keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Toivo Rapeli: Onnellinen kesä

Kun kotimme lukuisista kirjahyllyistä yrittää etsiä jotain, se on monesti kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Niinpä usein päätyykin löytämään jotain aivan muuta, jopa kirjoja, joita ei muistanut omistavansakaan. Viimeksi käteeni tarttui muiden muassa tällainen "kesäkirja", joka oli yksi monista toistaiseksi lukematta jääneistä kirjoista.

Kesäisestä nimestään huolimatta kirja ei tosin kerro pelkästään kesästä ja onnesta, mutta raskaan alun jälkeen siihen kevääseen, kesään ja onneen kaikki huipentuu.

Kysymyksessä on Toivo Rapelin päiväkirja vuoden ajalta lokakuusta 1983 lokakuuhun 1984. Syyskuun alussa 1983 hänen vaimonsa Saimi oli kuollut syöpään yli viidenkymmenen vuoden onnellisen avioliiton jälkeen, ja Toivo Rapeli jäi jatkamaan surun, tuskan ja yksinäisyyden täyttämää elämää. Siksi kirjan alku ei ole onnellinen, vaan suruntäyteinen. Vaikka Rapelilla oli lapsia, hän koki sittenkin yksinäisyyttä, koska rakasta puolisoa ei ollut, eivätkä lapset tietenkään voineet vaimoa korvata. Arki oli elettävä yksin. Kotona ei ollut ketään jakamassa yhteistä elämää, ja surevalle ihmiselle tuttujen tapaaminen voi olla raskasta.

80-vuotias rovasti Rapeli oli kuitenkin aktiivinen: hän kirjoitti kirjoja ja piti puheita evankeliumijuhlilla ja muissa tilaisuuksissa. Työ auttoi häntä pysymään jotenkin elämässä kiinni.

Jumala on kuitenkin lohdutuksen Jumala. Jokaista meitä hän hoitaa ja johdattaa juuri meille sopivalla, yksilöllisellä tavalla. Rapelin kohdalla lohdutuksen toi uusi rakkaus. Vaikka toinen ihminen ei koskaan voi korvata toista eikä poistaa menetyksen aiheuttamaa surua ja ikävää, on silti mahdollista olla onnellinen uuden ihmisen kanssa. Suru ja onni voivat kulkea rinnakkain. Onnensakin keskellä Rapeli monesti itki Saimia muistaessaan.

Vähitellen rakkaus hiipii esiin päiväkirjassa. Rapeli on salaperäinen eikä kerro, miten kaikki alkoi, vaikka juuri senhän tällainen naispuolinen lukija aina haluaisi tietää. Oli kuitenkin eräs vanha tuttu, Ulla, jonka nimi kyllä esiintyy jo päiväkirjan alkupuolella, aivan kuin kenen tahansa tuttavan. Myöhemmin Rapeli miettii uuden avioliiton mahdollisuutta ja kirjoittaa, kuinka Saimi eläessään ajoittain otti esiin sen, että jos minä kuolen ensin, niin mene sinä vain uudestaan naimisiin. Hänellä oli siis vaimonsa siunaus liitolle, mutta mitä sanoisivat lapset ja kaikki muut?

Ulla tulee tulevana vaimona esiin päiväkirjassa vasta kun he aikovat kertoa Rapelin tyttärelle asiasta. Onneksi tytär ja muutkin läheiset ottivat Ullan hyvin vastaan, ja niin alettiin suunnitella kesäisiä häitä heinäkuulle. Kevään ja kesän mittaan päiväkirja täyttyykin sitten Toivon ja Ullan onnen ja rakkauden tunteista. Oli ilo lukea heidän onnestaan. Niin että raskaasta alusta huolimatta kyllä tämä lopulta kuitenkin oli sellainen onnellinen kesäkirja, juuri sopiva luettavaksi näin toukokuun helteillä.

Oli ihanaa lukea siitä, miten Jumala tällä tavalla hoiti ja lohdutti surevaa Rapelia. Ikäähän hänellä jo oli, mutta pienen googletuksen tuloksena löysin tiedon, että hän sai elää vielä yksitoista vuotta tämän jälkeen. Hänen myöhemmistä vaiheistaan en toki tiedä mitään, esimerkiksi että saiko hän olla terveenä viimeiset vuotensa.

Näiden pääteemojen lisäksi päiväkirja kertoo myös hiukan historiaa tuolta ajalta. Oli Sarajevon olympialaiset, joissa suomalaiset loistivat. Mauno Koivisto ja Johannes Virolainen täyttivät pyöreitä; Virolaisen juhlissa Rapeli oli mukanakin.

Hauska yksityiskohta näin jälkeenpäin oli, kun Rapeli kirjoitti uuden, paljon puhutun Askel-lehden ilmestyneen. Hänestä oli "erittäin vaikea uskoa, että Askel voisi saada tilaajia niin paljon kuin on arvioitu eli noin 50 000", mutta hän myönsi, että jos hanke on Jumalasta, niin kukaan ei voi sitä vastustaa. No, lehden tilaaja- ja lukijamääriähän en tiedä, mutta näköjään se on menestynyt, kun ilmestyy yhä edelleen.

Kristillistä kenttää kuohutti tuolloin naispappeuskeskustelu, jota Rapeli myös kommentoi muutaman kerran päiväkirjassaan.

Kaikin puolin antoisa ja mielenkiintoinen lukuelämys siis oli tämä kirja. Olen tiennytkin Rapelin kirjoittaneen paljon kirjoja, niin matka- kuin hartauskirjojakin, mutta tämä taisi olla ensimmäinen, jonka itse luin. Päiväkirja loppuu siihen, kun tuore aviopari lähtee syksyllä mukaan Kiinan matkalle, josta Rapeli aikoi myöhemmin myös kirjoittaa kirjan. Seuraavaksi pitänee etsiä sekin kirja käsiinsä - ja muitakin Rapelin kirjoja (googletin sen verran, että kyllä hän oli kirjoittanut Kiina-aiheisen kirjan tämän jälkeen).

Käytettynä ostetut kirjat ovat siitäkin hauskoja, että niissä on usein eletyn elämän merkkejä. Tämän kirjan välistä löytyi lappu, jossa luki: "Monet kiitokset lainasta! Oli hauska lukea tästä onnesta!"

"On ollut niin ihmeellisen onnellinen olo. Olen kysynyt itseltäni: onko näin hyvä olo ollenkaan oikein? Teenkö syntiä, kun Saimin kuolemasta on kulunut vasta noin viisi kuukautta? Eikö Saimin muisto olekaan minulle pyhä? Vastaan: Saimia muistan joka päivä ja miltei kaikissa käänteissä. Kuitenkaan en ole jäänyt vain muistelemaan. Selvästi tiedän, että hänen rakkauttaan ei mikään korvaa.
  Mutta Jumala on hoitanut tämän asian: olen saanut läheiseksi ystäväkseni Ullan, joka antaa minulle sitä rakkautta ja hellyyttä, jota kaipaan. Ullan rakkaus tekee elämäni täydelliseksi ja rikkaaksi."

Kirjapaja 1985, 214 sivua
Kansi Martti Mykkänen
Valokuva Jukka Granström

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti