tiistai 6. helmikuuta 2018

Jarmo Sinisalo: Veljiä molemmin puolin

Tämä kirja on ajankohtainen nyt, kun meidän suomalaisten sisällissodasta on kulunut sata vuotta. Monet muut kirjabloggaajat ovatkin jo lukeneet useitakin kirjoja tuosta sodasta. Itsekin aioin lukea tämän jo itsenäisyyspäivän aikaan, jolloin otin tuon kuvankin, jossa on vielä vähän lunta... Silloin en kuitenkaan lopulta ehtinyt paneutua tähän.

Kaikki sai alkunsa, kun Jarmo Sinisalo löysi vaimonsa kotitalon puuvajaa siivotessaan sahajauhojen alta puisen sikarilaatikon puolittain lahonneena ja homeen peittämänä. Tuosta laatikosta löytyi kunniamerkkejä ja lisäksi Sinisalon apen päiväkirja kansalaissodan ajalta. Päiväkirja avasi Sinisalolle aivan uuden näkökulman noihin menneisiin aikoihin. Hän on tehnyt monia haastatteluja, joihin kirjassa kerrotut tapahtumat perustuvat.

Itse asiassa erehdyin pitämään tätä kirjaa puhtaasti romaanina, mutta nyt kun luin alkusanat uudestaan, siinä taitaakin olla aika paljon oikeasti tapahtuneita asioita, vaikka henkilöiden nimiä ja muita vastaavia tietoja on saatettu muuttaa. Siksi laitoin nyt tunnisteiksi sekä romaanit että tositarinat.

Aluksi kirjassa kerrotaan aika pitkästi ajasta ennen sotaa. Päähenkilö Valle Seppä on pohjalainen nuorimies, joka lähtee metsätöihin Viipuriin. Hänen vaiheidensa kautta lukijalle välittyy myös hienoa ajankuvaa tuon ajan suomalaisesta elämänmenosta.

Kirja pyrkii olemaan ensisijaisesti kaunokirjallinen teos, jossa uskonasioita sivutaan vain harvakseltaan siellä täällä. Henkilöt ovatkin varsin tavallista kansaa: käydään tansseissa, keitetään pontikkaa ja tapellaan. Toki ei pelkästään näitä harrasteta, mutta esimerkiksi pontikankeittoa kyllä kuvataan eräässä kohdassa pitkästi. Nimismies ja lautamies käyvät pontikkatehtaita tuhoamassa, mutta kävipä erään kerran sitten niin, että lautamies olikin itse hipsinyt salaa keittämään pontikkaa.. ja kuinkas sitten kävikään?!

Vähitellen normaali rauhallinen elämänmeno alkaa häiriintyä, kun levottomuudet lisääntyvät. Vallekin päätyy lopulta sotaan valkoisten puolella muiden pohjalaisten mukana. Kirjassa ei kuitenkaan oteta kantaa siihen, kumpi puoli oli "oikeassa", vaan molemmat osapuolet nähdään ihmisinä. Ajoittain kuvataan hiukan punaistenkin näkökulmaa taisteluissa. Varsinkin Tampereen taistelua Sinisalo kuvaa yksityiskohtaisesti.

Itse en ole lukenut tuosta sodasta juuri mitään melkein 30 vuoteen - eli kouluaikojeni jälkeen. Enkä edes muista, mitä sodasta opetettiin meidän pohjalaisen koulumme historiantunneilla. Toki historianopettajat taisivat itse olla jostain muualta kotoisin. Joka tapauksessa sivistykseeni oli ehtinyt tulla jo jonkinlainen aukko sisällissodan kohdalle, joten on aika korjata tuotakin aukkoa ja lukea vähän myös niistä ajoista, vaikka sotajutut sinänsä eivät ole aivan lempiaiheitani.

Järkyttävää oli lukiessaan tajuta, että esimerkiksi jossain sellaisessakin rauhan tyyssijassa kuin Tampereella taisteltiin tuolloin niin verisesti. Ja että tosiaan oli "veljiä molemmin puolin". Eräässä kohdassa joku huokasikin, että on se kamalaa, kun ei tiedä, ovatko nuo lähestyvät ihmiset omia vai vihollisia, kun suomea puhuivat. Olihan heillä toki käytössä joitain tuntomerkkejäkin, joista omat tunnistettiin.

Sodan raivotessa, kuolemaa silmästä silmään katsoessaan aina silloin tällöin joku tuli myös uskoon. Kun ihminen tajusi viime hetkensä koittaneen, tuli kiire löytää rauha Jumalan kanssa. Näissä hetkissä tulee kirjan kristillinenkin sanoma sitten esiin.

Sinisalo on myös taitava kielenkäyttäjä, joka osaa hyvin kertoa ja kuvata ihmisiä, ympäristöä, tilanteita ja tapahtumia.

Kaiken kaikkiaan suositeltavaa luettavaa erityisesti juuri nyt, sata vuotta vuoden 1918 jälkeen. On hyvä tuntea oman maansa historiaa.

Mieheltäni kuulin yllätyksekseni, että omassa kirjahyllyssämme on myös tämän kirjan jatko-osa Lisäaika, joka kertoo kuulemma talvisodasta. Meidän kirjahyllymme eivät lakkaa yllättämästä! Vähän väliä löydämme niistä jotain, mitä emme tienneet omistavammekaan. Nytkin vähän aikaa sitten löysin kirjan, jota kumpikaan meistä ei tunnusta ostaneensa! Ja hauska juttu on, että sekin on jatko-osa eräälle aiemmin lukemalleni kirjalle, joten sekin tulee lukuvuoroon jossain vaiheessa...

"Äkkiä eloon herännyt konekivääri päästi pitkän sarjan keskikaupungille päin. Ääni sai tähyilevän hahmon nykäisemään päänsä nopeasti aidan taakse. Luodit iskivät kipinää kadun pinnasta. Sarjaa seurasi syvä hiljaisuus. Pää työntyi jälleen esille. Vilkaisu katua alaspäin kertoi monista päivän kauhuista. Siellä lojui useita ruumiita punaisine ja valkoisine käsivarsinauhoineen sulassa sovussa keskenään. Niiden kantajien kiihkeät tunteet, ylpeydet, katkeruudet ja vihat olivat valuneet elämännesteen mukana kadun lokaan. Nuo äsken vielä niin merkittävät nauhat olivat muuttuneet kuolleiksi kangaspaloiksi."


Ristin Voitto 1992, 317 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttavat ja ovat tervetulleita! Ne julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sellaisia kommentteja, joissa yritetään käännyttää minua opillisissa kysymyksissä, kuten kasteasiassa, en kuitenkaan enää julkaise.