lauantai 16. kesäkuuta 2018

Hellevi Salminen: Siipiä vaille enkeli

Hellevi Salmisen romaani Siipiä vaille enkeli kertoo nuoresta Katjasta, joka on viettänyt kesän talkoolaisena Lintulan luostarissa ja palaa nyt sinne nunnakokelaaksi. Hän jättää kaiken: opiskelunsa Tampereella, perheensä, ystävänsä ja poikaystävänsä Mikaelin. Mutta millaista kaivattu "enkelielämä" luostarissa sitten on? Vastaako se Katjan odotuksia, onko se sitä, mitä hän elämältään haluaa - onko hän todella valmis jättämään kaiken loppuelämänsä ajaksi?

Salminen on minulle muuten tuntematon kirjailija, ja nuortenkirjahan tämäkin ilmeisesti on, mutta löysin sen joskus kirpputorilta. Sen voin heti sanoa, että kyllä tämä on kiinnostavaa luettavaa kenelle tahansa, joka on utelias tutustumaan luostarielämään ja ortodoksiseen kristillisyyteen. Aikuisiahan luostarin nunnat ja kokelaat kuitenkin jo ovat, vaikka Katja itse onkin nuorimmasta päästä. Se että kirja on suunnattu nuorille, näkyy minusta eniten ehkä siinä, että siinä yhtenä yllättävän keskeisenä "henkilönä" seikkailee ajoittain koira, joka ilmestyi yllättäen luostariin kesällä, kun Katja oli siellä vielä talkoolaisena. Mutta eipä koira sentään koko showta varasta nunnien arjessa...

Joka tapauksessa kun itselleni ortodoksinen kristillisyys on melko tuntematonta, tällainen kirja tarjoaa mielenkiintoisen mahdollisuuden kurkistaa vähän siihen. Sitähän se ei tietenkään kerro, millaista tavallisen riviortodoksin elämä on siellä "maailmassa", jonka nunnat ja nunnakokelaat ovat jättäneet tullakseen luostariin. Jos joku tietää siitä tavallisen ortodoksin elämästä kertoavia kirjoja, niin suosituksia otetaan vastaan!

Kirjan henkilöt tuntuvat ajattelevan kuten joku heistä sanoikin, että luostarielämä on maan päällä "lähimpänä paratiisia" ja että se on sitä "enkelielämää". Kuitenkin kun jokainen luostariin tulija tuo sinne mukanaan oman syntisyytensä, niin eipä se elämä kovin paratiisilta vaikuta. Suljetussa yhteisössä, jossa eletään tiiviisti lähellä toisiaan, ihmissuhdeongelmia tulee aivan varmasti. Sen saa Katjakin huomata. Lisäisin itse, että kun nunnaluostarissa ne yhteisön jäsenet ovat kaikki naisia, niin siellä ongelmia taitaa tulla vielä herkemmin! Nimimerkillä Eräs nais- ja miesvaltaisia työpaikkoja käytännössä kokeillut... ja nainen itsekin! Itse jätänkin kyllä mielelläni väliin sekä suljetut että naisvaltaiset yhteisöt, mikäli mahdollista.

Katja joutuukin näkemään sekä oman että toisten syntisyyden luostarissa. Itsestä ja toisista löytyy vihaa, kateutta, katkeruutta ja tekopyhyyttäkin. Luostarissa joutuu kilvoittelemaan ja opettelemaan toisten huomioonottamista, nöyrtymistä, anteeksiantamista ja -pyytämistä.

"Mihin sinut jätettiin? pieni ääni kysyi jostakin vihan takaa hänen mielessään. Mihin minut jätettiin? Tänne minut jätettiin, missä nyt olen, hän vastasi äänettömästi mutta vihaisesti pienen äänen kysymykseen. Tänne luostariin! Tänne, jossa saan olla joka päivä!
  Mutta sitähän Katja oli halunnut. Sitä hän oli niin kovin halunnut, sanonut, ettei kuvitellutkaan kaiken luostarissa sujuvan niin kuin leikki, ei päästänyt muka mieleensä ajatustakaan, että ihmiset muuttuisivat enkeleiksi tulemalla luostariin. Entä jos hänellä sittenkin oli ollut väärä kuvitelma luostarista tai itsestään?
  Hupsut haaveet - kuvitelmat, joissa kaiken määräsi hän itse.
  Minä itse.
  Katja painoi kasvonsa tyynyä vasten ja yritti karkottaa kaikki ajatukset mielestään. Kun hän lopulta nosti katseensa, hän näki ikoninurkkauksessa heti pyhän Katariinan ikonin, sen, jonka Irinja oli hänelle antanut. Pyhä suurmarttyyri Katariina, hänen taivaallinen esirukoilijansa.
  Hän sopersi:
  - Rukoile sinä Jumalaa minun puolestani, Pyhä Katariina. Rukoile sinä, että tämä kauna ja vihan tunne katoasi minusta."

Vuoden varrella Katja joutuu kohtamaan myös kuolemaa, surua ja luopumista ja pohtimaan sitä, haluaako hän todella kieltäytyä maailmasta koko loppuelämänsä ajaksi.

Luostarielämään kuuluu myös käytännön töitä; siellä on esimerkiksi kynttilätehdas, jossa valmistetaan tuohuksia, ja matkamuistomyymälä. Eläimiäkin on ruokittaviksi, ainakin sioista kirjassa kerrotaan. Tämähän on tietysti kuitenkin romaani, joten voi olla että kaikki yksityiskohdat eivät ole yksi yhteen todellisuuden kanssa - ja henkilöt nyt varsinkin ovat fiktiivisiä.

