itseltäni, miten käyttäytyisin, jos rakastaisin miestäni. Aloin tietoisesti tarkkailla, mistä hän piti ja mistä ei pitänyt. Valmistin hänen mieliruokiaan. Lähdin mukaan hänen harrastuksiinsa. Ostin yllätyksiä hänelle, kun hän tuli ruokatunnille. Jaoin hänelle rakkauttani kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Nyt rakastan häntä koko sydämestäni."

Tarinan opetus on se, että rakkauden tunteet seuraavat rakastavia tekoja. Kun tekee toiselle ihmiselle hyvää, on aina helpompi suhtautua häneen lämmöllä.

Drescherit neuvovat myös tarkistamaan arvojärjestystään. Ajankäyttömme kertoo siitä, mikä on meille tärkeää. Jos emme vietä puolisomme kanssa juuri yhtään aikaa, mitä se kertoo hänen merkityksestään meille? Ajan viettäminen yhdessä on tärkeää. Kristityn elämässä Jumalan pitäisi olla ykkössijalla ja puolison heti seuraavana, ennen työtä esimerkiksi.

Kirja opettaa, että Raamatun lukeminen, rukous ja seurakuntayhteys ovat myös tärkeitä avioliitolle. Mutta "miksi rukoilemisen ja Jumalan sanan lukemisen etuoikeutta ei käytetä? Siksi että niistä ei piitata. Laiminlyömme ne, koska emme suunnittele niitä niin kiinteästi elämämme osaksi kuin syömistä ja työssä käymistä", kirjassa todetaan pysäyttävästi. Tässäkin tarvitaan ajankäytön suunnittelemista ja kurinalaisuutta.

Niin myös rahan käytössä, josta on kirjassa oma lukunsa. Monesti toinen puolisoista on taloudellisempi raha-asioissa ja toinen tuhlaavaisempi, mikä aiheuttaa ristiriitoja. Siksi tämäkin aihe ansaitsee kirjassa oman lukunsa. Myös seksiä käsitellään omassa luvussaan.

Lopuksi voisi vielä lainata kirjan ajatusta, että puolisot eivät ole olemassa vain toisiaan varten, katsellakseen toisiaan, vaan he ovat tätä maailmaa varten, palvellakseen sitä yhdessä niillä lahjoilla, joita heillä on. Eli katsoakseen yhdessä samaan suuntaan.

Ristin Voitto 1986, 99 sivua
Alkuteos If We Were Starting Our Marriage Again
Suomentanut Ulla Hiltunen
Päällys: Maarit Mäkelä 

lauantai 23. joulukuuta 2017

Siunattua joulua!

Kiitos kaikille blogini seuraajille kuluneesta vuodesta! Tässä vaiheessa toivotan teille siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa.

Blogista löytyy jouluaiheista lukemista, kun klikkaa tunnistetta "joulu". Siellä on neljä kirjaa: Ann Voskampin Lahjoista suurin, Olavi Rimpiläisen Kun Jumala tuli ihmiseksi - Piispa Olavin joulukirja, Karl Robert Hansenin "Ja tapahtui niinä päivinä, että..." ja tuntemattoman kirjoittajan Joulu Lutherin kotona. 

Löytyväthän ne myös klikkaamalla tätä linkkiä.

Eilen ja tänään kirjoitin blogiin pienistä kirjasista, joiden aiheena olivat stressi ja kärsimys. Nekin voivat olla monelle ajankohtaisia myös jouluna. Kaikki ei ole pelkkää idylliä ja kiiltokuvaa meidän elämässämme joulunakaan.

Mutta olitpa iloinen tai surullinen, pirteä tai väsynyt, terve tai sairas, onnistunut tai epäonnistunut tänä jouluna, Jeesus on kanssasi. Hän syntyi tänne juuri sinua varten. Ja sanoi: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat..."

Carol Luebering: Mikä on kärsimyksen tarkoitus? Jeesus esikuvana ja neuvonantajana tämän päivän ahdistuksissa

Tässä toinen kirja niille, jotka eivät ole joulumielellä. Tämä on samaa sarjaa kuin se kirja, josta eilen kirjoitin (aiheesta stressi). Carol Lueberingin tekstin koin ainakin henkilökohtaisesti paljon rohkaisevampana kuin sen edellisen, jolla olikin eri kirjoittaja. Luebering jakaa tässä kirjassa hyvin hoitavia ja lohdullisia ajatuksia kärsivälle ihmiselle.

