maanantai 2. huhtikuuta 2018

Pirjo Niemelä: Nevan lapset

Kansan Raamattuseuran Pietarissa tekemä katulapsityö on tullut minulle tutuksi kerran kuussa saamieni tukirengaskirjeiden kautta. Tätä kirjaa en kuitenkaan ollut aikaisemmin lukenut, vaikka se on ilmestynyt jo ajat sitten. Mutta parempi myöhään  kuin ei milloinkaan! Ainakin sain nyt terveellisen muistutuksen katulapsityön tärkeydestä ja tarpeellisuudesta.

Kirjassa kuljetaan Pietarin kaduilla ja katulapsityön toimipaikoissa. Se kertoo lasten itkettävän järkyttävistä kohtaloista, mutta onneksi myös heidän toipumisestaan, kun he saavat apua, huolenpitoa ja rakkautta. Moni on jo aivan liian pienenä kokenut aivan liian paljon. Taustalla on vanhempien köyhyyttä, avioeroja, yksinhuoltajuutta, väsymistä, alkoholismia ja väkivaltaa. Eräänkin lapsen vanhemmat olivat eronneet, eikä kumpikaan vanhemmista halunnut lasta itselleen...

Moni näistä lapsista on tullut vanhempiensa hylkäämäksi ja päätynyt kadulle. Siellä he kerjäävät ja haistelevat liimaa tai kenkäplankkia selvitäkseen julmasta todellisuudesta.

Esimerkiksi "Dima ehti asua kadulla puolisen vuotta ennen kuin Sergei ja Tanja löysivät hänet. Hän kerjäsi rahaa ohikulkijoilta ja asui kerrostalon kellarissa lämpöputkien seassa ja hänen onnellisimpia hetkiään oli kun hän haisteli liimaa tai kenkäplankkia, hän 'katseli sarjakuvia', kuten lapset sitä kadulla nimittävät, tai 'etsi kummajaisia'."

Kyseiset Sergei ja Tanja partioivat Pietarin kaduilla etsimässä avun tarpeessa olevia lapsia. Lapsia viedään sitten turvakotiin ja tarvittaessa ensin sairaalaan. Kirjassa vilisee sitten monennimisiä "koteja" ja muita toimipaikkoja; en nyt millään muista kaikkien nimiä. Mutta niissä lapset saavat sen turvallisen kodin, joka heiltä on puuttunut.

Myös kotonaan asuvien lasten parissa tehdään ennaltaehkäisevää työtä, etteivät he joutuisi kadulle. Äitejäkin tuetaan, ja heille on omaa toimintaa ja leirejä siinä missä lapsillekin.

Esimerkiksi erään Olga-nimisen äidin perheestä oli naapuri huolissaan ja otti yhteyttä Perhekeskuksen työntekijöihin. Olga oli yksin kolmen lapsensa kanssa miehensä jouduttua vankilaan:

" - Näky oli aika masentava! Menimme huoneeseen, jossa lapset makasivat kivilattialla ja söivät kuivia herneitä. Joku oli antanut pussin herneitä, mutta Olga oli niin huonossa kunnossa, ettei pystynyt valmistamaan lapsilleen keittoa. Huoneesta ei löytynyt mitään muuta syötävää.
 - Eikä huoneessa ollut yhtään sänkyä.
 - Eikä Olga osannut pitää lapsia sylissään.
 - Kun Olga alkoi muuttua ja huolehtia lapsistaan, naapurit toivat hänelle huonekaluja ja auttoivat häntä monella tapaa.
 Svetaa huolestuttaa, kun Olga puhuu toisille naisille, ettei jaksa kasvattaa kolmea lasta, että hän antaa keskimmäisen lastenkotiin."

Joskus koetaan surun hetkiä, kun joku lapsi ei jaksa pysyä avun piirissä, vaan karkaa ja palaa takaisin kadulle. Väkisinhän ketään ei voi auttaa. Mutta paljon on ilon hetkiä, kun näkee, miten lapset alkavat toipua, luottaa ja kokea turvallisuutta, oppivat erilaisia taitoja, kasvavat ja kehittyvät vastuullisiksi nuoriksi ja lopulta aikuisiksi, menevät töihin ja perustavat perheen.