Kirjahan perustuu kylläkin osittain erään nunnan päiväkirjamerkintöihin. Kyseinen nunna Kristoduli, jonka "lempeästä painostuksesta" Hellevi Salminen aloitti kirjansa kirjoittamisen, on tosin kirjoittanut noita päiväkirjojaan nuorena nunnakokelaana kreikkalaisessa luostarissa. Salminen sijoitti romaaninsa sitten suomalaiseen Lintulan luostariin, jonka sisaristo luki käsikirjoitusta luku luvulta ja oikaisi Salmisen tekemät virheet. Myös Valamon luostarin varajohtaja, arkkimandriitta Arseni on antanut neuvoja ja korjannut myös osaltaan joitain virheitä. Kirjailija rakensi toki aivan oman Lintulansa, joka ei ole jäljennös oikeasta Lintulan luostarista.

Siipiä vaille enkeli on itsenäinen jatko-osa nuortenkirjalle Niin mieletön ikävä (1995), jota en ole lukenut, mutta tässä jatko-osassa viitataan kyllä joihinkin Katjan "entisen elämän" tapahtumiin, joista on siis ehkä kerrottu siinä ensimmäisessä kirjassa. Aivan hyvin tämän kyllä pystyy lukemaan, vaikka ei olisi tuota aikaisempaa romaania lukenutkaan.

Siis jos luostarielämästä lukeminen kiinnostaa, suosittelen! Salminen kirjoittaa sujuvasti ja pitää taitavasti lukijan mielenkiinnon yllä.

Kustannusosakeyhtiö Otava 2000, 224 sivua
Kuva: Arkkimandriitta Arseni

6 kommenttia:

  1. Luin tämän joskus 20 vuotta sitten, kun olin itse Lintulassa 3 kk. Pitäisi lukea uudestaan, olen unohtanut niin paljon! Silloin naurettiin talkoolaiskaverin kanssa kirjan kohdalle, jossa "viimeisenä ennen nukahtamista Katja ajatteli ekumeenista kirkolliskokousta" (muistista siteerattu). Me väännettin se julmasti muotoon "viimeisenä ennen nukahtamista Katja ajatteli jäätelöä ja suklaata". Luostarissa ei aina jaksanut olla kauhean henkevä ja hurskas, mutta ymmärrän toisaalta nuoruuden innon ja ehdottomuuden uskossakin. Kirjailija on tunnettu koirafani, siitä koirahenkilö! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinä olet ollut itsekin siellä talkoolaisena! Sittenhän tämä kirja onkin erityisen kiinnostava. Hauska kohta kyllä tuo, mitä Katja ajatteli viimeisenä ennen nukahtamista :) Tuota en itse jotenkin huomannutkaan. Kukapa jaksaisi olla koko ajan kovin henkevä ja hurskas? :) Tuota en tiennytkään, että kirjailija on koirafani - no, se selittääkin tämän koirajutun :)

      Onko muuten olemassa muita ortodoksisuuteen liittyviä romaaneja? Siis kyllä kai täytyy olla, mutta eihän tällainen luterilainen tiedä niistä mitään... Olisi kiva lukea!

      Poista
    2. Joo, olin kolmisen kuukautta, piti jäädä vuodeksi ns. pitkäaikaistalkoolaiseksi tunnustelemaan luostarielämää. Mutta ei ollut minun juttuni.

      Metropoliitta Panteleimon on kirjoittanut romaaneja paljonkin, esim. Venäläistä teetä, joka kertoo teologian opiskelusta 1970-luvun Leningradissa. Hän on kirjoittanut myös dekkareita, en tiedä liittyvätkö uskontoaiheeseen mitenkään, niitä en ole lukenut. Vanehmmasta kirjallisuudesta suosittelen Tito Collianderin Ristisaatto ja Taina -romaaneja. Ristisaatossa on uskon löytämisen teema, Taina käsittelee mm. syyllisyyttä ja pakolaisuutta.

      Poista
    3. Joo, ei luostarielämä varmasti sovi kaikille. Itse potisin varmaan suljetun paikan kammoa alta aikayksikön :)

      Kiitos kirjavinkeistä, kuulostaa hyvältä! Täytyypä tutustua näihin. Metropoliitta Panteleimonin dekkareita olen nähnytkin kirjastossa. Niitähän voisi lukea ihan muutenkin, vaikka eivät olisikaan mitenkään uskonnollisia. Mutta kiva kuulla, että hän on kirjoittanut muitakin romaaneja! :)

      Poista
  2. Varmaan kiva kirja. Kirjastosta löytynee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tykkäsin tästä kirjasta. Kivaa kesälukemista! Hyvinkin voi löytyä kirjastosta, en sitten tiedä onko nuorten osastolla vai siellä missä aikuistenkin romaanit ovat. Itse löysin tämän joskus kirpputorilta, mutta se on näköjään ollut Muonion kirjaston poistokirja - eli kauas on kulkeutunut :)

      Poista

Kommentit ilahduttavat ja ovat tervetulleita! Ne julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sellaisia kommentteja, joissa yritetään käännyttää minua opillisissa kysymyksissä, kuten kasteasiassa, en kuitenkaan enää julkaise.