Kirjassa kehotetaan muun muassa hyväksymään kaikki erilaiset tunteet, vihasta lähtien, koska tunteet itsessään eivät ole hyviä tai pahoja. Niitä pitää vain osata käsitellä rakentavasti. Itselleen kannattaa antaa myös lupa itkeä silloin kun itkettää. "Kyyneleet ovat selviytymiskeino, luonnon lääke tuskaan. Itkeminen helpottaa tuskaa ja stressiä. Kyynelten vuodattaminen aiheuttaa niin ikään aivoissa eräiden kipua lievittävien kemikaalien erittymistä."

Myös Jumalalle saa näyttää rehellisesti kaikki tunteensa, kuten niin monet Raamatun henkilötkin tekivät. Psalmien sanoin voi rukoilla, kuten Jeesuskin rukoili: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" Psalmien kirjoittajat näyttävät rukouksissaan koko ihmiselämän tunteiden kirjon eivätkä yritä esittää hurskaampaa ja hengellisempää kuin ovat.

Rukouksesta Luebering kirjoittaa enemmänkin, sekä yhdessä toisten kanssa että yksin rukoilemisesta. Muutenkin hän korostaa ihmissuhteiden hoitamisen merkitystä. Pitää osata pyytää apua toisilta, ja toisaalta on hyvä ajatella myös lähimmäisen kärsimystä, rukoilla toisten puolesta ja auttaa heitä.

Yksi tarkoitus kärsimykselle on kirjan mukaan se, minkä olen itsekin huomannut, että kun meillä menee hyvin, luulemme olevamme vahvoja emmekä ole minkään tarpeessa. Siinä helposti Jumala unohtuu. "Mutta kun kipu saa meidät kynsiinsä, alamme tajuta oman haurautemme. Ymmärrämme, ettemme tulekaan omillamme toimeen, ettei meistä olekaan oman elämämme hallitsijoiksi."

Jaan tässä pari sellaista kohtaa, jotka itselleni olivat tärkeitä.

"Avaudu niille joilla on ymmärtävä sydän... Ellei uskaltaudu avaamaan sisintään edes joillekin luotettavan tuntuisille ihmisille, kuuntelijat jäävät löytymättä. Yhdenkin tällaisen ihmisen löytäminen on niin suuri asia, että riski kannattaa ottaa."

Onhan niitäkin ihmisiä, joille avautuminen ja avun pyytäminen on luontevaa, mutta sitten on myös meitä, jotka esitämme vahvaa ja iloista, vaikka tekisimme kuolemaa, ja kuuntelemme vain muita. Tällaisille ihmisille on kova läksy opetella näyttämään heikkoutensa ja avun tarpeensa. Siksi tuo yllä lainaamani neuvokin on tarpeellinen, vaikka se monen mielestä voi olla itsestäänselvyyksien hokemista.

Tässä vielä toinen ote kirjasta (Otsikkona Suostu avuttomuuteen):

"Sinulle on saattanut kertyä pitkä luettelo asioita, joita et pysty tekemään. Fyysinen tai henkinen kärsimys vie meiltä usein kyvyn toimia entiseen tapaan, ja silloin tunnemme itsemme täysin avuttomiksi. 
  On vaikea kuvitella Jeesusta avuttomana. Evankeliumit ovat täynnä kertomuksia hänen voimastaan parantaa sairaat ja herättää kuolleet, tyynnyttää myrskyävä järvi ja ruokkia kansanjoukot. Ja kuitenkin suurimman parannustekonsa hän teki riippuessaan avuttomana ja tuskissaan Golgatan ristillä."

Ihana, lohdullinen pieni kirja. Jos löydät tämän jostain, niin suosittelen lämpimästi!

