torstai 14. kesäkuuta 2018

Ayako Miura: Tuuli kääntyy tulevaan

Olen jo kauan suunnitellut, että lukisin uudestaan japanilaisen Ayako Miuran romaanit, joita luin suunnilleen 30 vuotta sitten - eli niin kauan sitten, etten muista niistä enää mitään. Päätin kuitenkin aloittaa tällä Miuran omasta elämästä kertovalla kirjalla, jota en varmaankaan ollut koskaan lukenut. Ajattelin, että ehkä hänen omat kokemuksensa auttaisivat ymmärtämään hänen romaanejaankin eri tavalla tai ehkä niistä ainakin jotain taustaa saisi romaanien lukemista varten.

Ayako Miura oli syntynyt 1920-luvulla. Tässä kirjassa kerrotut tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1947-1960, joiden välisenä aikana hänen elämänsä merkittävimmät asiat tapahtuivat.

Miura (silloin tyttönimeltään Hotta) oli 24-vuotias keväällä 1947, ja hänen sulhasensa kihlajaislahja oli juuri saapunut hänelle, kun hän yllättäen pyörtyi. Tämä enteili vakavaa sairastumista. Seurasivat pitkät vuodet, joiden aikana Miura vietti paljon aikaa sairaaloissa tuberkuloosipotilaana, eikä ollut mitään tietoa siitä, paranisiko hän koskaan.

Ennen tätä hän oli ehtinyt nuoresta iästään huolimatta toimia jo seitsemän vuotta opettajana. Japanin kokema sota ja tappio olivat musertaneet myös hänet. Tuon tappion jälkeen amerikkalaiset vaativat japanilaisia opettajia yliviivaamaan koulukirjoista paljon heidän siihen asti opettamaansa tietoa, minkä Miura otti hyvin raskaasti. Oliko hän vuosien ajan opettanut lapsille väärin?

Ayako Miura oli siis nuori, mutta oli jo kokenut ammatillisen pettymyksen ja vakavan sairastumisen. Hänestä tuli elämään pettynyt nihilisti. Kirjassa nihilismin selitetään olevan epätoivon filosofiaa, joka kieltää kaiken elämän tarkoituksen ja merkityksen. Juuri tuollaiseen toivottomuuteen ja tarkoituksettomuuteen Miura vajosi; hänestä kaikki oli täysin tyhjää ja turhaa. Hän oli masentunut, ei olisi jaksanut enää elää ja suunnittelikin jo itsemurhaa.

"Japanilaiseen perinteeseen kuuluu, että äärimmäisessä tapauksessa ihminen voi ottaa itseltään hengen ja siten säästää perheensä huolilta, rahanmenolta tai häpeältä; yhteiskunta hyväksyy tämän. Tietenkin oli ajatus sairaudestani vain veruke, jolla voin puolustella tekoani. Kun minulla ei ollut mitään minkä vuoksi elää, olin vähitellen menettänyt koko elämänhaluni", hän kertoo.

Sairaalassa Miura tutustui kuitenkin toisiin potilaisiin ja ystävystyi myös Tadashi Maekawa -nimisen kristityn miehen kanssa, joka oli myös tuberkuloosipotilas, ja ilmeisesti he olivat jo ennestään tuttuja. Vaikka aluksi Tadashi Maekawa ei hänen mielestään ollut "tarpeeksi henkevä" ja oli jopa "ikävystyttävä", ajan mittaan heistä tuli kuitenkin läheisiä ystäviä, joilla oli paljonkin yhteistä. He esimerkiksi lukivat yhdessä kirjoja ja kirjoittivat runoja.

Miura väitteli ystävänsä kanssa paljon kristinuskosta, jota hän itse vastusti. Vähitellen hän kuitenkin alkoi lukea Raamattua ja käydä seurakunnassa - ja kääntyi lopulta monien vaiheiden jälkeen sittenkin kristityksi. Tadashi Maekawa oli siis hänen elämässään todella tärkeä henkilö jo tästä syystä, mutta lisäksi heidän ystävyytensä oli muutakin, paljon enemmän.

