perjantai 22. joulukuuta 2017

Daniel D. Grippo: Miten pääsen irti stressistä? Jeesus esikuvana ja neuvonantajana tämän päivän ahdistuksissa

Tämä ei ole mikään joulukirja, mutta niistähän kirjoitin jo aiemmin tässä kuussa. Eikä kaikkien joulu ole sellaista idylliä kuin haluamme antaa ymmärtää. Jollekin joulu voi merkitä stressiä, masennusta, yksinäisyyttä, surua, sairautta - ihan kaikkea sitä mitä elämä muulloinkin on! Kun nämä asiat tulevat elämään, eivät ne kysy, onko juhlapyhät vai mitkä ja saako tulla.

Niin että nyt sitten stressikirja! Kun olen itse lahjakas stressaaja, halusin lukea tämän ja nähdä, onko tällä ilmeisesti amerikkalaisella kirjoittajalla mitään käytännössä ja oikeasti toimivia lääkkeitä stressiin ja stressaaviin elämäntilanteisiin.

Tässä pienikokoisessa kirjassa on pienet sivut. Jokaisen aukeaman vasemmalla sivulla on ajatuksia siitä, mikä stressiin voisi auttaa, ja oikeanpuoleisella sivulla on aiheeseen sopiva jae Raamatusta.

No, kuten arvata saattoi, minusta osa näistä kirjan tarjoamista "lääkkeistä" oli vähän kevyttä kamaa, joista ei ainakaan itselleni olisi apua. Niin sanottuja helppoja vastauksia. Tyyliin "heitä murheesi Jumalalle". No, onhan se tietysti niin, ja niinhän Raamattukin opettaa, mutta kertoisipa joku joskus, miten ne heitetään?! Heittotaito hukassa!

Toiseksi kirjoittaja mielsi stressin lähinnä joksikin ulkonaiseksi ja fyysiseksi, kiireeksi, josta pääsee, kun menee hiljaisuuteen. Mutta minun stressini ainakin on usein oman pääni sisällä, ja jos vielä menen hiljaisuuteen hautomaan asioitani, niin siellä ne möröt vain kasvavat moninkertaisiksi!! Että kiitos vain neuvoistasi, Mr. Grippo...

Eniten kirjasta ehkä saavatkin ne, joilla stressi on sitä kiirettä, liikaa tekemistä ja puutetta ajasta. Mutta toki Grippo käsittelee kirjassa myös esimerkiksi sellaisia asioita kuin huolehtiminen ja tulevaisuuden pelkääminen, jotka sopivat kiireettömänkin ihmisen stressin aiheiksi.

Oli tässä kirjassa minullekin joitain helmiä. Jaan tässä yhden sellaisen, joka on otsikoitu sanoin "Älä kanna huolta tulevasta":

"Huolestuminen sisältää yleensä ahdistavia epäilyjä omista kyvyistä selvitä tulevasta: työtehtävän takarajasta, ihmissuhdekriisistä, lääkärintutkimuksen tuloksista tai läheisen ihmisen edessä olevasta kuolemasta.
  Elämän epävarmuustekijöitä on vaikea kestää, mutta huolestumisesta on harvoin hyötyä - koska se ei keskity todellisiin vaan kuviteltuihin vaikeuksiin. Jos ihminen kohtaa karhun metsässä, pelästymisen aiheuttama adrenaliinin purkaus on aivan paikallaan. Mutta kuviteltujen karhujen ei kannata antaa vaivata mieltä ja riistää mielenrauhaa."

Edellisellä aukeamalla Grippo kirjoittaa: "Suuri osa stressistämme kohdistuu tulevaan: pelkäämme kuviteltuja tapahtumia, jotka usein jäävät toteutumatta. Samalla menetämme mahdollisuuden elää tätä hetkeä rauhassa." 

Tuo kuviteltujen karhujen pelkääminen ja niistä stressaaminen on hyvä kuva siitä, mitä huomisesta huolehtiminen usein on. Ei siis pitäisi olla niin hyvä mielikuvitus.... tai sitten se pitäisi kanavoida johonkin muuhun!

Grippo kirjoittaa myös siitä, että erehtyminen on inhimillistä ja kehottaa lopettamaan itsensä ruoskimisen ja antamaan itselleen anteeksi. Miksi olemmekin usein itsellemme kaikkein armottomimpia?

"Kun seuraavan kerran sotket asiat, rauhoitu hetkeksi ja kysy: 'Jos paras ystäväni tekisi näin, kantaisinko hänelle kaunaa?' Luultavimmin antaisit anteeksi ja unohtaisit koko jutun. Voisitko tällä kerralla suhtautua itseesi samalla tavoin kuin suhtautuisit ystävääsi?"

Kirjassa kehotetaan myös esimerkiksi kiittämään, kohtelemaan muita hyvin, rukoilemaan ja luottamaan Jumalan rakkauteen, vaikka et tuntisi sitä. Myrskyssä voimme myös rukoilla, että Jeesus antaisi meille sen saman rauhan, joka hänellä oli, kun hän nukkui veneessä myrskyävällä järvellä.

Kirjan loppupuolella on tämäkin ajatus:

"Kun keskitymme syvimpiin elämänarvoihimme ja siihen, mihin perimmältään uskomme, vähäpätöisemmät arkielämän asiat eivät pysty viemään koko huomiotamme ja stressaamaan meitä niin pahoin."

SLEY-Kirjat Oy 1999, 87 sivua
Alkuteos What Would Jesus Do to Rise above Stress?
Suomentanut Pekka Nieminen

4 kommenttia:

  1. Kiitos kirjan esittelystä. Kuten sanoit, on kirjassa varmasti paljon hyvääkin, esim tuo tulevaisuuden pelko, joka aiheuttaa stressiä. Ja silloin ei pääse nauttimaan tästä hetkestä. Samoin se, että pitää olla itselleen armollinen, on tärkeää muistaa. Ihanaa joulun aikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kirjassa tosiaan oli myös hyviä pointteja. Teillä on nyt tulossa erilainen joulu. Voimia sinulle tähän jouluun, josta yksi on poissa... <3

      Poista
  2. Olipa tänne blogiisi kertynyt paljon mielenkiintoista luettavaa!
    Varmaan suurin opetus, mitä vaikeuksista voi oppia onkin luottamus Jumalan rakkauteen ja hyvyyteen :)

    Siunattua, rauhallista joulun aikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit mielenkiintoista luettavaa! Itse olen nyt huonosti jaksanut vierailla toisten blogeissa... Ehkä jaksan taas enemmän, kun en ainakaan hetkeen ole töissä.

      Kiitos samoin sinulle siunattua joulun aikaa!

      Poista

Kommentit ilahduttavat ja ovat tervetulleita! Ne julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sellaisia kommentteja, joissa yritetään käännyttää minua opillisissa kysymyksissä, kuten kasteasiassa, en kuitenkaan enää julkaise.