SLEY-Kirjat 1999, 87 sivua
Alkuteos What Would Jesus Do to Find Meaning in Suffering?
Suomentanut Pekka Nieminen
Joka aukeaman toisella sivulla on rohkaiseva jae Raamatusta.

perjantai 22. joulukuuta 2017

Daniel D. Grippo: Miten pääsen irti stressistä? Jeesus esikuvana ja neuvonantajana tämän päivän ahdistuksissa

Tämä ei ole mikään joulukirja, mutta niistähän kirjoitin jo aiemmin tässä kuussa. Eikä kaikkien joulu ole sellaista idylliä kuin haluamme antaa ymmärtää. Jollekin joulu voi merkitä stressiä, masennusta, yksinäisyyttä, surua, sairautta - ihan kaikkea sitä mitä elämä muulloinkin on! Kun nämä asiat tulevat elämään, eivät ne kysy, onko juhlapyhät vai mitkä ja saako tulla.

Niin että nyt sitten stressikirja! Kun olen itse lahjakas stressaaja, halusin lukea tämän ja nähdä, onko tällä ilmeisesti amerikkalaisella kirjoittajalla mitään käytännössä ja oikeasti toimivia lääkkeitä stressiin ja stressaaviin elämäntilanteisiin.

Tässä pienikokoisessa kirjassa on pienet sivut. Jokaisen aukeaman vasemmalla sivulla on ajatuksia siitä, mikä stressiin voisi auttaa, ja oikeanpuoleisella sivulla on aiheeseen sopiva jae Raamatusta.

No, kuten arvata saattoi, minusta osa näistä kirjan tarjoamista "lääkkeistä" oli vähän kevyttä kamaa, joista ei ainakaan itselleni olisi apua. Niin sanottuja helppoja vastauksia. Tyyliin "heitä murheesi Jumalalle". No, onhan se tietysti niin, ja niinhän Raamattukin opettaa, mutta kertoisipa joku joskus, miten ne heitetään?! Heittotaito hukassa!

Toiseksi kirjoittaja mielsi stressin lähinnä joksikin ulkonaiseksi ja fyysiseksi, kiireeksi, josta pääsee, kun menee hiljaisuuteen. Mutta minun stressini ainakin on usein oman pääni sisällä, ja jos vielä menen hiljaisuuteen hautomaan asioitani, niin siellä ne möröt vain kasvavat moninkertaisiksi!! Että kiitos vain neuvoistasi, Mr. Grippo...

Eniten kirjasta ehkä saavatkin ne, joilla stressi on sitä kiirettä, liikaa tekemistä ja puutetta ajasta. Mutta toki Grippo käsittelee kirjassa myös esimerkiksi sellaisia asioita kuin huolehtiminen ja tulevaisuuden pelkääminen, jotka sopivat kiireettömänkin ihmisen stressin aiheiksi.

Oli tässä kirjassa minullekin joitain helmiä. Jaan tässä yhden sellaisen, joka on otsikoitu sanoin "Älä kanna huolta tulevasta":

"Huolestuminen sisältää yleensä ahdistavia epäilyjä omista kyvyistä selvitä tulevasta: työtehtävän takarajasta, ihmissuhdekriisistä, lääkärintutkimuksen tuloksista tai läheisen ihmisen edessä olevasta kuolemasta.
  Elämän epävarmuustekijöitä on vaikea kestää, mutta huolestumisesta on harvoin hyötyä - koska se ei keskity todellisiin vaan kuviteltuihin vaikeuksiin. Jos ihminen kohtaa karhun metsässä, pelästymisen aiheuttama adrenaliinin purkaus on aivan paikallaan. Mutta kuviteltujen karhujen ei kannata antaa vaivata mieltä ja riistää mielenrauhaa."

Edellisellä aukeamalla Grippo kirjoittaa: "Suuri osa stressistämme kohdistuu tulevaan: pelkäämme kuviteltuja tapahtumia, jotka usein jäävät toteutumatta. Samalla menetämme mahdollisuuden elää tätä hetkeä rauhassa." 

Tuo kuviteltujen karhujen pelkääminen ja niistä stressaaminen on hyvä kuva siitä, mitä huomisesta huolehtiminen usein on. Ei siis pitäisi olla niin hyvä mielikuvitus.... tai sitten se pitäisi kanavoida johonkin muuhun!

Grippo kirjoittaa myös siitä, että erehtyminen on inhimillistä ja kehottaa lopettamaan itsensä ruoskimisen ja antamaan itselleen anteeksi. Miksi olemmekin usein itsellemme kaikkein armottomimpia?

