maanantai 16. huhtikuuta 2018

Jorma Kalajoki: Armollisesti keskeneräinen

Riemastuin, kun huomasin kerran tulossa olevia kirjoja googlaillessani, että Jorma Kalajoelta on tulossa uusi kirja. Hänen puheistaan ja kirjoistaan olen nimittäin saanut paljon rohkaisua vuosien varrella. Tässä blogissakin olen kirjoittanut hänen edellisestä kirjastaan Johdatuksen maamerkkejä. (Ainakin olen muistavinani, että se oli edellinen kirja.)

Jorma Kalajoki on turkulainen rovasti, ja on ollut Kansan Raamattuseuran pitkäaikainen työntekijä. Jo tämän uuden kirjan nimi antaa ymmärtää, että taattua Jomppea on odotettavissa. Hän on nimittäin tunnettu armollisesta, elämänläheisestä ja ihmisläheisestä julistuksestaan. Niinpä tuskin maltoin odottaa, että pääsin lukemaan kirjaa, jolla oli niin lupaava nimi: Armollisesti keskeneräinen! 

En joutunut pettymään odotuksissani. Taas tässäkin kirjassa ihminen saa luvan olla ihminen, pieni ja keskeneräinen sellainen, ja Jumala saa olla Jumalan paikalla. Ihminen on syntinen ja vajavainen ja saa osakseen Jumalan armon Jeesuksen täytetyn työn tähden.

Lunastuksen evankeliumin lisäksi Jorma Kalajoki julistaa myös luomisen evankeliumia: että me olemme arvokkaita juuri sellaisina persoonina, joiksi Jumala on meidät luonut. Hän tahtoo eheyttää meitä niin, että tulisimme entistä enemmän siksi miksi hän on meidät tarkoittanut. Myös uskovaisina olemme erilaisia luonteidemme mukaan: esimerkiksi optimisti on uskovaisenakin valoisa ja depressiivinen luonne masentuu uskovaisenakin helpommin - mutta se ei tarkoita, että kumpikaan olisi toistaan parempi tai huonompi Jumalan lapsi luonteensa takia. Samoin ujo ihminen on aivan yhtä hyvä kuin vilkas ja ulospäinsuuntautunut - Jumala on luonut molemmat.

Kirjassa käsitellään niin monia eri aiheita, että niistä löytyy varmasti jokaiselle jotakin. On ajankäyttöä, eri ikävaiheiden pohdintaa, omaksi itsekseen tulemista, seksuaalisuuden iloja ja ongelmia, tervettä ja sairasta syyllisyyttä, häpeää, vanhemmuutta, vihaa, anteeksiantoa, pelkoa, mielenterveyttä, eheytymistä, kärsimystä ja kuolemaa. Ja paljon muuta!

Jorma Kalajoen tekstistä näkyy eletty elämä, sen tuoma elämänkokemus ja syvällinen viisaus. Hän myös jakaa avoimesti omiakin kokemuksiaan. Kirja tarjoaa niin paljon ajattelemisen aihetta niin monista eri asioista, että olisi pitänyt lukea se hitaammin ja sulatella välillä. Tuli kuitenkin lukaistua se muutamassa päivässä. Onneksi siihen voi kuitenkin palata aina uudestaan!

Ylitse muiden kirjassa kohoaa aina Jeesuksen risti. Vapauttavana kaikuu opetus siitä, ettei Jeesus ole meille ensisijaisesti esikuva, vaan Vapahtaja. Siksipä Jorma Kalajoki ei kirjoittanutkaan kirjaa sataprosenttisesta antautumisesta, vaan keskeneräisyydestä! Hän muistuttaa myös asiasta, joka voi niin helposti unohtua: meitä ei hylätä eikä asemamme Jumalan lapsena muutu, vaikka tunteet ja tilanteet vaihtelevat:

"Ajatellaanpa perhettä, jonka sukunimi on Taivainen. Vanhemmilla on nelivuotias pojanviikari, joka uhmassaan tahrii juuri maalatut olohuoneen seinät, heittää maitomukinsa lattialle ja rääkyy suustaan kaikki oppimansa kirosanat. Mitä sanoo isä? Tietysti toruu, ehkä suuttuukin, mutta ei heitä poikaa ulos ovesta ja karju: 'Et ole enää lapseni, otan sinulta pois nimeni, et ole enää Jere Taivainen vaan Jere Koditon!' Ei, vaan asiat yritetään sopia ja selvittää, vaikka isää murehduttaakin pojan käytös. Pojan, Jeren, tila on huono, mutta hänen asemansa säilyy. Kun asiat on sovittu, Jere ymmärtää pienessä sydämessään tekonsa ja halaa isiä, ja kaikki on taas hyvin. Silloin myös hänen tilansa on muuttunut paremmaksi mutta ei hänen asemansa. Se on pysynyt koko ajan samana, koska se perustuu syntymään ja vanhempien rakkauteen, ei pojan käyttäytymiseen."

Tämä kohta ja paljon muuta ihanan rohkaisevaa, lohdullista ja vapauttavaa löytyy tästä kirjasta, joka on todellinen aarre juuri sinulle, jota kiinnostaa kirja nimeltään Armollisesti keskeneräinen!

Lämmin kiitos Jorma Kalajoelle tästä ihanasta kirjasta!

Päivä Osakeyhtiö 2018, 207 sivua
Kansi: Jyri Taipale
Kannen kuva: iStock.com / Bakusova
Takakannen kuva: Marja Kalajoki
Graafinen suunnittelu ja taitto: Päivä Oy

4 kommenttia:

  1. Kiitos kirjan esittelystä. Herätti mielenkiintoni. Varsinkin se että mainitset että kirjasta löytyy ihanan rohkaisevaa, lohdullista ja vapauttavaa. - Keväistä viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että kiinnostuit. Kannattaa lukea, uskon että sinäkin ihastut tähän! Keväistä viikon jatkoa sinullekin!

      Poista
  2. Kuulostaa hyvälle kirjalle. Rohkaisu ja lohdutus onkin niin tarpeellista. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä rohkaisua tarvitaan! Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa. Siunausta sinulle tulevaan viikkoon!

      Poista

Kommentit ilahduttavat ja ovat tervetulleita! Ne julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sellaisia kommentteja, joissa yritetään käännyttää minua opillisissa kysymyksissä, kuten kasteasiassa, en kuitenkaan enää julkaise.