tiistai 7. elokuuta 2018

Jukka Mäkinen: Veteen haudattu

Hellekesän jälkeistä lukujumia pääsin purkamaan mukavasti tällaisen kristillisen dekkarin parissa. Se kertoo kesällä 1973 hämärissä oloissa kuolleesta 18-vuotiaasta Antti Koivulasta. Tapausta epäillään itsemurhaksi ja toisaalta rikostakin epäillään, mutta lopulta asia haudataan ja unohdetaan.

Vuonna 2013 serkukset ovat koolla vanhan setänsä Toivo Koivulan hautajaisissa. Aki-nimiselle serkulle, joka on kirjan päähenkilö, Toivo on kaikkien yllätykseksi testamentannut talonsa, johon Aki muuttaakin heti asumaan. Hän on ammatiltaan toimittaja ja kirjailija.

Serkkunsa Antin kuollessa Aki oli vielä pikkupoika, eikä hän muista Antista juuri mitään. Hän kuitenkin kiinnostuu tämän tarinasta, alkaa ottaa selvää asioista ja huomaa, että tapaukseen liittyy yhtä ja toista epäilyttävää. Motiivina tutkimuksilleen hänellä on idea kirjoittaa kirja, jonka juoni perustuisi jollain tavalla Antin elämään. Yksityiskohtia muutellen tietysti.

Jukka Mäkinen vie romaaniaan eteenpäin vuosien 1973 ja 2013 sekä Antin ja Akin vaiheiden vuorotellessa. Minusta on aina erityisen hauskaa lukea 70-luvusta, koska itse olin harmikseni silloin vielä lapsi, enkä muista tuosta ajasta kovin paljoa.

Antin kuolema tapahtuu eräiden festarien yhteydessä. Hän ja hänen kaverinsa ovat pitkätukkaisia hippejä, joiden mottona on "rock, ruoho ja rakkaus". Esimerkkinä ajankuvasta ote festareilta, jossa Antti kulkee erään satunnaisesti tapaamansa tytön kanssa:

"Nuoret jatkoivat matkaansa, tyttö paljain jaloin lasinsirpaleita uhmaten. Jos joku olisi kysynyt häneltä, miksi hän ei käyttänyt jalkineita, vastaus olisi saattanut olla, että hän vastusti 'systeemiä'. Tai ehkä tyttö, joka oli poikaa paremmin perehtynyt muodissa olevaan itämaiseen ajattelutapaan, olisi huomauttanut, että näin oli mahdollista tuntea Äiti maa jalkojensa alla. Kukapa heiltä toisaalta olisi sellaista kysynyt, moni muukin kulki paljain jaloin, jos kohta väkijoukossa vilahteli sandaaleja ja perinteisempiäkin jalkineita. Yhdellä kaverilla oli jaloissaan rehelliset suomalaiset hiihtokengät, jotka hän oli koristellut huulipunalla."

 Kirjan 70-lukulaiset nuoret, sekä Antin ystävät että viholliset, tuntuvatkin yksissä tuumin vastustavan sitä "systeemiä". Vaikka esimerkiksi Antti kantaa rauhankorua kaulassaan, väkivalta on kaveripiirissä tuttua. Hänen kaverinsa ovat myös sekaantuneet huumebisneksiin, joissa sille, joka aiheuttaa toisille ongelmia, kostetaan väkivaltaisesti. Tapahtuneen murhan lisäksi kirjassa onkin aika paljon myös muunlaista väkivaltaa, mikä kannattaa ottaa huomioon, kun tekee päätöstä, lukeeko tämän kirjan vai ei.

Kirja on kuitenkin siis myös kristillinen. Sekä Antti 1970-luvulla että Aki 2010-luvulla törmäävät kristinuskoon ja uskovaisiin. Paikkakunnalla on Antin kuolinvuonna hengellistä herätystä, ja myös Antin suuri rakkaus, ex-tyttöystävä Tiina tulee uskoon ja liikkuu nuorten porukalla laulamassa ja kertomassa Jeesuksesta kaduilla ja myös siellä festareilla. Käy ilmi, että jotain kosketusta Antillakin on ollut tähän herätykseen ennen kuolemaansa.

Takakannessa loppuratkaisua sanotaan yllättäväksi. No, olihan siinä jotain yllättävääkin, mutta ei sillä tavalla kuin oletin. Muuten kirja on kyllä alusta asti hyvin mukaansatempaava, se on kirjoitettu kiinnostavasti ja tarina etenee sujuvasti. Jos kaipaa viihdyttävää lukemista ja 70-luvun nuorten elämä kiinnostaa, Veteen haudattu on hyvä valinta. Antin lisäksi se kertoo myös Akin elämästä, ihmissuhteista ja vaikeasta suhteesta alkoholiin. Lisäksi kirja käsittelee molempien serkusten rakkausasioita.

Aikamedia Oy 2014, 315 sivua
Kansi: Aikamedia Oy / Antti Kamppinen
Kannen kuva: www.shutterstock.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttavat ja ovat tervetulleita! Ne julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sellaisia kommentteja, joissa yritetään käännyttää minua opillisissa kysymyksissä, kuten kasteasiassa, en kuitenkaan enää julkaise.