"Kun seuraavan kerran sotket asiat, rauhoitu hetkeksi ja kysy: 'Jos paras ystäväni tekisi näin, kantaisinko hänelle kaunaa?' Luultavimmin antaisit anteeksi ja unohtaisit koko jutun. Voisitko tällä kerralla suhtautua itseesi samalla tavoin kuin suhtautuisit ystävääsi?"

Kirjassa kehotetaan myös esimerkiksi kiittämään, kohtelemaan muita hyvin, rukoilemaan ja luottamaan Jumalan rakkauteen, vaikka et tuntisi sitä. Myrskyssä voimme myös rukoilla, että Jeesus antaisi meille sen saman rauhan, joka hänellä oli, kun hän nukkui veneessä myrskyävällä järvellä.

Kirjan loppupuolella on tämäkin ajatus:

"Kun keskitymme syvimpiin elämänarvoihimme ja siihen, mihin perimmältään uskomme, vähäpätöisemmät arkielämän asiat eivät pysty viemään koko huomiotamme ja stressaamaan meitä niin pahoin."

SLEY-Kirjat Oy 1999, 87 sivua
Alkuteos What Would Jesus Do to Rise above Stress?
Suomentanut Pekka Nieminen

torstai 14. joulukuuta 2017

Tuntematon: Joulu Lutherin kotona

Tämä ohut kirja sisältää kaksi tarinaa: Joulu Lutherin kotona ja Eräs joulun aatto Wittenbergissä. Kirjoittaja on tuntematon, eikä ainakaan tästä kirjasta käy ilmi, ovatko näiden joulujen tapahtumat aivan oikeasti tapahtuneet juuri näin, eli onko kirjoittaja ehkä itse ollut näinä jouluna Lutherin kotona näkemässä ja kokemassa sen, mistä sitten kirjoitti. Vai ovatko tarinat ainakin osittain fiktiota? Jos jollain on tietoa, olen kiinnostunut kuulemaan!

Se kirjasta kuitenkin selviää, että tarinat on suomentanut Juho Reijonen vuoden 1897 jouluksi eli 120 vuotta sitten. Reijonen oli pappi, joka toimi Virolahden kappalaisena ja myöhemmin Valkjärven kirkkoherrana (luovutetussa Karjalassa). Hänen laaja kirjallinen tuotantonsa sisälsi sekä omia teoksia että muiden suomennoksia.

Lukiessani kirjan olin väsynyt, ja lähestyvä joulukin vain väsytti ja stressasi minua. Lutherin perheen hengellinen ja hurskas joulunvietto lisäsi kaipausta vanhan ajan jouluun, jossa ei olisi kiirettä, tavaran paljoutta eikä muutakaan ulkonaista runsautta, mutta sen sijaan kristillistä sanomaa senkin edestä.

Näissä kertomuksissa Luther avaa joulun sanomaa perheelleen ja heidän kanssaan joulua viettävälle Melanchthonille. Lapset saavat myös lahjoja, joista Luther opettaa kiittämään Jumalaa, niin kuin kaikista muistakin Jumalan lahjoista. Välillä veisataan Lutherin voitonvirsi Jumalan ompi linnamme tai hänen vasta tekemä virtensä Enkeli taivaan.  

Köyhiäkään Luther ei jouluna unohda ja kerjäläiseksi esittäytyvän miehen hän ottaa mukaan joulunviettoon. Muitakin jouluvieraita paikalle ilmestyy ainakin ensimmäisessä tarinassa.

Yllättäen joulukirjassa käsitellään myös kuolemaa, surua ja taivasta. Siksi tällä kirjalla voi olla annettavaa sellaisellekin, joka viettää jouluaan surun merkeissä.

Koin kirjan hengellisen sanoman hyvin raikkaana ja virkistävänä, kun taas kerran oli melkein "laps hankeen hukkunut ja unhoittunut."  Lisäksi se hengellinen sanoma kyllä on sellainen, että sopisi olemaan suoraan Lutherin omasta suusta, joten kukapa tietää, jos tämä tuntematon kirjoittaja on todella ollut itse paikalla näitä opetuksia kuulemassa.