Tässä ote erään kovia kokeneen pojan elämästä ja hoitavasta hetkestä, jonka hän koki, kun joku aikuinen halusi viettää aikaa hänen kanssaan:

"Artem on poika, joka sairasti hepatiitin. Kolmeen kuukauteen hän ei voinut käydä sairautensa tähden koulua. Perhekeskuksen työntekijät opettivat hänelle matematiikkaa ettei hän jäisi luokalleen, ja viettivät muutenkin aikaansa hänen kanssaan. Poika ajatteli usein itsemurhaa. Hän oli väynyt isäpuoleensa, joka pieksi ja nöyryytti häntä. Hän ei halunnut kuulla enää pikkusiskonsa hysteerisiä kohtauksia, ja äitikin haukkui häntä milloin mistäkin syystä.

Zoja halusi palkita Artemia ahkerasta matematiikan opiskelusta ja vei hänet retkelle. Retken aikana he juttelivat kaikenlaista. Se oli Artemille aivan uudenlainen kokemus. Aikuinen halusi viettää aikaansa hänen kanssaan ja vielä ihan kahden kesken. Zoja kertoi Artemille Jumalasta ja rukouksesta, siitä että Jumalaa voi kiittää ja hänen kanssaan voi keskustella kaikesta. Retken lopuksi Artem kopsahti Zojan kaulaan ja kiitti Jumalaa 'kaikista eläintarhan eläimistä erityisesti Zojasta'. Zojaa naurattavat monet samankaltaiset hauskat asiat, joita lasten kanssa sattuu."

On sydäntäsärkevää ajatella, miten paljon Pietarissa ja koko maailmassa täytyy olla niitäkin katulapsia, jotka eivät saa apua. Mutta sydäntä lämmittää ja liikuttaa lukea näistä lapsista, jotka ovat päässeet avun piiriin, saaneet kodin ja löytäneet välittäviä aikuisia. Tämä on tärkeää työtä, omalta osaltaan juuri sitä mitä meidän kristittyjen kuuluukin tehdä "yhdelle näistä vähimmistä".

Kirjassa kuvaillaan myös Pietarin kaupunkia, sen arkkitehtuuria, katuja ja kaupunginosia, joissa liikutaan. Siksi varsinkin Pietarissa käyneille kirja voi olla vielä elävämpää kuvausta kuin meille muille.

Ja kun Venäjällä ollaan, niin myös ortodoksinen kristillisyys on kuvassa mukana.

Jos et ole vielä lukenut tätä kirjaa, niin kannattaa tutustua. Tai jos aihe kiinnostaa, netissä voi helposti tutustua Kansan Raamattuseuran tekemään Pietarin katulapsityöhön, josta kerrotaan tämän postauksen ensimmäiseen lauseeseen laittamani linkin takana.

Karas-Sana 2005, 143 sivua
Kannet: Anne Tervahauta
Kannen kuva: Antti Vettenranta

4 kommenttia:

  1. On varmaan puhutteleva kirja. Aihe on ilmeisesti tärkeä ja ajankohtainen yhä.
    Hyvää huhtikuun alkua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kyllä tämä oli puhutteleva ja koskettava kirja. Aihe on aina ajankohtainen, koska pelkästään Pietarissakin taitaa olla tuhansia katulapsia, jos oikein muistan... (Kun kävin tuolla KRS:n nettisivuilla, muistaakseni siellä kerrottiin jotain sellaista...?) Hyvää huhtikuuta sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Mulle tule Mission Possiblen lehdykkä. He tekevät samantapaista työtä katulapsien parissa ja siinä lehdykässä on aina myös kertomuksia työstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä, kun on monia eri tahoja tekemässä katulapsityötä, varmaan (ja toivottavasti!) niitä on eri puolilla maailmaa.

      Poista

Kommentit ilahduttavat ja ovat tervetulleita! Ne julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sellaisia kommentteja, joissa yritetään käännyttää minua opillisissa kysymyksissä, kuten kasteasiassa, en kuitenkaan enää julkaise.