lauantai 9. kesäkuuta 2018

Sointu-Sisko Parviainen: Peilin eteen

Peilin eteen on Sointu-Sisko Parviaisen kolmas runokirja, mutta minulle ensimmäinen lukemani teos häneltä.

Kirja sisältää monista eri elämänvaiheista ja tunnoista kertovia runoja. Parviainen kuvaa kauniisti Suomen luontoa, erityisesti kesäisessä juhla-asussaan. Hän miettii isoäitiään, jota ei ole koskaan tavannut (koska tämän kuolemasta on jo sata vuotta), ja omia juuriaan. Keski-ikäisenä joutuu huolehtimaan sekä lapsistaan että vanhemmistaan; tätä pohditaan eräässä runossa. Oma sydänsairaus ja leikkaukseen joutuminen pysäyttää. Vastaan tulee myös kuolemaa, surua ja tuskaa.

Työaiheisista runoistaan päätellen Sointu-Sisko Parviainen on toiminut opettajana nuorten parissa. Nämä runot kuvaavat sekä opettajan arkea että sitä kipua, jota hän näkee nuorten elämässä. Miksi esimerkiksi pitäisi kiinnostua jonkin verbin taivutuksesta, kun äiti ja isä eivät enää rakasta toisiaan?

Runot kertovat myös pitkän työuran loppumisesta eli ilmeisesti eläkkeelle jäämisestä. Hän, joka on vuosikaudet puhunut ja kuunnellut, kaipaa nyt "kirjoitettuja sanoja, lauseita / ajateltavaa hiljaisuudessa. / Kaikessa hiljaisuudessa."

Joissain runoissa ollaan matkalla Israelissa ja ilmeisesti myös Roomassa ja Vatikaanissa, jossa runoilija miettii esimerkiksi, mitä Kristuksen tähden ristiinnaulittu Pietari "sanoisi, saarnaisi, jos nyt tulisi kirkkoonsa? / - Suurimpaan maailmassa."


Samalla tavalla mietityttää turistien hälyn ja tungoksen keskellä Jeesuksen oletetussa syntymäpaikassa:

"Tällaistako odotat, Messias,
seimen lapsi?

Halusin ulos.
Hiljaisuuteen.
Avaran taivaan alle."

Parviaisen runot ovat pysäyttäviä ja koskettavia. Niistä välittyy sekä elämän kipu että sen kauneus. Kauneutta on erityisesti luontoaiheisissa runoissa.

Eräässä erityisen koskettavassa runossa pohditaan, miten olisi aikanaan pitänyt kysellä ja kuunnella enemmän, antaa enemmän aikaa sille ihmiselle, jota ei enää ole. Toinen runo puolestaan kyselee kipeästi, kuinka kauan yö voi kestää - tunteja vai jopa vuosikymmeniä? Kaiken keskellä on kuitenkin toivo:

"Joka ilta
minä kuitenkin odotan aamua
ensimmäistä sädettä, valoa,

uutta."

Parviainen sanoittaa hienosti monia ihmisen elämään liittyviä tuntoja ja herättää näin lukijankin miettimään. Kirja onkin runojen ystäville hiljaisiin hetkiin antoisaa luettavaa!

Aurinko Kustannus 2014, 111 sivua
Kansi ja ulkoasu Iiris Kallunki

3 kommenttia:

  1. Kiitos lämpimästä palautteestasi, se tukee ja kannustaa aina. Aikoinaan totesin, että jos yksikin lukija löytää runoistani jotakin voimaannuttavaa tai turvallisuutta, silloin en ole kirjoittanut turhaan. Hyvää, elämän auringon valaisemaa kesää kaikille! -ssp

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäpä hauska yllätys, että olet käynyt blogissani! Lämmin kiitos itsellesi näistä hienoista runoista! En tosiaan ollut lukenut muita runokirjojasi, mutta pitää yrittää löytää nekin jostain. Kaunista ja aurinkoista kesää sinulle!

      Poista
    2. Muuten, tein juuri blogiin juhannuspostauksen ja lainasin siellä alkua yhdestä kirjasi hienosta juhannusrunosta...

      Poista

Kommentit ilahduttavat ja ovat tervetulleita! Ne julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sellaisia kommentteja, joissa yritetään käännyttää minua opillisissa kysymyksissä, kuten kasteasiassa, en kuitenkaan enää julkaise.