"Jos joku tulisi ja sanoisi jollekulle teistä: Jeesus on ulkona tuolla oven edessä. Hän on tullut alas taivaasta juuri nyt ainoastaan sinun tähtesi. Mikä ilmoitus se olisikaan! Mikä ilo siitä syttyisikään!"
  "Se mitä nyt sanon teille onkin totta. Jeesus on tänä päivänä sama, kuin Hän oli ensimmäisenäkin jouluiltana. Sama Jeesus, joka tuli meille kaikille, tulee nytkin erittäin meidän jokaisen tykö."
  "Suuri, - niin sanomattoman suuri on tuo ilmoitus, että jokainen omasta puolestaan voi saada ottaa Hänet vastaan aivan omaan laskuunsa, ihan omakseen, juurikuin Jeesus yksin ja ainoastaan hänen tähtensä olisi tullut alas taivaasta."

Juttuapaja
2. painos 2014
Suomentanut Juho Reijonen
Toim. Pekka Tuomikoski

maanantai 11. joulukuuta 2017

Kati Keski-Mäenpää: Yllätyksiä opetusvälinevarastossa

Kati Keski-Mäenpää on ollut 2000-luvulla kahteen otteeseen lähetystyössä Etiopiassa: ensimmäisellä kerralla kahdestaan miehensä Markun kanssa, toisella kerralla mukana olivat myös heidän kolme lastaan. Millaista lähetystyöntekijän elämä Etiopiassa oli opettajana, tutkijana ja pienten lasten äitinä? Siitä Keski-Mäenpää kertoo tässä tänä syksynä ilmestyneessä kirjassaan.

Kirja kertoo käytännössä siitä toisesta jaksosta, jolloin mukana olivat lapsetkin. Keski-Mäenpäät opettivat Mekane Yesus -kirkon seminaarissa musiikkia kirkon tuleville musiikkityöntekijöille. Lisäksi Kati toimi Suomen Lähetysseuran tiedottajana. Hän alkoi myös tehdä väitöskirjaansa liittyvää tutkimusta eräällä kyläkoululla, jossa hän pääsi perehtymään etiopialaisten opettajien työn haasteisiin. Paikalliset opettajat olivat iloisia, kun pääsivät kerrankin puhumaan ongelmistaan jollekin ja saivat myös yhdessä suunnitella toimivampia opetusmenetelmiä pelkän luennoinnin sijaan.

Varsinkin opettajille ja opettajan työstä kiinnostuneille kirja onkin mielenkiintoista luettavaa. Mutta oli se kiinnostavaa tällaisellekin lukijalle, joka ei juuri ole opettanut. Ja kerrotaan kirjassa paljon muutakin. Hyeenat hiippailevat takapihalla, syödään injeraa ja wot-kastikkeita, sairastetaan tavallisempia tauteja ja sitten myös niitä paikallisia (joista amebat olivat tuttuja minullekin...), päästään etiopialaisten häihin ja hautajaisiin.

Kokemuksia on laidasta laitaan. Tiedottajan työnsä puitteissa Kati Keski-Mäenpää vierailee nälänhätäalueella, ja sen saman työn merkeissä hän myös kerran saa Aleksander Stubbilta yllättäen kutsun juhliin Itä-Afrikan hienoimpaan hotelliin, jolloin tulee kiire iltapukuostoksille. Juhlissa hän ihmettelee, miten tällainen soinilainen on päätynyt tänne Afrikan ministerien keskelle! Lähetystyöntekijän elämässä tuntuu siis olevan melkein kaikki mahdollista.

On hauskaakin luettavaa, kuten lasten lumisadeleikki ja eräs hiukan hankalampi hammasharjan ostaminen...

Kirjassa kerrotaan myös Etiopian kuuroista, joiden parissa Suomen Lähetysseura myös tekee työtä. Tästä aiheesta Keski-Mäenpää on kertonutkin aiemmassa kirjassaan Puhuvat kädet - Mirja Himanen ja Mekonnen Mulat kuurojentyössä Etiopiassa (Suomen Lähetysseura 2012). Laitoin tuonne alle tunnisteeksi vammaiset, onhan kuurouskin kuulovamma.

Toinen tärkeä aihe on naisen asema. Monet tytöt joutuvat vieläkin ympärileikatuiksi, mikä aiheuttaa hirveää tuskaa tekohetkellä ja myöhemmin avioliitossa. Tästä Kati Keski-Mäenpään etiopialaisilla ystävilläkin on karmeita kokemuksia, joista kirjassa myös kerrotaan.

Joskus myös nuoria tyttöjä naitetaan huomattavasti vanhemmille miehille. Ja mikä pahinta: jos mies on ihastunut tyttöön, mutta hänellä ei ole varaa järjestää häitä, hän saattaa ryöstää tytön ja raiskata tämän, koska silloin ei tarvitse järjestää häitä, vaan tyttö vain jää asumaan miehen luo. Sellaista tyttöä kun ei kukaan enää halua vaimokseen.

Tässäpä oli varmaankin päällimmäiset, mitä minulle jäi kirjasta mieleen, mutta sisältäähän se vielä monenlaista muutakin. Lähetystyöstä ja Afrikasta kiinnostuneille kiinnostavaa luettavaa!

Itse kerroinkin jo edellisessä Etiopia-postauksessani, että minulla oli kauan sitten etiopialainen ystävä (opiskelukaveri). Siksikin oli ihanaa lukea tätä kirjaa, jossa syötiin minullekin tuttua injeraa (jota ystäväni tarjosi minulle silloin) ja puhuttiin amharan kielestä ym. Oli mielenkiintoista lukea tästä maasta enemmän, koska en kuitenkaan ole varmaan lukenut muita Etiopiaan sijoittuvia kirjoja kuin nämä harvat tästä blogista löytyvät. Olen myös samaa mieltä Kati Keski-Mäenpään kanssa siitä, että etiopialaiset ovat erityisen kauniita siroine piirteineen. Siitä puheen ollen hauska oli myös etiopialainen tarina siitä, miten ihmisten erilaiset ihonvärit ovat syntyneet - ja arvata saattaa, ketkä saivat parhaan värin!

Suomen Lähetysseura 2017, 125 sivua
Graafinen suunnittelu ja taitto Ulriikka Lipasti

maanantai 4. joulukuuta 2017

Karl Robert Hansen: "Ja tapahtui niinä päivinä, että..." - Jouluevankeliumi lause lauseelta

Adventin aika on vasta alkanut, mutta yritän kirjoittaa muutamasta joulukirjasta jo reilusti ennen joulua, jos joku vaikka kiinnostuu ja haluaa hankkia näitä luettavakseen.

Tämä tanskalaisen papin kirja kuuluu sarjaan "kirjat, joista en ole koskaan kuullut", vaikka se on ilmestynyt suomeksikin jo vuonna 1986. Mutta tuohon aikaan en itse vielä juuri ostellut kirjoja enkä ollut niistä niin tarkkaan perillä.

80-lukulaisuus näkyy kanteen valitussa ruskean sävyssä, joka herättää minussa hiukan hilpeyttä, koska siitä todella tulee 80-luku elävästi mieleen. Muutenhan kansi on kaunis ja jouluinen, koska siinä on kuva Albert Edelfeltin maalauksesta Maria ja lapsi.

Mutta se kannesta. Tämä kirja oli todellinen Löytö. Hansen käy siinä jouluevankeliumin läpi lause lauseelta. Hän kertoo historiallista taustatietoa, avaa tarvittaessa kreikan ja arameankin kielen merkityksiä ja jakaa myös huikeita hengellisiä näköaloja lukijalle.

Kaiken tämän kautta lukijalle avautuu paljon uutta tietoa ja ymmärrystä jouluevankelimista, sekä sen ajan historiallisesta tilanteesta että sen hengellisestä sanomasta. Ainakin itse sain tästä kirjasta paljon! Jo kaikki tuo historiatieto avasi uusia ulottuvuuksia: tiedot keisari Augustuksesta, verollepanosta, siitä miksi Maria ja Joosef menivät juuri Beetlehemiin ja millaisessa paikassa he luultavasti yöpyivät... ym. ym.!

Mutta myös aivan uusia hengellisiä näköaloja kirja tosiaan avasi. Esimerkiksi miksi ilosanoma ilmoitettiin juuri paimenille. Siellä päin paimennettiin Hansenin mukaan uhrilampaita - ja nyt oli syntynyt se todellinen uhrilammas, Jumalan Karitsa. Jeesuksesta itsestään oli myös tuleva oman laumansa Paimen.

