lauantai 20. tammikuuta 2018

Kaija Honkala: Odotan aamua

En ole pitkään aikaan lukenut runoja, joten oli korkea aika korjata tämä puutostila! Löysin tämän runokirjan kerran kirpputorilta. Kirjoittaja on minulle tuntematon, vaikka hänen nimensä kuulostaakin tutulta. Nyt sain kuitenkin tutustua runojen kautta joihinkin hänen kokemuksiinsa.

Takakansi kertoo, että Honkala on koulutukseltaan teologian kandidaatti. "Uupumuksen ja lehtorin viran menettäminen eivät kysyneet lupaa tulla. Ne oli otettava vastaan. Oli etsittävä tietä eteenpäin. Tämä runo- ja ajatelmakokoelma on syntynyt tuosta etsinnästä."

Runoissa käsitelläänkin paljon särkymisen kokemusta, sisäisiä haavoja ja ahdistusta. Kirjoittaja on kokenut pettymyksen elämässään ja kyselee, kuka hän lopulta on. Kuka käsikirjoitti hänen elämäänsä, kun hän lähti opiskelemaan teologiaa, vaikka oli itse haaveillut kätilön ammatista? "Minulle tultiin ja sanottiin: sopisit uskonnonopettajaksi. Aloin toimia kuin unessa." Myöhemmin jäljellä on vain kysymys: "Kuka kutsui minua tälle polulle?"

Unelmien särkymisen ja kutsumuksen pohdinnat kirjassa ovat tuttuja itsellenikin. Moni kiltti ihminen löytää tuttuja tuntoja runoista, joissa pohditaan toisten tahdon toteuttamista. Esimerkiksi eräs runo alkaa näin:

"Sidoit minut odotustesi,
mielikuviesi ja toiveittesi
lokeroon.
Siellä en voinut hyvin.
Sopimattomat Saulin vaatteet
hiersivät sieluni solmut
verille..."

Ja toisessa runossa todetaan:

"Oman sielun perkaaminen
ympäristön äänistä,
toisten käskyvallasta

       vaatii rohkeutta,
       pysähtymistä,
       kivun kohtaamista."

Runossa Uskallanko vanheta pohditaan, kuka minua hoitaa kun vanhenen, entä joudunko vanhana itkemään elämätöntä elämää ja katumaan vääriä valintoja. Nämäkin ovat varmasti monelle tuttuja mietteitä.

Kirjassa on paljon myös kristillistä perussanomaa Kristuksesta, joka kuoli syntiemme tähden. Honkala kirjoittaa synnistä, armosta ja Golgatan rististä. Eräs runo kuvaa, miten hminen täyttää sisäistä tyhjiötään monella eri tavalla. Runo jatkuu:

"Mikä on tuo sydämen
tyhjä, kaipaava tila?

Se on sydämesi jouluseimi, 
joka odottaa
Jumalan syntymistä.

          Rauhoitu.
          Ota vastaan Immanuel."

Viimeisessä osassa Ajan kuvia Honkala pohtii nykyistä maailmanmenoa, lopunaikoja. Hän suree luonnon saastumista ja sitä, miten nuoret tuhoavat itsensä internetissä, huumeilla ja väkivaltaviihteellä. Hän kirjoittaa Estonian onnettomuudesta ja World Trade Centerin terrori-iskusta.

Mutta kaikki päättyy lopulta voittoon; viimeinen runo on kuin pätkä Ilmestyskirjan lopun voiton näkymiä:

         "Tuomari on tulossa.
          
           Hänellä on yllään
           vereen kastettu vaippa,
           merkkinä voitosta.

Herra, miten pimeää -
sammuuko lamppuni?

          Henki ja morsian
          sanovat: 'Tule!'"



Omakustanne 2002 (Seinäjoki), 84 sivua
Kannen akvarelli ja suunnittelu: Kaija Honkala
Takakannen valokuva: Studio Weissi Ky, Seinäjoki

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa lukemisen arvoiselta runokokoelmalta. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä oli hyviä runoja. Toivottavasti löydät sen jostain, se kun on omakustanne ja julkaistukin jo v. 2002...

      Poista

Kommentit ilahduttavat ja ovat tervetulleita! Ne julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sellaisia kommentteja, joissa yritetään käännyttää minua opillisissa kysymyksissä, kuten kasteasiassa, en kuitenkaan enää julkaise.