Sairaudestaan huolimatta Ayako Miura sai kokea myös romantiikkaa ja rakkautta. Kylläkin hän joutui kokemaan myös niin suuren surun, että siinä kohtaa minua jo melkein kadutti, että aloin lukea tätä kirjaa. Onneksi kirjoissa tällaiset asiat kuitenkin kuvataan nopeasti - kun tosielämässä suru kestää vuosien ajan...

Tuohon suruunkaan Miuran elämä ei onneksi loppunut. Vielä tuli hänen elämäänsä se Miura-niminen mies... Heidän tuttavuutensa sai alkunsa hassusta väärinkäsityksestä, josta Ayako Miura myöhemmin oli kiitollinen. Näytti kylläkin, etteivät hekään voisi koskaan mennä naimisiin, kun Ayakon sairaus ei osoittanut paranemisen merkkejä. Hänhän joutui jopa makaamaan seitsemän vuotta paikallaan kipsivuoteessa selkärankatuberkuloosin takia...

Lopulta Ayako Miura kuitenkin eli vuoteen 1999 asti, ja hänen avioliittonsakin ehti kestää 40 vuotta (sen verran kurkkasin netistä). Sitä en tiedä, vieläkö hän myöhemmin sairasteli, mutta ainakin tämän kirjan lopulla hän parani sen verran, että pystyi menemään naimisiin.

Vaikka Tuuli kääntyy tulevaan kertoo monista rankoistakin asioista ja kipeistä kokemuksista, on se kuitenkin valtavan kaunis ja herkkä lukuelämys, jossa on paljon ystävyyttä ja rakkautta - ja se tärkein: Jeesuksen tuleminen Ayakon elämään. Kirja kertoo myös joistain todella hienoista kristityistä, joita Ayako sai tuntea.

Tosin oli niinkin, että silloin kun Ayako ei vielä ollut itse kristitty, hän joutui kuulemaan, miten monet seurakuntalaiset puhuivat hänestä selän takana pahaa. Mutta - hassu juttu kyllä - tämä ei karkottanut nuorta naista pois Jeesuksen luota, vaan teki häneen vaikutuksen (näinkin päin voi siis käydä!):

"Vaikka monet seurakuntalaiset karttoivat minua, jopa tuomitsivat minut, ei se pahemmin häirinnyt etsimistäni. Pikemminkin luottamustani lisäsi se että kirkkoonkin kuului ihmisiä, jotka olivat yhtä heikkoja ja tietämättömiä kuin minä. Silloin ajattelin: Jos kerran Jumala hyväksyy tuollaiset ihmiset, eikö ole mahdollista, että hän ottaa vastaan minutkin?
  Aloin lukea Raamattua tarkkaavaisemmin.
  Monet käyvät kirkossa siinä luulossa, että siellä tapaa erityisen paljon 'pyhiä' ihmisiä. Mutta kirkko ei ole koskaan synnittömien kohtauspaikka. Kirkko on ennen kaikkea niitä varten, jotka tietävät olevansa syntisiä, niin että eivät voi seistä pystypäin Jumalan ja ihmisten edessä. Kun minulla oli itsessäni kylliksi tekemistä, en koskaan ajatellutkaan jättää seurakuntaa toisten ihmisten vikojen takia. Tämän opetuksen sain heti alussa niiltä, jotka arvostelivat minua."

Tämä olkoon rohkaisuna meille, jotka niin monesti ja monella tavalla epäonnistumme kristillisyydessämme. Mokistamme, synneistämme, vioistamme ja puutteistammekin huolimatta Jumala voi käyttää meitä tuomaan toisia Jeesuksen luo!

Aivan ihana kirja - suosittelen lämpimästi! Ja tuskin maltan odottaa, että pääsen lukemaan myös niitä Miuran romaaneja, jotka hyllyssäni jo odottavat.

SLEY-Kirjat Oy 1987, 214 sivua
Japaninkielinen alkuteos Michi ariki
Saksankielisestä lyhennetystä käännöksestä Auf einem andern Weg suomentanut Helinä Kuusiola
Kansi: Jouko Jäntti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttavat ja ovat tervetulleita! Ne julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sellaisia kommentteja, joissa yritetään käännyttää minua opillisissa kysymyksissä, kuten kasteasiassa, en kuitenkaan enää julkaise.