Toisaalta tuosta aiheesta minulle jäi kysymyksiäkin. Jos kerran osa paimenista paimensi nimenomaan uhrilampaita, miksi paimenet olivat kuitenkin niin halveksittu ammattikunta? Luulisi, että ainakin uhrilampaiden paimentaminen olisi koettu arvokkaana tehtävänä? Mutta ehkä en vain ihan ymmärrä sen ajan ja kulttuurin ajattelutapaa...

Myös Jeesuksen ristin työ tulee kirjassa hyvin esiin, samoin se, että kristinuskossa ihminen ei pyri tavoittelemaan jotain korkeuksissa olevaa, vaan Jumala ojentaa kätensä ja astuu alas maailmaan meidän luoksemme. Seimeen syntyminen ja ristillä kuoleminen olivat molemmat osa sitä, mistä Raamattu sanoo: hän nöyryytti itsensä ja otti orjan muodon.

Mielenkiintoinen näkökulma kirjassa oli sekin, että verollepanossa, joka oli samalla henkikirjoitus, Jeesus jo sikiönä ollessaan kirjoittautui Aadamin jälkeläiseksi, ihmisen osaan.

Sitähän en tiedä, minkä verran tutkimus on tuonut uutta valoa Hansenin kertomiin historiatietoihin tuon jälkeen - ja onko jokin ehkä toisin kuin hän kirjoitti vuonna 1984. Mutta antoisa kirja tämä on joka tapauksessa.

Tässä eräs puhutteleva ajatus kirjasta:

"Häntä vastaanottamaan olisi täytynyt koristella vähintään 'herrojen sali', mutta 'tänä hyvänä jouluna' Jeesus saa sijansa sieltä, minne kerjäläiset piiloutuvat nukkumaan. Jeesus saa siis kyllä olla olemassa, kunhan hän vain ei ole 'sisällä'. Häntä ei voi kokonaan torjua - hän voi kyllä saada almun, ajatuksen, tunteen osakseeen kolkuttaessaan ovelle, varsinkin jouluna, kunhan hän ei vain tule asumaan taloomme saatikka ottamaan valtaa. Sielun 'ulkorakennuksessa' on hänen paikkansa. Mutta tämä ei voi olla oikein. Hänhän kuuluu 'sisälle', ja siellä hän tahtoo ollakin, vieläpä Herrana."

Evankelisen herätysliikkeen kasvattina en malta olla lainaamatta myös kohtaa, jossa Hansen kirjoittaa sanoista "teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja":

"Samalla tavoin Jumala on laupeudessaan asettanut myös jokaisen kristityn elämänhistoriaan päivän, jolloin hän täytti lupauksensa meitä kohtaan henkilökohtaisesti. Tämä tapahtui sinä päivänä, jolloin meidät kastettiin. Kasteen vesi kaikupohjana meille lausuttiin: 'Tänään sinä olet saanut Vapahtajan.' Jumala itse yhden lähettiläänsä välityksellä sanoi nimenomaan meidän nimemme mainiten: 'Tänään lupaus on täyttynyt sinun kohdallasi: Jeesus on sinun Vapahtajasi, sinun pelastuksesi, sinun toivosi.'

Muutamalla sanalla sanoen kasteen armolahja on juuri siinä, että kasteessa täyttyy yksilön kohdalla se, mikä pian 2000 vuotta sitten täyttyi koko ihmiskunnan kohdalla. Siinä tapahtuu yksilölle se, mitä tapahtui koko maailmalle Jeesuksen tullessa maan päälle kaikkien köyhien rikkaudeksi, kaikkien vankien vapautukseksi, kaikkien kadotuksenalaisten pelastukseksi."

Tämä kirja on hieno historiallinen tietopaketti ja hengellinen aarreaitta, tietokirjan ja hartauskirjan yhdistelmä, joka sopii hyvin adventin ja joulun ajan hiljentymiseen. Ainakin itse koin kirjan hyvin siunattuna lukuelämyksenä. Enpä ole koskaan paneutunutkaan joulun sanomaan näin tarkasti - ja jo hyvissä ajoin ennen joulua!

Kirja on jaettu 25 lukuun, joten sitä voi halutessaan lukea luvun päivässä joulukuun alusta joulupäivään asti. Ehkä kirjoittaja on jotain sellaista ajatellutkin?

Siunattua joulun odotusta!

Suomen Raamattuopiston Kustannus Oy 1986, 256 sivua