sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Eero Junkkaala: Kiusattu...

Tässä on vaihteeksi sellainen pieni suuri kirja, jossa onnistutaan sanomaan lyhyesti paljon. Junkkaala jakaa tässä rohkaisua erilaisten kiusausten uuvuttamille kristityille. Heti ensimmäisellä sivulla hän kertoo, miten joku oli kysynyt häneltä, voiko tällainen epäilevä ja kiusattu olla enää mikään kristitty. Junkkaalan vastaus siihen oli, että voi. "Että oikeastaan ei muunlaisia kristittyjä olekaan. On vain kiusattuja, heikkoja ja lankeavia kristittyjä."

Junkkaala toteaa, että tuntuu kyllä olevan myös sellaisia vahvoja kristittyjä ja uskonsankareita, joilla menee lujaa ja joille kaikki heikkous on vierasta. Mutta heidän itsetuntemuksensa vaikuttaa pinnalliselta. Eräänä päivänä heilläkin voi pää kolahtaa seinään, voi tulla pettymyksiä ja varmuus voi rakoilla. Sillä syntisiä ihmisiä me kaikki olemme. Siksi uskonsankarikin voi joskus pudota yläilmoista ja päätyä tällaisen kirjan äärelle.

Kirjassa käydään lyhyesti läpi monia erilaisia elämän alueita, joilla meillä voi olla kiusauksia. Varmaankaan tämä ei ole kattava esitys, mutta aika monenlaista tästäkin kirjasta löytyy. Luulisi jokaiselle olevan jotain tuttua.

Uskonelämään liittyen Junkkaala kirjoittaa esimerkiksi Pyhän Hengen täyteydestä, kokemuksista, armolahjoista, Raamatun lukemisesta ja rukouksesta (otsikolla Huono rukoilija). Armon epäileminen ja älylliset epäilyt ovat monelle tuttuja. Ihminen voi olla fariseus, joka pitää muita syntisinä eikä huomaa itsessään esimerkiksi ylpeyttä ja ties mitä muita syntejä. Tai sitten, koska kaikki on armoa, monella on mielestään lupa ja vapaus tehdä mielin määrin syntiä.

Hengen täyteydestä tässä kohtaa sen verran, että se voi Junkkaalan mukaan olla "voimakas siunauksen kokemus tai vain hiljainen vakuuttautuminen Jumalan armosta." Tuollaisista kokemuksista saa kyllä iloita, mutta: "Silti näiden kokemusten varaan ei voi mitään rakentaa. Kokemukset eivät pelasta ketään, eivät liioin lisää pyhityksemme määrää. Hengen täyteys on viime kädessä Kristuksen täyteyttä. Syntisenä ristin luona olen yhtä lailla Hengellä täytetty kuin kirkastusvuoren onnellisena hetkenä. Sellainen 'täyteys', joka vie ohi Jeesuksen, ei ole Pyhästä Hengestä. Henki on siellä, missä Kristus on."

Myöhemmin kirjassa jatketaan erilaisista maallisen elämän kiusauksista: ajatusmaailman synnit, väärään henkilöön rakastuminen (kun joko itse on naimisissa tai se toinen on tai molemmat ovat), perhe-elämän ja yksin elämisen haasteet, oikeassa olemisen kiusaus, oikea ja väärä oppi, vallanhimo ym... Lopussa on myös lukuja liittyen itsensä hyväksymiseen, menneisyyden painolasteihin ja elämän umpikujiin, ja viitataanpa siellä mielenterveyteenkin.

Ajatusmaailmasta Junkkaala toteaa, ettei se ole aivan niin yksinkertaista kuin sanonta kuuluu, että et voi estää lintuja lentämästä pääsi yli, mutta voit kyllä estää niitä tekemästä pesää päähäsi. Kyllä syntinen ihminen mielellään antaa ajatustensa laukata. Mutta toki niitä voi vähän hillitäkin. Väärään henkilöön rakastuttaessa voi esimerkiksi ottaa häneen vähän etäisyyttä, jos mahdollista, ja aika kyllä tekee yleensä tehtävänsä näissä asioissa. Ajan kanssa se menee ohi. Ajatusmaailman synteihin liittyen, jos ne kovin hallitsevat elämää, voi pyrkiä täyttämään elämänsä muilla asioilla ja mielekkäällä tekemisellä, niin ei ehdi liikaa ajatella.

Mutta kaiken keskellä tämä kirja korostaa ihanasti ennen kaikkea Kristuksen meille ansaitsemaa armoa ja vanhurskautta, johon me emme itse pysty mitään lisäämään. Toisaalta armon kirkastuminenkaan ei muuta ketään paremmaksi, ja sitä armon kirkastumista me tarvitsemme uudestaan ja uudestaan koko elämän ajan. On se niin vaikea läksy ihmiselle, jonka on vaikea ottaa mitään vastaan lahjaksi.

Yhteenvetona kirjasta voisi olla seuraava ote:

"Elämässäni on jonkinlainen jännite: samanaikaisesti syvä lepo ja vaikea taistelu. Lepo aina kun luotan Vapahtajaani ja elän täytetystä työstä, taistelu kun tuijotan itseeni ja omaan kilvoitukseeni tai sen puuttumiseen. Taistelu on kamppailua syntiä vastaan ja sitä, että ymmärtäisin käyttää armonvälineitä. Että sieluni pääsisi siihen lepoon, joka on sen oikea olotila Jumalan lapsena. Että armon aurinko pääsisi paistamaan ja minä siinä vaan lekottelemaan, tämmöisenä, armosta autuaana."

Kirjan lopussa on jokaiseen lukuun liittyen keskustelukysymyksiä ja lisäksi kirjallisuusvinkkejä, jos kyseisestä aiheesta haluaa lukea lisää. Sieltä löysinkin kiinnostavia kirjoja, sekä jo lukemiani että sellaisia, joihin mielelläni joskus tutustuisin.

Tässä sain jaettua vain jotain ihan pientä pintaraapaisua kirjasta. Kaiken kaikkiaan se on rohkaiseva pieni kirja kenelle tahansa uskonelämän taipaleella taapertavalle heikolle matkalaiselle!

Alla olevassa kuvassa vielä vähän rohkaisua.

Perussanoma Oy 1991, 87 sivua
Päällys Hannu Kaukonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttavat ja ovat tervetulleita! Ne julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sellaisia kommentteja, joissa yritetään käännyttää minua opillisissa kysymyksissä, kuten kasteasiassa, en kuitenkaan enää julkaise.